VALIKKO
3.11.2018 14:30

Kreeta – Nähtävyyksiä ja lomavaatteita

Olen joskus ajatellut, että en matkusta kahta kertaa samaan paikkaan. Kreeta oli nyt ensimmäinen kohde, johon palasin. Eri puolelle saarta kuin aiemmin, joten eihän sitä silloin lasketa. Eihän? Vuonna 2015 kävimme nimittäin Rethymnonissa ja tällä kertaa kohteena oli saaren kaakkoisosassa sijaitseva pieni kalastajakylä Makrigialos, josta kerroin tarkemmin edellisessä postauksessa (pääset lukemaan sen tästä).

Matkailu avartaa, myös matkan aikana

Kreetalla autoilu on helppoa ja liikenne sujuvaa. Suosittelen auton vuokraamista koko viikoksi, jos loman aikana on tarkoitus nähdä omatoimisesti muutakin kuin hotellin ympäristöä ja lähimpiä kyliä tai kaupunkeja. Jalankulkijan liikkuminen ei Kreetalla ole esteetöntä. Hotellin ympäristössä oli ramppeja ja siellä esim. rattaiden kanssa liikkuminen olisi onnistunut helpommin kuin kapeilla jalkakäytävillä. Joskaan se ei mikään täydellinen este ole (paitsi ehkä pyörätuolilla liikkuvalle). Välillä vain täytyy kiertää keskellä jalkakäytävää oleva puu tai nostaa rattaat korkean katukivetyksen yli.

Meidän loman pääasia oli uiminen (ja syöminen), mutta teimme yhtenä päivänä pidemmän retken saareen koilliosaan. Ainakin Kreetan tässä osassa ”isommat” vuoristotiet olivat ihan hyvän levyisiä, joskin erittäin kiemuraisia vuorten rinteillä. Matka taittui mukavissa tunnelmissa maisemia ihaillen siirryttäessä aurinkoiselta etelärannikolta pilvisemmälle ja huomattavasti tuulisemmalle pohjoisrannikolle. Pohjoisessa osassa aivan tien vieressä saattoi huomata vuohia tai lammaslaitumia, joten lapsetkin malttoivat ajomatkan todella hyvin.

Ajoimme Sitiasin kautta Ancient City Itanosiin katselemaan raunioita ja upeita maisemia. Paikalla oli vain muutama muu turisti meidän lisäksi, joten tunnelma oli rauhallinen. Sai nauttia kauniista merimaisemasta aivan rauhassa. Ja tulipa siellä otettua se minun jo perinteeksi muodostunut lomaselfie.

Seuraavaksi suuntasimme Vai Beachille, joka tunnetaan lukuisista palmuistaan. Rannalle tultaessa tuli maksaa parkkimaksu, joten onneksi olimme varautuneet viettämään siellä vähän pidempään aikaa. Alueelta löytyy ravintola, kahvio, kioski, matkamuistomyymälä, pukukopit uikkareiden vaihtoa varten, aktiviteetteja vesiurheiluun sekä näköalatasanne.

 

Ranta oli siisti ja vesi kirkasta. Ihmisiä tosin oli valtavan paljon ja lähes kaikki aurinkotuolit olivat varattuja. Onneksi olin pakannut tälle retkelle mukaan viime kesänä ostamani hamam-pyyhkeet.

Monikäyttöiset lomavaatteet ovat parhaita

Olen vähentänyt matkoille mukaan raahattavan tavaran määrää (ainakin omata mielestäni) paljon. Tälle matkalle otimme koko perhe mukaan vain yhden repun käsimatkatavaroille sekä kaksi matkalaukkua. Siis se 79 litrainen matkalaukku, joka viime talvena ostettiin mukaan Kanarialle ja vastaava, joka löytyi edullisemmin kyseisestä matkalta. Minulle oli tärkeää pakata mukaan monikäyttöisiä vaatteita, koska viisihenkisen perheen matkatavarat tuli mahtua edellä mainittuihin laukkuihin.

Mukana olleet hamam-pyyhkeet toimivat perinteisten pyyhkeiden lisäksi ranta”mekkona” ja oli minulla sellainen yhdellä illallisella myös hartioilla lämmittämässä illan viiletessä. Toinen monikäyttöinen vaate oli Ommellisen Moneksi -hame.* Elokuun loppupuolella sain Ommelliselta tämän hameen, mutta en ehtinyt sitä syksyn saapuessa kovin paljoa käyttää. Pakkasin sen kuitenkin mukaan, koska ajattelin sen olevan monikäyttöinen ja niinhän se sitten olikin. Päivällä Moneksi -hame toimi rantavaatteena ja illalla korkeiden korkojen ja tyylikkään paina kanssa illallisasuna. Itse käytin sitä perinteisesti hameena, mutta tytär tykästyi siihen myös. Hänelle se oli liian iso hameeksi, mutta toimi loistavasti mekkona.

Juuri ennen lähtöä kävin Ommellisen myymälässä ostamassa itselleni vielä Rentoilutakin. Pidän tuosta kuosista ja väristä ihan älyttömästi. Tämä vaate keräsin katseita ja kehuja matkan aikana. Ja nyt matkan jälkeen siitä on tullut luottovaate, joka on usein päällä.

Olihan minulla mukana tietysti vanhojakin vaatteita. Olen itse ommellut värikkään mekon jo muutaman vuosi sitten ja se toimii niin ulkomailla kuin Suomen kesässä. Ihanan vilpoisena materiaalina viskoosi on parhaimmillan helteellä. Ja tottakai isona plussana se, että mekon saa rullattua tosi pieneen tilaan.

Kokonaisuutena lomamatkamme oli erittäin onnistunut. Aurinko paistoi saaren kaakkoisosassa joka päivä. Lämpötila oli vielä lokakuun alussa 30 asteen tuntumassa ja ruoka oli juuri niin hyvää, kun olimme odottaneet. Ja mitä tulee tuohon ajatukseen, että en matkusta kahta kertaa samaan paikkaan: se on murrettu. Voisin hyvin kuvitella palaavani vielä joskus Makrigialosiin, mutta sitä ennen haluan nähdä Kreetalla Elafonissi Beachin. Ja koska Kreeta sijaitsee niin kätevän etäisyyden päässä Suomesta, tarjoten lämpöä pitkälle syksyyn, voi se hyvinkin olla lähivuosina matkakohteena uudemman kerran.

Tuleeko sinulla mieleen vielä joku muu paikka, joka Kreetalla olisi nähtävä tai koettava?

Ja mitäs pidit mun lomavaatteista?

 

Ansku <3

 

* Moneksi -hame saatu Ommelliselta

Kommentit

    • Ansku

      Matkakuvien katselulla on muhun ihan sama vaikutus! 🙂 Onneksi seuraavan reissun suunnittelu on kovaa vauhtia etenemässä.

       0
    • Ansku

      Kiitti! Minusta parasta näissä oli monikäyttöisyys. 🙂

       0
  • Jasu

    Ihana lomafiilis näissä! Tää viimesen kuvan kuosi on ihan huikee, merenneito <3

     1
    • Ansku

      Moneksi -hameen kuosin nimi on Paljetti, mut mulle tulee myös mieleen siitä suomut ja hameen mallista pyrstö. <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.