VALIKKO

Lumikumpu

12.5.2018 17:45

Läski palamaan

Tänä päivänä on trendikästä olla juuri sellainen, kun on. Kannustetaan kantamaan kilot ylpeydellä. Olen siinä suhteessa samaa mieltä, että itsensä kanssa on oltava hyvä olla. Takaako mukana kuljetettava ”lisäpaino” kuitenkaan parempaa oloa? Oletko ihan aidosti tyytyväinen omaan fyysiseen oloosi ja jaksamiseen? Minä en nimittäin ole ja siksi päätin laittaa läskin palamaan.

Taustana kerrottakoon, että viimeaikoina fyysinen hyvinvointini on ollut huonossa jamassa. Lääkärissä olen joutunut puolen vuoden aikana ravaamaan enemmän, kun usean edellisen vuoden aikana yhteensä. Kivut ovat päivittäinen riesa ja mukaan mahtuu sairaalareissuja. Samalla aiemmin tosi tarkka ruokavalioni on lipsunut ja etenkin sokeria on mennyt enemmän, kun terveys antaa myöten. Tämä kaikki on aiheuttanut sen, että muutaman vuoden kovalla työllä saavutettu hyvä olo on vain historiaa. 

Vihdoinkin viime viikolla sain itseni lenkille ja siitä alkoi jälleen (pitkä) matka kohti parempaa oloa. Koko talven olen kyllä liikkunut, mutta siitä on puuttunut ilo. Kaikki on tehty vain pakon edessä (koska kyllähän sitä pitää liikkua säännöllisesti) ja jokainen tietää, että silloin on turha myös odottaa tuloksia. Koen, että luonnossa lenkkeily on muutoinkin erittäin voimauttavaa. 

Pakko myöntää, että ensimmäisen juoksulenkin jälkeen olin aivan rikki. Itku meinasi tulla, koska kunto on päässyt niin huonoksi. Toisaalta tiedän kokemuksesta, että minulla löytyy tahdonlujuutta, jolla saan itseni liikkeelle ja pikkuhiljaa haluamani tulokset. Helposti se ei kuitenkaan käy. 

Miksi kerron tämän kaiken nyt teille?

Monet kärsivät toistuvista fyysisistä vaivoista ja joutuvat ravaamaan lääkärissä (niin kuin sorruin itsekin) tai popsivat vaikka mitä lääkkeitä parantaakseen oloaan. Ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin määrätään sitten taas uusia lääkkeitä. En kehota ketään lopettamaan lääkitystään, mutta kannattaa pohtia voisiko liikunnalla ja kilojen karistamisella parantaa oloa ja vaivoja. Omasta kokemuksesta tiedän, että ollessani muutaman kilon kevyempi oloni oli paljon parempi ja kipu ei ollut päivittäistä. 

Sokerilla olen ruokkinut omaa pahaa oloani. Enkä tarkoita, nyt sitä, että söisin sitä pahan olon vuoksi vaan, että sokeri on selkeästi saanut elimistöni ja mieleni voimaan huonosti. Muutoinkin liian hiilihydraattipitoinen ruoka tekee oloni epämukavaksi parin päivän ajaksi. Ennen kaikkea se ilmenee vatsan turvotuksena ja toimintahäiriöinä. Lisäksi se on tehnyt olon muutoinkin tukalaksi ja kivut pahemmiksi. En edes ymmärrä, miksi olin siis päästänyt tilanteen niin huonoksi. Onneksi nyt ollaan kuitenkin hiljalleen menossa parempaan suuntaan. 

En suostu syömään kipuun määrättyjä mielialalääkkeitä, koska niiden tarkoitus on vaan nostaa kipukynnystä. Monet ovat parantuneet vakavammistakin sairauksista ruokavalion ja liikunnan avulla. Kunhan saan läskin palamaan ja sitä myötä olon kevenemään sekä ruokavalion takaisin kuntoon uskon kipujen ja vaivojen helpottavan.

 

 

Oma tavoitteeni on olla paremmassa kunnossa kuin koskaan kesän 2018 päättyessä!

 Tulevana kesänä on siis luvassa hikeä (ehkä vähän verta ja kyyneliäkin), terveellistä ruokaa ja hetkessä elämistä. 

 

Ansku <3

 

 

Kommentit

  • Maiccu

    Ihana tuo sun asenne! Juoksun aloittaminen on kamalaa mutta kun se alkaa kulkea, se on niin euforista:)

     1
    • Ansku

      Voi kiitoksia! Minä olen sitä mieltä, että asenne ratkaisee monta asiaa. 🙂 Ja kyllä, joku päivä juoksu tuntuu taas hyvältä.

       0
  • Minna Rajala

    Mahtavaa itseluottamusta! Kyllä se siitä taas lähtee 🙂 Juoksemisen aloittaminen on välillä kyllä kamalaa, mutta palkitsee lopulta nopeasti! Tsemppiä muutokseen!

     1
    • Ansku

      Kiitti Minna! Joskus on vaan laitettava tuulemaan ja uskottava, että asiat järjestyy. 🙂

       1
  • Jasmiina

    Huikee asenne! Jään innolla seuraamaan sun saavutuksia ja mahdollisia kuulumispostauksiakin 😉

     0
    • Ansku

      Kiitos! Toivotaan, että tsemppi pysyy päällä ja tuloksia tulee. 🙂

       0
  • Diiskuneiti

    Saisinpa mäkin itseäni niskasta kiinni. Mä vaan en nauti ollenkaan mistään liikuntamuodosta ja se on ihan pakkopullaa mulle 😀

     0
    • Ansku

      Tiedätkö mitä? Lähteminen on mullekin pakkopullaa (edelleen), mutta lenkin jälkeen vaiva palkitaan. Kannattaa yrittää löytää itselle vähiten epämieluisa tapa liikkua ja aloittaa siitä. Mulle se oli kävelylenkit metsässä pururadalla silloin, kun siellä oli mahdollisimman vähän muita ihmisiä. Pikku hiljaa vauhti kasvoi ja sitten huomasi jo pystyvänsä juoksemaan lyhyitä matkoja. 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.