VALIKKO
7.11.2018 07:00

Mammun herkullinen ja helppo savukalakeitto

Jos minun pitäisi kuvata lapsuuden makumuistoja, niin vastaus olisi kalakeitto mummolan rannassa. Mummon valmistama kalakeitto oli lapsuudenherkkuni. No okei, kyllähän mummo teki myös hyvää suklaapuuroa ja hirvenkäristystä. 🙂 Kalakeitolla on kuitenkin oma paikkansa sydämessäni. Vielä tänäkin päivänä mummon tekemää kalakeittoa syödessä palaan lapsuuden aurinkoisiin kesiin ja rantamaisemiin. 

Pieni Ansku ongella mummolan rannassa

Viime vuosien innostus savustaa kalaa on saanut kokeilemaan uusia versioita perinneruoasta. Äitini tarjoili minulle ensimmäisen kerran savukalakeittoa ja olin heti myyty. Kalakeitto yhdistää täydellisellä tavalla lapsuuden makumuistot ja tämän päivän. 

Tulevan talven aikana pääsetkin näkemään ja kuulemaan tarkemmin näistä muistoista MTV:n Makumuistoja -ohjelmasta. Sain kesän päätteksi tilaisuuden yllättää äitini hänen syntymäpäivänsä kunniaksi lasteni, puolisoni, veljeni sekä Jenni Kokanderin ja Kari Lumikeron kanssa. Jennin ja Karin kanssa kokkasimme äidilleni eli Mammulle hänen oman reseptin mukaisesti savukalakeittoa. Kuluneen kesän helteet toimivat inspiraationa juhlien jälkkärille, mutta palataan siihen joku toinen kerta. 

Mammun savukalakeitto

noin 5 annosta

  • n. 400 g lämminsavulohta
  • n. 250 g kylmäsavulohta
  • 500 g perunoita (siikli)
  • 1 sipuli
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 l vettä
  • 2 kalaliemikuutiota
  • 2 rkl voita
  • suolaa tarvittaessa
  • tilliä

Kuutioi kalafileet ja säästä kylmäsavulohen nahka, sillä sitä tullaan vielä tarvitsemaan. Kuori ja paloittele sipuli sekä tarvittaessa perunat (kesällä uusille pienille perunoille riittää pelkkä pesu). 

Ruoan laitto ei saa olla liian vakavaa puuhaa, joten otin avustajaksi piraijan

Sulata voi kattilassa. Kuullota paloitellut perunat ja sipulit. Lisää vesi ja kalaliemikuutiot. Kiehauta liemi ja lisää kylmäsavulohen nahka keittoon. Kun perunat ovat melkein kypsiä, ota nahka pois kattilasta. Laita kylmäsavulohipalat keittoon ja anna kiehua hetki. Lisää joukkoon lämminsavulohi ja kerma, kun perunat ovat kypsiä. Anna keiton kiehahtaa ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile annos tuoreen tillin kera.

Keittoon käy itse savustettu lohi tai valmiiksi savustettuna ostettu. Jos ostat valmiiksi savustetun fileen, niin valitse sellainen kylmasavulohi, jota ei ole siivutettu. Itse en ole kokenut tarvetta lisätä suolaa, koska savustettu kala on valmiiksi suolaista ja kalaliemestä tulee sopivasti makua. Muista kuitenkin tarkistaa maku lopuksi ja lisää suolaa, jos koet sen tarpeelliseksi. 

Jakaisitko oman makumuiston kanssani? Mikä ruoka on jäänyt erityisesti mieleen lapsuudestasi?

Ansku <3

 

 

Kommentit

  • Jasu

    Sun reseptit on niin ihania ❤️ näistä tulee aina nälkä.

     1
    • Ansku

      Voi kiitos Jasu! Kaikki on yritetty rakkaudella tehdä ❤️

       0
  • Anni

    Voi taivas, miten rupes tekemään mieli kalakeittoa! Rakastan kalaa ja lohikeitto on yksi mun suosikkiruuista!
    Mun lapsuuden lempiruokia olivat mummun tekemä suklaapuuro ja äidin italian salaatti

     1
    • Ansku

      Ei muuta, kun viikonloppuna kalakeiton tekoon.
      Mummojen tekemä ruoka on kyllä ihan parasta!

       0
  • Elli Leppiniemi

    Tosi kiva resepti! Vaikuttaa simppeliltä 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.