VALIKKO
12.2.2019 20:00

Pinaattiletut

Maistuisiko pinaattiletut? Yllättävän moni tuttuni ei ole tehnyt itse pinaattilettuja vaikka niiden valmistaminen on tosi helppoa. Aivan yhtä helppoa kuin tavallisten lettujen. Tiesitkö, että pinaattiletut ovat meidän lasten lempiruokaa? Tai, että en ole koskaan ostanut kaupasta valmiita pinaattilettuja?

Minulla on yleensä tapana tehdä kerralla taikinaa 1,5 kertainen määrä ja otan 1/3 erilleen ennen pinaatin lisäämistä. Näin saa kätevästi ruoaksi pinaattilettuja ja jälkkäriksi tavallisia lettuja.

Pinaattiletut:

  • 150 g pakastepinaattia tai yksi pussi babypinaattia
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 l maitoa tai kaurajuomaa
  • 1,5 dl ruisjauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 dl öljyä

Sulata pakastepinaatti tai hienonna babypinaatti ihan pieneksi silpuksi. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja lisää maito tai kaurajuoma. Sekoita joukkoon jauhot ja suola sekä lopuksi öljy ja sulatettu pinaatti. Anna taikinan turvota noin 15-20 min.

Paista pinaattiletut voissa/rasvassa lettupannulla ja tarjoile puolukoiden kanssa. Minä pidän jäisistä kokonaisista puolukoista, mutta aivan yhtä hyvin voi tehdä myös puolukkahillon lettujen kera.

 

Ansku <3

 

p.s. 23.1.2019 julkaistussa Keskisuomalaisesta löytyy taustoja minusta ja resepteistäni, lehden verkkojulkaisuun pääset tästä.

 

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Näyttääpä hyvältä!

     1
    • Ansku

      Totta! Ja vielä lämpiminä suoraan pannulta. 🙂

       0
  • Lentävä joogamatto

    Laiska kokki kiittää, näähän on helpot! Kokeiltava on. Mä taas ostan pinaattiletut ja räiskäleet just aina kaupasta, koska DIY-geenit puuttuu lähes kokonaan 😀

     1
    • Ansku

      Onneksi näiden tekemiseen ei tarvita DIY-geenejä 😀
      Jos et vaan polta niitä, niin onnistuu varmasti.

       0
  • Diiskuneiti

    Nam! Kiitos reseptistä. Testaan ehdottomasti nämä gluttijauhoilla

     1
    • Ansku

      Gluteenittomat saat, kun vaihdat jauhot 1 dl:n tattarijauhoja ja 1 dl:n tattarileseitä. Anna taikinan turvota n. 20-30 min. <3

       0
  • Viltsumari

    Kiitos ohjeesta. Pinaattiletut ovat hyviä puolukkaSurvoksen kanssa, mutta kaupan letut ovat mielestäni .. noh, ei hyviä (Ruuasta ei saisi sanoa ”pahaa”, joten vältän sitä).

     1
    • Ansku

      Ole hyvä! Ymmärrän täysin kantasi kaupan lettuihin. 😀

       0
    • Ansku

      Oi, täytyypä ensi kesänä tehdä omenahilloa ja maistaa lettuja sen kanssa. Kiitos vinkistä! 🙂

       0
  • Isivuosi

    En olekaan vielä tehnyt pinaattilettuja itse, pitääpä siis kokeilla tätä reseptiä

     1
    • Ansku

      Hei, nythän on sitten hyvä aika tehdä itse. Herkullisia hetkiä!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.