VALIKKO
26.2.2017 18:09

Unelmana minä – Hyvä, paha puoliso

Läheisimmät ihmissuhteet ovat niitä, jotka antavat eniten, mutta ne voivat myös satuttaa kaikista syvimmin. Kaikkia läheisiä ei pysty valitsemaan, mutta puoliso on yksi heistä jonka voi.

Molemminpuolinen kunnioitus on hyvän parisuhteen tai minkä tahansa ihmissuhteen perusta. Se ei tietenkään tarkoita, että aina olisi toisen kanssa samaa mieltä. Erilaisuus on rikkaus. Ehkä juuri sen vuoksi monesti vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Arvopohjan ja tarpeiden tulee kuitenkin olla samansuuntaisia, jotta suhde voisi toimia.

Voisitko kuvitella elämäsi ihmisen kanssa, jota et kunnioita?

Jotta tiedät, mitä odotat toiselta, on sinun ensin tunnettava itsesi; omat tunteesi, tarpeesi sekä arvosi. Jos et ole perillä näistä, miten voisit löytää ihmisen, joka pystyy tarjoamaan sen mitä tarvitset? Itsensä kunnioittaminen ja rakastaminen ovat avaimia hyvän parisuhteen taustalla. Vasta tämän jälkeen voit opettaa puolisollesi tärkeimmät asiat itsestäsi.

Vuoden alussa alkaneen Unelmana minä – verkkovalmennuksen aikana olen oppinut itsestäni valtavan paljon. Tämä itsetuntemuksen lisääntyminen on auttanut myös ymmärtämään muita paremmin. Toisiahan ei pysty muuttamaan, mutta omaa suhtautumista asioihin ja ihmisiin pystyy. Tästä onkin ollut valtavan suuri apu.

Pystyn paremmin ymmärtämään esimerkiksi puolisoni käytöksen taustalla mahdollisesti olevia asioita. Tietysti pyrin aina keskustelemaan asioista, enkä vain oleta, mutta kaikkia vastoinkäymisiä en enää ota niin raskaasti.

Onko tämä sitten vain myönteinen asia parisuhteessa? Ei varmastikaan. Jo ennestään positiivisen ihmisen (välillä ehkä liiallinen) ymmärtäväisyys voi tietyissä tilanteissa olla erittäin ärsyttävää. 😉 Tiedän tämän kyllä. Tässä astuu kuvaan jälleen molemminpuolinen kunnioitus ja ymmärrys erilaisuuksiamme kohtaan.

Valmennuksen Facebook-ryhmässä joku mainitsi Apulannan kappaleen Valot pimeyksien reunoilla. Muutaman kerran sen kuunneltuani tulin siihen tulokseen, että siinä tosiaan tiivistyy hyvin tämän matkan salaisuus:

”…että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa…” tai ”…sullon sisälläs valtameren kokoinen voima jonka sä voit oppaaksesi valjastaa…”.

En nyt lähde tässä koko kappaleen sanoja kertaamaan, mutta suosittelen kuuntelemaan sen, ennen kuin siirryt muiden puuhien pariin.

Jos voisin, laittaisin kaikki ihmiset käymään näitä asioita läpi. Kuten tammikuun postauksessa kerroin, naamion riisuminen itsensä yltä on hyvin vapauttavaa. Tietysti on toivottavaa, että puoliso ei säikähdä tätä muutosta liikaa ja hyväksyy edelleen. Jokainen, kun haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että on erilainen kuin aiemmin. Tavoite on, että pystyy olemaan parisuhteessa oma itsensä, ilman mitään ylimääräistä taakkaa.

Rakkaudella, Ansku <3

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.