VALIKKO
20.12.2017 19:00

Joulun aakkoset

Aamiainen – Jouluaatto alkaa tietenkin aamiaisella kuten kaikki muutkin aamut. Aatoksi ajattelin tehdä kuitenkin hieman spesiaalimpaa aamiaista eli tuorepuuroa kanelilla maustettuna!

Bataattilaatikko – Bataattilaatikkoa en ole ennen maistanut, mutta tänä jouluna se on ekaa kertaa testissä. En ole ennen pitänyt laatikoista ollenkaan, mutta lukion jouluruokailussa otin maistiaiseksi lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja ne olivatkin yllättävän hyviä. Makuaistini on siis vuoden aikana muuttunut!

Celsius – Jouluna kuuluu olla pakkasta, joten toivon, että tänäkin jouluna lämpömittari pysyy reilusti pakkasen puolella. 

joulunaakkoset1
 
December – Koko joulukuu kuluu joulua odottaen ja onhan se nyt ihana kuukausi♥

Enkelit – Meillä on monta enkelikoristetta ja ne on niin nättejä. Enkelit kuuluvat kyllä jouluun.

Four – Neljä adventtia! Adventtina pitää muistaa sytyttää tarpeeksi monta kynttilää ja ajatella joulun lähestyvän koko ajan.

Glögi – Nuorempana en tykännyt glögistä ollenkaan, mutta nyt se on ehdoton juoma jota on pakko saada jouluna! Ai että se on hyvää!

Herkut – Ehkä jopa tärkein osa joulua. Meiltä löytyy jouluna herkkuja laidasta laitaan – torttuja, pipareita, suklaata, karkkeja, sipsiä, limsaa… Nam!

joulunaakkoset2
 
Ilta – Illalla on kaikista eniten toimintaa: silloin käydään saunassa, syödään herkkuja, Joulupukki käy kylässä ja avataan lahjat.

Jouluohjelmat – Tarviiko sanoa enempää?

Koristelu – Varsinkin joulukuusen koristelu on minulle tosi tärkeä perinne. Siitä tulee aina niin nätti ja se on viimeinen silaus koko kodin koristeluun!

Laulut – Loin tänä jouluna Spotifyhin oman joulusoittolistan, johon olen koonnut mielestäni parhaimpia joulubiisejä. Se on ollut kovassa soitossa koko joulukuun.

Mausteet – Muun muassa kanelista, pomeranssinkuoresta ja neilikasta tulee heti mieleen joulu. Johtuu varmaan piparkakuista!

Nauttiminen – Ei tarvitse hötkyillä ollenkaan vaan pitää nauttia! Onhan joulu vain kerran vuodessa.

Oma koti  – En ole ikinä viettänyt joulua missään muualla kuin kotona.

Paketoiminen – Tähän kuluu oma aikansa ja onhan se mukava valmistella joululahjoja!

joulunaakkoset3
 
Riemu – ♥

Sauna – Meillä on tapana mennä joulusaunaan illalla eikä aamulla niin kuin joissain perheissä.

Tunnelma – Jouluna on se oma aivan erityinen tunnelmansa. Sellainen rauhallinen mutta silti innokas. Luontokin vaikuttaa joulun aikaan ihan erilaiselta.

Uni – Aattoa edeltävänä yönä on tärkeää mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa herätä aikaisin aamulla!

Vihreä  – on joulun väri!

Walking in the air – Tätä on tullut kuunneltua paljon.

Ylisyöminen – Melkein mahdotonta välttää!

Zzzz – No uni tulee nyt jo toiseen kertaan, mutta sitä kannatta lomalla tankata kunnolla!

Äänet – Voin jo kuulla korvissani tonttulakkien kulkusten kilinän, kuusen oksien kahinan, lumen narskunan…♥

Öööö… – Tulihan tässä jo aika monta! 

joulunaakkoset4 

Huhhuh, olipas vaikea keksiä näihin kaikkiin jotain! Oletko sinä toteuttanut jotain aakkospostausta? Löytyikö tästä tuttuja juttuja?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.