VALIKKO
27.8.2018 12:35

Kävelyretki Hossassa ja muita positiivisia

Oho, reilu viikko meni ilman uutta postausta! No, välillä näin eikä edes tuntunut pahalta pitää pientä hiljaiseloa. Välillä vain täytyy jättää joku asia taka-alalle ajankäytön suhteen ja tällä kertaa se oli blogi. Tätä postausta kirjoitan tosi väsyneenä, joka johtuu ehkä siitä, etten vieläkään ole saanut unirytmiäni korjattua kunnolliseksi. Osasyynä tähän on tämän jakson aikataulujen epäsäännöllisyys, välillä koulu alkaa puoli yhdeksältä, välillä kymmeneltä ja joskus taas kahdeltatoista. Ovat kahdentoista aamut silti mukavia piristäjiä, koska silloin saa aamuisin valmistautua päivään ihan rauhassa.

hossa3

hossa2

Listataan vielä tähän perään muutamia viime aikojen positiivisia:

♥ Itsetehty mustikkapiirakka sekä vaniljakastike. Piirakkaan ohjeen löydät tästä postauksesta.

♥ Lauantainen kävelyreissu Hossassa, josta löytyy kivikaudella tehtyjä kalliomaalauksia. Vaikka puolet kävelyreitistä satoi kaatamalla, oli silti mukava nähdä taas kalliomaalaukset.

♥ Kaverille järjestetyt yllätyssynttärit täysi-ikäistymisen kunniaksi. Yllätys onnistui täydellisesti!

♥ Kaupassa ilmaiseksi jaetut kasvit. Itselleni otin lankaköynnös-nimisen kasvin.

♥ Kingiksen kermatoffee- ja salmiakkijäätelöt, niin hyviä!

♥ Kanasalaatti, jota aion pian ruveta tekemään. Minun on tehnyt kanasalaattia mieli jo pitkään ja nyt saan viimeinkin aikaiseksi tehdä sitä.

♥ Tällä hetkellä lukemani ihan mahtava kirja. Saa nähdä, saanko sen luetuksi ennen seuraavaa kuukauden luetut kirjat -postausta.

hossa5
hossa4

 Mikä sinut on tehnyt iloiseksi lähiaikoina?

Kommentit

  • Niina

    Ihania positiivisia juttuja! <3 Sekä mahtavat kuvat, luonnossa oleminen saa mutki tosi iloiseksi 🙂

     0
  • Sofia

    Kiinnostuin heti tuosta kirjasta, mitä oot lukemassa tällä hetkellä! 😀 Ja tän postauksen ansiosta mun alko tekemään ihan hirveesti mieli kanasalaattia, kiitti vaan, hahah 😀

     0
  • Aada.R

    Ihanan positiivinen postaus, jälleen kerran! Näin taisi tosin olla tarkoituskin! 😀 Sä saat kyllä listattua näihin postauksiin aina aivan ihania asioita!

    Minulla itseasiassa onkin tulossa (tai pitäisi ainakin, olettaen että ehdin istua jossakin kohtaa koneelle muuten kuin koulujuttujen merkeissä) postausta siitä miten tällä hetkellä menee, mutta minut on viime aikoina iloiseksi tehnyt ihan vaan yksinkertaisesti se fakta, että olen yleisesti ottaen ihan tosi onnellinen. <3

     0
  • Sini

    Kiitos tosi paljon, olipa ihanasti sanottu! <3 Ihanaa, että oot tällä hetkellä onnellinen! Ootan kyllä uutta postausta sinulta 🙂

     0
  • Sini

    Sain kuin sainkin sen luettua, joten pian sinulle selviää mistä kirjasta on kyse! 😀 Aaah se kanasalaatti oli niin hyvää *.*

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.