VALIKKO
8.6.2018 15:39

Mistä asioista en huolehdi enää?

Ei ole maailmanloppu, jos kouluun ei jaksa panostaa ihan sata lasissa. Jokaiseen pieneen sanakokeeseen ei tarvitse osata prikulleen jokaista sanaa ja jos se matematiikka ei nyt niin kauheasti kiinnosta, mikä pakko sitä olisi edes osata täydellisesti kun kerta peruskoulukin on jo ohi?

Jokainen ihminen tekee niin pieniä kuin suuriakin virheitä. Ne voivat olla noloja, järkyttäviä tai ihan mitä vain. Korjattavissa oleviin virheisiin ei kuitenkaan pidä jäädä vellomaan vaan päästä niistä yli.

mistäenhuolehdienää2

Ei haittaa, jos uni ei tule heti sänkyyn mennessä. Olin nuorempana kauhea stressaaja unen saannin suhteen: jos en ensimmäisen puolen tunnin aikana ollut saanut unta, aloin miettiä entistäkin enemmän unen saamista ja sitten sitä ei vasta päässytkään nukahtamaan. 
En enää ajattele kuolemaa peläten. Joskus saatoin vain itkeä iltaisin, koska mietin läheisteni kuolemaa mutta enää en jaksa vaivata sillä päätäni. Jokainen kuolee joskus, sen suremisen aika on sitten silloin eikä etukäteen. 

mistäenhuolehdienää1

 Minun ei tarvitse näyttää erilaiselta kuin miltä nyt näytän. Vaikka minulla olisi pienempi nenä tai enemmän muotoja, se ei tarkoita että olisin silloin jollain lailla parempi kuin nyt. Minusta on tullut tällainen ihan syystä, aivan kuin sinustakin.

Omalle ulkonäölle saa tehdä mitä haluaa. Voit pukeutua juuri niin kuin haluat, voit laittaa sitä punaista huulipunaa ihan tavallisenakin koulupäivänä ja jos mieli tekee, voit värjätä hiustesi latvat niin pinkiksi kuin turkoosinvihreiksi.

Sinä saat sanoa tietyissä tilanteissa vastaan toisille ihmisille. Ei kaikkea tarvitse kuunnella tuppisuuna eikä pienestä vastaansanomisesta kukaan mene rikki.

mistäenhuolehdienää3

 Mistä asioista sinä et huolehdi enää?

Kommentit

  • Sini

    Mukava kuulla, että löytyy tuttuja kohtia! Olet aivan oikeassa ja hyvä että olet oivaltanut tuon <3

     0
  • Erja Kemppainen

    Ei voi muuta sanoa kuin että ihana postaus <3 Tosi tsemppaava ja tuli lukiessa turvallinen ja lämmin olo. Puit tosi kauniisti sanoiksi, että on ookoo ottaa vähän löysemmin rantein toisinaan. Tuli ihan kylmät väreet!

     0
  • Sini

    Apua Erja miten ihana kommentti, kiitos niin paljon! <3

     0
  • Niina

    Todella hyviä pointteja tässä postauksessa! <3 Kannattaa ehdottomasti aina kuunnella itseään ja tehdä, kuten itse haluaa just laittaa sitä punaista huulipunaa kouluun 🙂

     0
  • Sini

    Kiitos paljon! <3 Olet ihan oikeassa!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.