VALIKKO
30.3.2017 06:00

Mitä tehdä, kun ei tule toimeen toisen ihmisen kanssa?

Moi!
Joskus elämässä tulee vastaan ihminen, jonka kanssa ei kemiat kohtaa sitten ollenkaan. Ihan sama, mitä toinen sanoo, se on aina toisen mielestä tylsää, loukkaavaa tai sitten se vain jätetään huomiotta. Kumpaakaan osapuolta ei voi kuitenkaan siitä syyttää, kaikkien kanssa ei vain voi tulla hyvin toimeen. Silti molempien on pakko osata käyttäytyä, jotta muilla ihmisillä ei mene päivä pilalle näiden kahden välisen eripuran takia.

Miten sitten voi selvitä yhteisestä ajasta ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tule toimeen? Siinä vasta vaikea kysymys. Vaatii itseltä aika paljon, ettei aloita kinaa tai lähde mukaan, kun toinen ensin aloittaa. Tässä nyt kuitenkin pari asiaa, jotka voisivat auttaa:
-Jos toinen osapuoli sanoo jotain sinun mielestäsi ikävää, jätä se omaan arvoonsa, niin vaikealta kuin se kuulostaakin. Muistathan kuitenkin, että oikea kiusaaminen on asia erikseen! Jos itse voisit ihan hyvin tulla toimeen toisen henkilön kanssa mutta tämä vain mollaa sinua, puhu muille ystävillesi tai jopa tälle henkilölle suoraan, että hänen sanomisensa tuntuvat pahalta.
-Ennen kuin päästät suustasi sammakoita, pysähdy hetkeksi. Mieti kunnolla, mitä haluat sanoa. 
-Ajattele sitä, kuinka muiden paikallaolijoiden päivä menee pilalle, jos sinä ja toinen henkilö vain tuhahtelette toisillenne tai kinastelette pienimmistäkin asioista.

-Vietä tämän henkilön kanssa niin vähän aikaa kuin mahdollista. Jos kyseessä on ihan vain välillä elämässäsi vilahteleva tyyppi, se on helppoa. Jos taas teillä on yhteisiä kavereita ja heidän kauttaan näette toisianne paljon, on tilanne hankalampi. 
-Kaikista parasta toki olisi, jos pystyisitte yhdessä ja asiallisesti keskustelemaan väleistänne. Sekin voi toki olla hankalaa, jos välinne ovat huonot mutta jutteleminen voi auttaa teitä kestämään toisianne paremmin.
Kaikista tärkein asia on siis se, että yritä ainakin sinä itse käyttäytyä kunnolla! Ole parhaasi mukaan provosoitumatta tai ärsyyntymättä. Toisen käytökseen et voi vaikuttaa ajatuksen voimalla, mutta omaasi voit. 

Keksitkö itse vielä lisättävää vai tuleeko mieleesi muita kommentteja aiheeseen liittyen?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.