VALIKKO
1.10.2017 07:27

Syyskuun luetut kirjat

 Tässä kuussa kirjoja tuli luettua vähemmän kuin yleensä, sillä koulu ja muu elämä vei hyvin paljon aikaa. Melkein joka viikko oli ainakin kaksi sanakoetta, lukuläksyt oli luettavana, yrityskurssin hommat veivät aikaa kouluajan ulkopuoleltakin ja kaiken tämän keskellä vietin tosi paljon aikaa kavereiden kanssa. Syyskuu on ollut tapahtumia täynnä eikä tylsää ainakaan ole tullut! Ja nyt kirjojen pariin:

Elina Pitkäkangas – Kuura

Lukioikäiset kaverit Inka ja Aaron asuvat muurin ympäröimässä Kuurankeron kaupungissa turvassa muurin ulkopuolella väijyviltä ihmissusilta. Inkan veli joutuu onnettomuuteen ja on vähällä menettää henkensä. Hänen täytyisi saada ihmissuden verta, jotta jäisi henkiin. Inka lähtee etsimään apua muurin ulkopuolelta, mutta potentiaalinen veren luovuttuja löytyykin muurien sisäpuolelta… Aaronkaan ei jää tapahtumien ulkopuolelle, sillä hän saa tutustua Matleenaan, jolla on visusti salassa pidettävä salaisuus.

Kuura imaisi heti mukaansa. Pitkäkangas on loistava kirjoittaja ja kirja tuntui hyvin todenmukaiselta. Aluksi epäilin kirjan muistuttavan liikaa Susiraja-sarjaa, mutta tästä ei tullut kyllä yhtään mieleen kyseinen sarja. Suosittelen tätä, jos olet pitänyt muistakin ihmissusikirjoista tai jos vaikka haluat kokeilla jotain uutta!

Henriikka Rönkkönen – Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Rönkkönen kertoo kirjassa kaunistelematta ja rehellisesti sinkkuelämän ”kiroista” omaan elämäänsä pohjautuen. Kirjaa lukiessa muun muassa selviää, miksi jokaisella sinkulla pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä.

Tämä oli kyllä niin rehellinen kirja, että välillä jopa kauhistutti lukea sitä. Niin mahtavaa ja rohkeaa tekstiä, että suosittelen lukemaan! Kovin nuorille en tätä kuitenkaan suosittelisi. Tästä oisin itsekin varmasti saanut enemmän irti, jos olisin vanhempi, mutta hauskaa luettavaa silti.

Jennifer Niven – Yksi täydellinen päivä

Theodore ja Violet tapaavat vahingossa koulun kellotornissa, kun Violet on tekemässä itsemurhaa. Theodore saa estettyä tapahtuman, mutta väärinkäsitysten kautta koko koulu luulee, että itsemurhaa yrittänyt olisi ollut Theodore. Theodorella on ollut jo pidemmän aikaa mielenterveysongelmia, joten hänellä oli jo ennestään kyseenalainen maine koulussa. Theodore ja Violet alkavat tutustua paremmin ja erikoista romanssia on luvassa heidän välilleen…

Kirja kertoo hyvin mielenterveysongelmien kanssa kamppailemisesta ja se on hyvin kirjoitettu. Pidin todella paljon Theodoren luonteesta, joka oli sarkastinen ja hyvin hauska. Välillä kirja toi kuitenkin liikaa mieleeni John Greenin Arvoitus nimeltä Margo -kirjan. Jos satuit pitämään Greenin kirjasta, niin tästä löytyy samoja aineksia! Suosittelen kirjaa kyllä muutenkin! 

Jodi Picoult – Sisareni puolesta

13-vuotias, koeputkessa alkunsa saanut Anna on joutunut koko elämänsä toimimaan kudostenluovuttajana leukemiaa sairastavalle sisarelleen Katelle. Lopulta Anna päättää nostaa vanhempiaan vastaan oikeusjutun saadakseen itselleen lääketieteellisen itsemääräämisoikeuden. Jupakka on vaarassa repiä koko perheen hajalle…

Kirjassa kertoja vaihtelee joka luvussa, mutta se ei ole silti sekava. Moni henkilö pääsee kertomaan omasta elämästään ja kuinka he ovat mukana Annan nostamassa oikeusjutussa. Kirjassa on paljon erilaisia käänteitä ja yllätyksiä ja sitä on vain pakko lukea ja lukea, jotta saa tietää hahmoista lisää.

Oletko lukenut jonkun näistä tai herättikö jokin mielenkiintosi?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.