VALIKKO
31.1.2018 07:54

Tammikuun luetut kirjat

Ensimmäinen kuukausi vuotta 2018 alkaa olla ohi ja jos koko tämä vuosi sujuu samoissa merkeissä kuin tammikuu, niin joulukuussa olen varmasti hyvin poikki. Kuun ensimmäinen viikko kului lomaillessa mutta sen jälkeen ainakin joka viikko, ellei joka päivä, on ollut paljon kiireitä. Väsymyskin on painanut päälle mutta tähän asti on vielä selvitty. Lukiossa alkaa ensi viikolla toiseksi viimeinen jakso ja sekin tulee olemaan hyvin rankka – neljänä päivänä viikossa koulua on puoli yhdeksästä neljään. Mutta kun tähän asti lukiota on jo päästy, niin pitäähän tämä loppukirikin yrittää selvitä vaikka väkisin!
Näiden kiireiden takia kirjasaldo jäikin tässä kuussa aika köyhäksi. Tässä nyt kuitenkin esittely tammikuun luetuista kirjoista!

tammikuunluetutkirjat1 

Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo – NE: Kuukautiskirja
Kirjassa käsitellään kuukautisia monesta eri näkökulmasta turhia ujostelematta.
Tämä kirja tarttui käsiini ihan vahingossa kierrellessäni kirjastoa vähän laajemmin kuin yleensä. Kirja oli tosi mukavaa luettavaa. Siinä ei turhia kainosteltu ja vaikka kuukautisista luulikin tietävänsä kaiken, niin tästä sai myös uutta tietoa aiheeseen liittyen. Erittäin rohkeaa tekstiä ujostelematta. Jos kuukautiset koskettavat elämääsi millään lailla (eli kaikki), suosittelen lukemaan tämän!

tammikuunluetutkirjat3 

Mary E. Pearson – Kuka on Jenna Fox?
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Jenna Foxista, joka joutui auto-onnettomuuden takia koomaan. Oltuaan koomassa vuoden hän viimein herää. Jenna ei muista mitään elämästään ennen kolaria ja hänen pitää ruveta opettelemaan asioita uudestaan. Mutta miksi hänen isoäitinsä vaikuttaa vihaavan häntä? Entä miksi vanhemmat ovat niin ylisuojelevaisia? Mitä ihmettä ennen kolaria ja sen jälkeen on oikein tapahtunut? Ja vielä se tärkein kysymys: kuka on Jenna Fox?
Jennan tarina veti heti mukaansa. Sitä vain halusi lukea lisää, jotta saisi selville vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Kirja oli hyvin erilainen kuin mitä alussa odotin, koska sen tapahtuma-aika on tulevaisuudessa. Kirjasta tuli kyllä yksi lempikirjoistani, niin hyvä se oli. Suosittelen!

  tammikuunluetutkirjat2

 Kathryn Stockett – Piiat

Kirja kertoo 1960-luvun alun Missisippistä, jossa tummaihoiset naiset työskentelevät valkoihoisten kotiapulaisina. Kirjan kertojina toimivat Miss Skeeter sekä kotiapulaisina työskentelevät Minny ja Aibileen. Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan, johon hän keräisi kotiapulaisina työskentelevien ihmisten kertomuksia siitä, mitä kaikkea he joutuvat näkemään ja tekemään työssään. Moni ei halua osallistua tähän vaaralliseen hankkeeseen, koska ajat ovat muutenkin jo erittäin vaaralliset tummaihoisille. Saako Skeeter kirjoitettua kirjan? 
Tällaista kirjaa en ole ennen lukenut ja se oli hyvin mielenkiintoinen. Siinä seurattiin hyvin Minnyn ja Aibileenin työskentelyä perheissä. Kirja ei kuitenkaan ollut tylsä, vaan siinä oli myös huumoria ja muita hassuja tapahtumia. Silti se antoi hyvin aidontuntuisen kuvan elämästä Missisippissä 60-luvulla. 
Oletko jo lukenut jonkin näistä tai herättikö yksikään mielenkiintosi? 

Kommentit

  • Nea

    Tällaset postaukset on niin kivoja!! Tosi hyvä idea 🙂 Yritän saada itseni lukemaan kirjoja vähitellen, joten tällä hetkellä tykkään todella kovasti lukea siitä, mitä muut lukevat, hahah 😀

    Mä luen tällä hetkellä enemmän self-help kirjoja ja muita 'fakta' pohjaisia kirjoja, mutta fantasiat ja muu kirjallisuus on todellakin tärkeää myös mulle! En oo lukenut yhtäkään näistä mainituista kirjoista, mutta hyviä vinkkejä varmasti! 🙂

    http://nea-amalia.blogspot.co.uk/

     0
  • Sini

    Oii kiitos paljon ja kiva kuulla, että yrität lisätä lukemista! 🙂 Tollaset kirjat vois olla kyllä tosi kiinnostavia, ite en oo oikeestaan niihin perehtynyt.

     0
  • Jenni

    En ole lukenut mitään näistä. Tuo Jenna Fox -kirja kuulostaa hyvältä! Tällä hetkellä luen Girl onlinea (:

     0
  • Sini

    Se oli tosi hyvä, suosittelen todellakin lukemaan sen! Girl online oli hyvä kans 🙂

     0
  • Sofia

    Piiat on niiiiin hyvä kirja! Kuinkahan monta kertaa oon sen lukenu, mutta ei siihen kyllästyä voi 😀

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

     0
  • Sini

    Se oli kyllä niin hyvä, en ihmettele miks oot lukenu sen monta kertaa! 🙂

     0
  • Mari

    Nää kaikki oli mulle ihan uusia tuttavuuksia, mutta täytyypä pitää mielessä nää kirjat!

    Mari / maripulliainen.blogspot.fi

     0
  • Linda

    Apua, tää on kauhee tunne ku tiedän lukeneeni ton "Kuka on Jenna Fox", mut mul ei oo mitään muistikuvaa sen tapahtumista 😀 Piiat sen sijaan on mun lukulistalla, se vaikuttaa tosi hyvältä kirjalta ^^

    ♥: Linda/Revontulipalo

     0
  • Sini

    Haha, kannattaa sitten lukea se uudestaan! Piiat oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja hauska 🙂

     0
  • Hilda

    Nää kirjojenlukupostaukset ovat tosi kivoja, koska niistä voi saada idoita ja vinkkejä kiinnostavista kirjoista 😀 Jenna Fox -kirja alkoikin kiinnostaa 😉

     0
  • Sini

    Tosi mukava kuulla positiivista palautetta♡ Kannattaa lukea toi kirja, se on niiin hyvä!

     0
  • Sofia

    Kaikki kirjat tosi kiinnostavia ja mitään näistä en oo lukenut 😀 Taisi jo ennestään valtava lukulista kasvaa taas kolmella kirjalla! Erityisesti mua jäi kiinnostamaan tuo toinen kirja!

     0
  • Sini

    No niin, ei ainakaan luettava sitten hetkessä lopu! 8) Se oli kyllä hyvä kirja, suosittelen!

     0
  • ELLI

    Tosi kauniit kuvat näin heti alkuun!<3 Ei ollut näistäkään mikään tuttu kirja mulle ja saa kyllä taas vaan ihailla kuinka paljon sä luetkaan kirjoja 🙂

     0
  • Sini

    Voi kiitos! <3 Hyvähän se silloin on lukea kun löytyy kiinnostavia kirjoja!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.