VALIKKO
4.2.2018 08:54

Vainbloggaajajutut

-Et ajastanut tämän päivän postausta ja heti aamulla heräämisen jälkeen otat puhelimen käteen ja julkaiset sen.
-Edelliseen liittyen, unohdit julkaista uuden postauksen ja illalla juuri ennen nukahtamista muistat sen.
-Jos syöt yhtään spessumpaa ruokaa tai sinulla on tavallista kivempi asu päällä, siitä pitää päästä ottamaan kuvia blogia varten.
-Blogi on oikeastaan koko ajan mielessä jossain taka-alalla. Esimerkiksi tylsän oppitunnin aikana voi miettiä, mistä sitä seuraavaksi kirjoittaisikaan postausta.

vainbloggaajajutut1

-Puhelimesi muistiossa on usein ainakin pari postausideaa valmiina odottamassa.
-Käyt vaikka kuinka usein päivän aikana tarkistamassa, onko tullut uusia kommentteja.
-Koet kuuluvasi pieneen salaseuraan, kun olet tekemisissä muiden bloggaajien kanssa. Eihän kukaan muu ymmärrä tätä harrastusta yhtä hyvin kuin bloggaajat itse.
-Tuskailet sen kanssa, että keille kaikille uskallat blogista kertoa ja missä kaikkialla sitä kehtaa mainostaa.

vainbloggaajajutut3

-Tietokoneesi tai muistitikkusi muisti on täynnä kuvia blogia varten.
 -Näin talvisaikaan moni tuskailee varmasti valoisan ajan lyhyyttä. Eihän niitä kuvia millään kerkeä ottamaan muulloin kuin viikonloppuna! Tämän takia viikonloput ovat yleensä kunnon blogitalkoot.
-Se tunne, kun on vaikka kuinka monta postausta valmiina luonnoksissa!♥
-Se ihana kommentti, jossa sinua kehuttiin!
-Kun joku lukija ehdottaa sinulle postausideaa. Siitä tulee jotenkin erityinen tunne; minun halutaan kirjoittavan tästä aiheesta postauksen!

vainbloggaajajutut2

Pystytkö samaistumaan vainbloggaajajuttuihin? Keksitkö lisättävää?

Kommentit

  • Milla

    SOOS ihan huippu postaus!! <3 Samaistun melkein kaikkiin 😀 ja toi salaseura juttu oli paras, oon kade sun kirjoitustaidolle <3

     0
  • Sini

    Haha voi kiitos Milla!♡ Mahtavaa, että pystyt samaistumaan. Ja säki oot ihan huippu kirjottamaan!

     0
  • Paula

    Ihan ku olis ite kirjottanu! En pystyny olla myhäilemättä, kun mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä, ajatuksia ja kokemuksia bloggamisesta xD Oli kyl hyvä postaus!

     0
  • Sini

    Oii kiitos ihanasta kommentista! Tosi kiva, että sulla on samanlaisia kokemuksia 🙂

     0
  • Jenni

    Samaistumisen määrä on suuri! 😀

     0
  • Tiia Emilia

    Samaistuin melkein kaikkiin! Kivat kuvat ja hauska postaus 🙂

     0
  • Ella

    Samaistun myös melkein kaikkiin! 😀 Huippu postausidea!!

     0
  • Sofia

    Samaistun niin moneen kohtaan! On ihan hirveetä, kun talvella ei ehi kuvaamaan mitään ja lumen takia kaikkialla näyttää samalta. Myäskin aina jos puhelin käteen eksyy, oon todennäkösesti kattomassa onko tullu kommentteja 😀

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

     0
  • Roosa S.

    Niin moneen, ellei jopa jokaiseen pystyy kyllä samaistumaan 😀 Huippu idea! Erityisesti tunnistan itseni tuosta, että tunnilla vähän liiankin usein ajatukset herpaantuu blogipostauksien miettimiseen 😀

     0
  • Sini

    Kiitos ja kiva kuulla, että nää jutut on sullekki tuttuja!♡

     0
  • linda sofia

    Vitsi, hyvin puettu sanoiksi näitä kaikkia fiiliksiä tän homman parista! Jotenkin eniten samaistun tohon, että missä kaikialla blogista viitsii puhua. Kun postauksia ja lukijoita on vielä harvassa. 😀 Ihania talvisia kuvia tässä muuten myös♥

    http://www.llintzz.blogspot.com

     0
  • Ella

    Kiva postaus ja niin tutun kuuloisia juttuja. 😀

     0
  • Sanni M

    Ihana postaus! Tohon vielä kuvausviritelmät kun valoa ei ole luonnossa tarpeeksi ja sun täytyy löytää talosta paras valo ja tehä studio vaikka kylppärin lattialle;D

     0
  • Nicola

    Itsekkin samaistun niin moneen kohtaan. 🙂

     0
  • Sini

    Kiitos ja hyvä, että voit samaistua! 🙂

     0
  • Inka P.

    Tää oli hyvä ja tunnistin itteni niin monesta kohtaa!! 😀

     0
  • Sini

    Haha, kiitos!♡ Hyvä, että löytyi tuttuja juttuja!

     0
  • Sini

    Haha tää oli huippu postaus! 😀

     0
  • ELLI

    Samaistun kaikkiin! 😀 tähän on hyvä lisätä vielä se paniikki, kun on menossa kuvaamaan mutta onkin unohtanut ladata kaneran akun tai tyhjentää muistikortin, näin käy mulle ihan liian usein… 😀

     0
  • Sini

    Kiva kuulla! Haha, toi akun loppuminen on niin tuttua 😀

     0
  • Sofia

    Samaistun kyllä jokaiseen kohtaan näistä! 😀 Mulla käy usein myös viikonloppuisin niin, että kun oon valmistautunut ottamaan kuvia, niin huomaan, että kamerasta on akku loppu ja sitten joudun lataamaan sitä jonkin aikaa. Sillä välin pihalla onkin sitten alkanut jo tulla hämärää.. 😀 Mun kohdalla lisäisin tähän postaukseen myös sen, että parhaimmat postausideat syntyy aina myöhään illalla/yöllä! ;D

     0
  • Sini

    Jee, mahtavaa! Haha, ton takia akkua on aina pakko tarkkailla, että milloinka se kannattaisi ladata 😀 Yöllä vois kyllä keksiä ihan mahtavia ideoita blogiin!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.