VALIKKO
21.2.2016 23:22

5 faktaa minusta

IMG_4228_2

Viikko meni aivan salaman nopeasti ja uusi kohta pyörähtää käyntiin. Tämä viikko oli suorastaan huomattavasti rennompi kuin edeltäjänsä, sillä poikkeuksellisesti ei tarvinnut mennä yliopistolle toiseen kaupunkiin. Sen sijaan sain opiskella etänä ja käydä joustavammin töissä. Tulevalla viikolla onkin jo tentti, johon lukemiset ovat hyvässä vauhdissa, joskin vielä kesken. Pitää varoa, ettei liikaa tuudittaudu liialliseen turvallisuuden tunteeseen, ettei tule löysäiltyä tenttiin lukemisen suhteen ja lopulta tuleekin kiire… Mutta se kuulumisista! Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikko ja rentouttava viikonloppu, kenellä se on ollut vapaana.

Koska henkilönä olen varmasti monille uppo outo, päätin kertoa itsestäni hieman lisää viiden faktan verran:

  1. Moni minut tunteva tietää minun pitävän herkuista, myönnettäköön, että vähän liikaakin. ”Tilanne vaatii suklaata” olikin taannoin yksi lausahduksiani, mikä ehkä osaltaan kertoo läheisestä suhteestani suklaaseen. Harva sen sijaan tietää, että vaikka suklaa oli toki yksi herkuistani muiden joukossa ollessani pieni, aloin hamuamaan sitä vasta 15-vuotiaana. Oudointahan tässä on se, että itseasiassa ”opettelin” syömään suklaata alunperin siksi, että monet tuntemani naiset ja tytöt olivat nimenomaan suklaan perään, joten täytyihän siinä olla jotain erityistä. Uteliaana ihmisenä kehittelin aivoilleni opettelun seurauksena uuden rakkaussuhteen, jonka olisi voinut jättää näin jälkikäteen ajateltuna kiinnostumisvaiheeseen. Siis mikä kohtuus?
  2. Olen harrastanut ratsastusta suunnilleen kahdeksan vuotta, josta seitsemän ja puoli vuotta ratsastustunneilla kerran viikossa käyden ja puolisen vuotta hoitohevosta hoidellen. Voisi kuvitella, että olen huippu taitava (tai niin ainakin itse kuvittelin pikkutyttönä kaikista lähes 10 vuotta ratsastaneista), mutta itseasiassa olen ihan perustaidot omaava perusratsastaja. Jos jossain vaiheessa taas pystyisin jatkamaan tunneilla käymistä, voisin kuvitella kokeilevani leikkimielistä kisaamista selvittääkseni oman tasoni ja tehdäkseni harrastamisesta hieman tavoitteellisempaa.
  3. Inhoan titteleitä ja statuksia yli kaiken. Olen pikemminkin niitä ihmisiä, jotka mieluiten välttelevät kertomasta hienoimmista saavutuksista yleisesti. Sen sijaan läheisilleni hehkutan saavutuksia ja pieniä onnen hetkiä estoitta. Nykyisin tosin olen tätäkin taitoa opetellut: jos haluaa edetä jossain, on välillä ”pakko” tuoda ne omat meriitit esille.Joskus lukion äidinkielen kurssilla sai valita jonkin klassikkoteoksen luettavaksi. Luin tuolloin Pikku Prinssin, tuon viattomuuden perikuvan ja siinä on kohta, jossa Pikku Prinssi ihmettelee, miksi aikuisia kiinnostavat numerot. Pikku Prinssistä tärkeämpää kuin se, että kuinka vanha leikkitoveri oli, oli se, minkälainen luonne hänellä olikaan. Pikku Prinssi osasi kuvailla sen, mitä ajan tässä takaa: kumpa unohdettaisiin välillä ne tittelit, ammatit ja koulutukset, ja keskityttäisiin itse ihmisiin niiden takana. Kumpa välillä unohdettaisiin arvottaa toinen ihminen (tai itsemme!) sen perusteella, mikä hän on koulutukseltaan tai mitä tekee työkseen. Edes välillä.
  4. Mitä ammatinvalintaan tulee, olen jahkailija. Lähipiirini onkin todistanut tilanteita, kun välillä olen ollut varma psykologin, kauppatieteilijän ja lääkärin urasta. Näin muutaman mainitakseni. Harmillisesti olen valikoinut ehkä ne vaikeapääsyisimmät alat, joinne minnekään en lukenut tarpeeksi. Jännä juttu, kun ovet eivät sitten avautuneet. Onneksi tajusin laskea rimaa sittemmin ja vaikka yhäkin haikailen välillä muualle, on nykyinen opiskelupaikkani ”ihan hyvä”.
  5. Jännitän ja välillä myös pelkään vastaantulevia koiria. Lapsena en pelännyt koiria oikeastaan ollenkaan ja olihan meillä itsellämmekin koira lapsuudessani. Nuoruudessa sain eräästä koirasta aikaiseksi tämän nykyisen koirapelkojännitykseni ja tässä sitä sitten ollaan. Koirien ohitukset menevät yleensä suhteellisen ongelmitta, etenkin kun on tilaa ohittaa sopivan etäisyyden päästä. Sen sijaan huomaan melko pian, jos koira ei näytä olevan omistajansa hallinnassa tai olen ”päässyt” osaksi koiran koulutushetkeä, jossa koiraa opetetaan vastaantulijoiden ohittamiseen kiltisti. Ahdistustasoni kasvaa saman tien, sillä koen, ettei koira ole omistajan kontrollissa. Jännittyneisyyteni puolestaan johtaa monesti myös vastaantulevan koiran jännittymiseen, mikä osaltaan luo oravanpyörää. Arvostan näin koiria jännittävänä ihmisenä myös erityisen paljon sitä, jos koiran omistaja ei päästä koiraansa lähelleni edes ohitustilanteessa (ainakaan ilman luvan kysymistä), vaikka kyseinen koira olisikin se maailman kiltein yksilö

 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

Kommentit

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.