VALIKKO
12.12.2016 20:45

Joulukalenteri: luukku 12

 

LUUKKU 12: VINKKEJÄ LAHJAHANKINTOIHIN X 7

 

Lahjojen hankinnat ovat nyt kuumimmillaan ja vauhti kiihtyy sitä mukaa, mitä lähemmäksi joulua mennään. Eilisessä kalenteriluukussa oli vinkkejä materiaalittomiin joululahjoihin, mutta tällä kertaa perehdytään hieman niihin perinteisiin konkreettisiin joululahjoihin. Koska yleispätevää listaa on mahdotonta tehdä ihmisten ollessa niin erilaisia ja eri-ikäisiä, päädyin koostamaan pienen vinkkilistan siitä, miten voi lähteä liikkeelle mietittäessä toiselle sopivaa lahjaa. Vinkkilistasta saattaa olla apua tilanteissa, joissa toiselle lahjan keksiminen tuottaa vaikeuksia.

♥ Mitä lahjan saaja harrastaa ja miten hän viettää vapaa-aikaansa? Mistä aiheista hän mieluiten keskustelee tai mitkä asiat ovat häntä sydäntä lähellä? Löytyisikö niistä jotakin, mitä hän mahdollisesti tarvitsee tai mistä hän on haaveillut?

♥ Mitä lahjan saaja on aiemmin ostanut sinulle? Totta kai hän on ensisijaisesti ajatellut sinua lahjaa ostaessaan, mutta lahja saattaa kertoa jotakin myös siitä, mistä ks. henkilö pitää. Esimerkiksi koriste-esineistä pitävä saattaa ostaa toiselle toisen maun mukaisia koriste-esineitä tai kosmetiikasta pitävä puolestaan kosmetiikkaa. Kirjoista pitävä saattaa antaa lahjaksi kirjoja ja niin edelleen.

♥ Pitääkö lahjan saaja enemmän käytännöllisistä lahjoista vai nauttiiko enemmän esimerkiksi ”tilpehööristä”? Se rajaa usein paljon jo lahjavaihtoehtoja pois, sillä käyttöesineitä lahjoina arvostava ei juurikaan välttämättä nauti koriste-esineistä, ellei kyseessä ole jokin varma hitti eli jotain, mistä tiedät hänen varmasti pitävän.

♥ Hemmottelua arjen keskelle: jos haluat lähteä tästä näkökulmasta liikkeelle, voit miettiä, miten lahjan saaja haluaisi rentoutua mieluiten ja toisaalta, millaista hänen arkensa on ollut viime aikoina. Stressaavan ja hektisen elämän vastapainoksi saattaa kaivata rauhoittumista ja rentoutumista. Puolestaan tylsäksi arkensa kokeva voi innostua ja virkistyä jostain uudesta kokemuksesta. Tai päinvastoin! Olisiko lahjakortti selän jumit poistavaan hierontaan mukava tai jokin kylpylälippu? Vai nauttisiko toinen sittenkin urheilullisesta aktiviteetista? Entä olisiko hemmotteleva kosmetiikka tai hyvä kirja enemmän mieleen?

♥ Kiertele kaupoissa, jos vain on aikaa. Joskus hyviä ideoita tulee ”valmiina”, kun kauppojen esillelaittajat ovat asettaneet esille tuotteita kivasti tai joitakin tiettyjä tuotteita on nostettu kärkituotteiksi. Voisiko niistä saada ideaa?

♥ Hyödynnä kauppojen henkilökunnan ammattitaitoa ja kysy heiltä, keksisivätkö jotakin, mistä lahjan saaja saattaisi pitää. Henkilökunta ei tunne ks. henkilöä välttämättä, mutta usein heillä on hyvä kuva siitä, millaisia tuotteita minkäkin tyylisille ihmisille menee lahjaksi ja mitkä tuotteet ovat ”pinnalla” tai budjettiin sopivia. Pakkauspalvelun sisältävistä liikkeistä kaupan päälle voi saada myös kauniin paketoinnin.

♥ Kysy lahjan saajalta itseltään, mitä hän haluaisi tai toivoisi lahjaksi. Onko jotain, mitä häneltä puuttuu tai millainen lahja voisi olla mieluinen? Aina kaikki eivät pysty suoralta kädeltä sanomaan, mitä toivovat lahjaksi, mutta osalla voi olla jotakin tiettyä mielessä. Toisaalta kannattaa ehkä myös rehellisesti sanoa, jos toive ylittää suunnittelemasi budjetin. Kuitenkaan kysymällä ei yleensä menetä mitään ja toiveista voi keksiä jonkin hyvän lahjaidean! Jos vierastat suoraan kysymistä tai haluat lahjan olevan yllätys, voit tiedustella lahjan saajan muulta lähipiiriltä, onko heillä ideoita lahjaksi.

Tsemppiä lahjanmetsästykseen!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.