VALIKKO
1.5.2016 18:51

Kuka määrittelee, mihin pystyt?

20160425_211713_3

Unelmissa on jotain erityistä. Ihminen unelmoi välillä pieniä ja välillä suuria unelmia, mutta kaikissa niissä on jotain yhteistä: ne kaikki kumpuavat syvältä ihmisen mielen sopukoista. Unelmat monesti heijastelevat ihmisen arvomaailmaa, sisäistä paloa itselle tärkeisiin asioihin ja niitä salaisia haaveita, joista osa on kipeitäkin. Toisinaan unelmien toteutuminen vaatii rutkasti työtä ja tuskan hikeä, kun taas toisinaan elämä vähän kuin soljuu kohti unelman toteutumista lähes huomaamatta. Välillä unelmat toteutuvat ja välillä ne jäävät kaukaisiksi haaveiksi, ehkä jopa murskaantuvat ja vaihtuvat pakonkin edessä uudeksi. Kannattaako silti unelmoida? Väitän, että kannattaa, sillä uskon, että unelmointi tekee hyvää ennen kaikkea ihmisen mielelle. Unelmien menettäminen sattuu kipeimmin ja toisaalta niiden saavuttaminen taas tuntuu kaikista parhaimmalta.

Erään läheisen kanssa juttelimme niitä näitä automatkalla ja jotenkin tuli puheeksi unelmat. Hän totesi jotenkin niin, että: ”huolimatta siitä, miten hullulta jokin unelma kuulostaa, mä en halua olla se, joka sen unelman lyttää”. Toteamus herätti mielessäni lukuisia kysymyksiä, kuten entä jos sillä toisella on jokin aivan älytön unelma, jolla ei ole mitään realistisia toteutumismahdollisuuksia tai mitä jos toisen unelmalla on hyvin pienet toteutumismahdollisuudet, onko silloin väärin kannustaa toista kohti pettymyksiä? Tai missä vaiheessa ylipäätään kuuluu päästää irti unelmasta ja jatkaa eteenpäin ilman sitä?

Unelmiin liittyy monesti ripaus mahdottomuuden ja itsensä ylittämisen tunnetta, mikä osaltaan kiehtoo jo itsessään. Tarvitaan tahdon lujuutta, halua ja ennen kaikkea uskoa unelman saavuttamiseen. Henry Ford onkin todennut, että ”whether you think you can, or can’t… you’re right”. En tiedä, oliko erään miehen unelmana tulla pianistiksi, mutta pianistiksi hän halusi. Hänellä oli vain yksi pieni, mutta pianon soiton kannalta olennainen ongelma: hänellä ei ollut sormia. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia, hän alkoi harjoittelemaan ja tämän vuoden helmikuussa tämä mies esiintyi kamariorkesterin kanssa televisioidussa lähetyksessä Venäjällä. Soittipa muuten yhden suosikkikappaleistani, Yiruman River flows in you. Esiintymisen voit katsoa täältä.

Unelmissa on juuri se riski, että kukaan ei osaa etukäteen ennustaa, mitkä niistä toteutuvat ja mitkä jäävät toteutumatta. Siinä mielessä unelman toteuttamiseen lähteminen on aina hyppy kohti tuntematonta. Toisinaan toivoisikin, että tietäisi ja osaisi säästää toiset turhilta pettymyksiltä! Kuitenkin unelmien tavoittelu on opettavainen kokemus ja kävi siinä miten tahansa, ainakin sitä yritti saavuttaa. Ajattelen pikemminkin niin, että voi olla parempi kaatua tuhat kertaa, vaihtaa unelmaansa viidesti ja saavuttaa niistä vain murto-osa, kuin jättää yrittämättä. Koska jos ei yritä, ihminen joutuu painiskelemaan pahimmillaan loppuelämänsä sen kysymyksen äärellä, että entä jos se olisi sittenkin lopulta toteutunut?

Nykyisin voin allekirjoittaa täysin läheiseni toteamuksen siitä, ettei halua olla se, joka toisen unelman lyttää. En nimittäin minäkään. Ennemmin haluan olla se, joka kannustaa unelmoimaan suuria, menemään kohti niitä omia unelmia ja hyppäämään kohti tuntematonta. Vaikka se välillä tarkoittaakin sitä, että joutuu myös näkemään sen varjopuolen ja olemaan olkapäänä, kun unelma ei toteudukaan. Joskus voi olla myös tilanteita, joissa viisainta, mitä voi läheisenä tehdä toisen hyvinvoinnin kannalta, on ehdottaa toiselle unelman vaihtamista toiseen. Kuitenkin ihmisen on aina tehtävä päätös unelman tavoittelemisesta tai tavoittamatta jättämisestä itse, sillä jokainen joutuu elämään päätöksensä kanssa itse. Mutta kuten pianistiesimerkkikin osoitti, aina kannattaa yrittää sitä mahdottomimmaltakin tuntuvaa unelmaa. Siksi päätänkin tämän tekstin otsikon kysymykseen siitä, kuka määrittää sen, mihin pystyt? Tai oikeastaan kysymyksen pitäisi olla: kuka määrittää sen, mikä on sinulle mahdotonta?

Kommentit

  • Anniina

    Hyvä teksti. Yksi mun lempiaiheista. Ajattelen, että unelmat on elämän tärkeimpiä asioita, jotka tekee siitä mielekkään. Kaikkien olisi hyviä pohtia ja päivittää aina välillä, mitä ne omat haaveet ovatkaan. Yritänkin mennä aktiivisesti kohti omia unelmia ja kannustaa parhaani mukaan siinä myös muita :)Tuo unelmien kipeys oli hyvä pointti. Eihän niitä välillä uskalla edes sanoa ääneen. Vähän niin kuin ihmistä, myös jotain unelmaa voi rakastaa niin paljon että sattuu?

     0
    • Minna Rajala

      Kiitos! Tosi hyviä ajatuksia! Unelmista tulee tosiaan kipeän rakkaita. Hyvin sanottu tuo, että niitä ei tosiaan uskalla aina edes sanoa ääneen. Monesti juuri ne syvimmät unelmat on niitä kipeimpiä ja ehkä siinä asettaa itsensä (ja unelmansa) haavoittuvaiseen asemaan, kun unelmasta kertoo jollekin toiselle?

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.