VALIKKO
19.3.2016 22:59

Liebster award-haaste

Heissan!

Sain Kaikki on hetken tässä –blogin pitäjältä Anniinalta blogeissa kiertäneen blogihaasteen nimeltään Liebster award-haaste. Siinä on kyse siitä, että haasteen saanut vastaa haastajan esittämiin kysymyksiin blogissaan, keksii uudet kysymykset ja haastaa uudet bloggaajat. Tarkoituksena on saada uusille bloggaajille näkyvyyttä ja tunnettuvuutta. Haastettavien määrässä ja muissa yksityiskohdissa on ollut variaatioita ja olen ottanut hieman vapauksia niiden suhteen. Tarkemmat ohjeet haasteen toteuttamiseen löytyy esimerkiksi täältä.

 

Mikä on parasta bloggaamisessa tähän asti?

IMG_4823_2

Syy ottaa valokuvia, haastaa itseänsä ja tehdä myös arjesta poikkeavia juttuja. Blogin pitämisestä tekee kiehtovan se, että periaatteessa siinä on lähes rajattomat mahdollisuudet. Toisaalta taas paikoilleen ei voi jäädä, vaan kehittyminen on avainsana. Pidän myös siitä, että blogia pitämällä saan toteuttaa myös taiteellisempaa puoltani ja kehittyä siinä.

Entä haastavinta?

Ehkä sen oman jutun löytäminen ja aiheiden rajaaminen: rajatako tiettyyn aihepiiriin vai ”vähän kaikkea”? Entä kuinka henkilökohtaiseksi blogi kannattaa tehdä, sillä toisaalta itsensä esiintuominen on lähes välttämätöntä tarttumapinnan takia, mutta toisaalta taas on hyvä vetää rajat omalle yksityisyydelle.

Kun sinulta lapsena kysyttiin, mikä sinusta tulee isona, mitä vastasit?

halpa halli

Kuva lainattu täältä, kuvassa esiintyvä Halpa-Halli on Kauhavalla sijaitseva.

Lapsena unelma-ammattini oli pitkään Halpa-Hallin myyjä. En voinut kuvitellakaan mitään siistimpää kauppaa, kuin Halpa-Halli! Sieltä löytyi lähes aina jotakin mieluista tutkittavaa ja monesti myös ostettavaa, oikea aarreaitta! Lapsuudessani on runsaasti hyviä kokemuksia Halpa-Hallista, sillä vierailimme usein siellä mummoni kanssa. Omalla asuinpaikkakunnallani ei vain ole koskaan ollut Halpa-Hallia, joten unelma-ammattini on vielä toteutumatta.

Mikä saa sinut hymyilemään?

Perhe, mies, ystävät, eläimet. Se, kun joku pyyteettömästi auttaa toista. Tai kun joku sanoo jotain kaunista.

Tämän viikon kohokohta?

Erään tärkeän ihmisen vierailu meillä kotona oli ainakin yksi kohokohdista. Ja toinen, pienempi, kohokohta oli, kun viikonloppu alkoi.

Mikä tai kuka inspiroi sinua?

Ensimmäisenä tulee mieleen vanhempani. Ovat aina todella kannustavia ja ymmärtäväisiä. Yrittävät nähdä asioita useilta puolilta, antavat viisaita neuvoja ja tukevat. Kannustavat tavoittelemaan unelmiaan. Lähipiirissäni on kylläkin useita inspiroivia ihmisiä.

Mikä on lempipaikkasi kotona?

Ehkä olo- tai makuuhuone? Tykkään rauhallisesta ympäristöstä, joten varmaankin jompi kumpi noista.

Aarteesi kotona – esine tai huonekalu – josta pidät erityisen paljon?

IMG_4814_2

Äkkiseltään tuli tämä taulu mieleen. Ostin sen vuosi sitten, siihen on grafiikan suunnitellut ja tehnyt Lance Graphics. Tykkään taulun simppeliydestä, sanomasta, tietynlaisesta herkkyydestä ja siitä, miten se sopii tähän asuntoon kuin nenä päähän. Tuon taulun kohdilla nimittäin on myös olohuoneen ja keittiön välinen rajapinta myös maalauksellisesti ja seinien värit ovat lähes samaa sävyä taulun kanssa (sävyero kuvassa hieman korostunut). Loppujen lopuksi kotoa löytyy moniakin juttuja, jotka olisi tähän voinut laittaa: tärkeitä koruja, lahjoja, valokuvia, esineitä. Mutta koska yhdellä mennään, päädyin esittelemään tämän taulun.

Kissa vai koira?

hurra2

Oikeastaan tykkään molemmista. Olen aina ollut niitä, joilla on ollut vaikeuksia ”kissa vai koira?” -kysymysten äärellä. Etenkin alakouluikäisten maailmassa joillekin tuotti hankaluuksia käsittää, että voi aidosti tykätä yhtä paljon molemmista. Kyseisten henkilöiden mielenrauhan säilyttääkseni, tai pikemminkin tivaamisen lopettamiseksi, vastasin aina summittaisesti jomman kumman. Edelleen pidän molemmista, mutta koska kissoista on viime vuosina enemmän kontakteja, vastaan kissan.

Mihin haluaisit matkustaa?

algarve_2

Portugaliin. Kuva on räpsäisy perheemme loma-albumista Algarven reissultamme. Portugal on jäänyt mieleen yhtenä parhaimmista lomakohteistamme ja haluaisinkin päästä kokemaan kyseisen maan uudestaan: oliko kyseessä niin mahtava paikka, kuin mielikuvat antavat ymmärtää, vai oliko syynä pikemminkin se hyvä seura ja itselle mieluisa tekeminen?

Mitä odotat ensi kesältä?

Mansikoita, lämpöä, uimista. Rauhallisia kesäaamuja ja -aamiaisia parvekkeella. Maaseudulla ajan viettämistä, yöttömiä öitä ja kauniita auringonlaskuja. Kesäiltoja, niitä viileitä ja lämpimiä odotan.

Seuraavan haasteen vastaanottajien kysymykset ovat:

Oletko enemmän aamu- vai iltaihmisiä?

Rohkeinta, mitä olet tehnyt?

Lempielokuvasi?

Minne haluaisit matkustaa ja miksi?

Jos saisit valita yhden elämänohjeen, mikä se olisi?

Mistä haaveilet juuri nyt?

Entä mikä on parasta juuri nyt?

Lempivuodenaikasi?

Häiritsevin tapasi?

Viimeisin kirja, minkä luit?

Minkä taidon haluaisit osata nykyistä paremmin/haluaisit oppia?

 

Haastan:

Suunta

Aki Aperture

Amanda

Suuntana lääkis

Makin´it or breakin´it

 

Bring it on!

Kommentit

  • Kaya Ryytty

    Kiitos haasteesta! Upeita kuvia sinulla, etenkin nämä tulppaani ja kissa kuvat! Jotenkin useasti kuvatut kohteet, mutta näissä on jotain tosi erityistä ja kaunista 🙂

    • Minna Rajala

      Kiitos kehuista! Aina mukava kuulla kehuja kuvista, siinä kun välillä onnistuu ja välillä vähän vähemmän 😀

  • Anniina

    Heh, Halpa-Hallin myyjä 😀 Portugalin Algarvesta mäkin olen haaveillut, sieltä ainakin on upeita kuvia 🙂

    • Minna Rajala

      Heh, jep! 😀 Ainakin olisi ihan realistinen ammattihaave, jos asuisi lähempänä Halpa-Hallia 🙂 Algarvesta kieltämättä on upeita kuvia! Eikä ole niin ”kaikki käy siellä”-kohde, mitä esim. Thaimaa, Espanja jne. ovat mun mielestäni.

  • Cia

    Kiitos haasteesta! Yksi mun lapsuuden unelma-ammateista oli kassamyyjä. Tätä lapsuuden unelmaa olen päässyt toteuttamaan juuri Halpa-Hallin kassalla. Täytyy sanoa, ettei se ihan niin ruusuista joka hetki ole kuin silloin lapsena kuvitteli 😀

    • Minna Rajala

      Hauska kuulla, että löytyy toinenkin myyjän työstä lapsena unelmoinut! 😀 Heh, onnekas sinä, kun Halpa-Halliin olet töihin päässyt 😀 Tosin se on kyllä totta, että usein todellisuus onkin hieman erilainen, mitä mielessä maalailtu haavekuva jostain asiasta.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.