VALIKKO
29.9.2016 23:34

Päiväni kuvina

Tällä viikolla maanantaina päätin toteuttaa päivä kuvina(ja teksteinä)-postauksen, sillä ne ovat monessa blogissa olleet pidettyjä ja tykkään itsekin niitä seurata. On hauska verrata toisen arkea omaan ja on mielenkiintoista nähdä, miten erilaista arkea joku toinen viettääkään. Päiväksi valikoitui maanantai, sillä silloin oli ainakin keskivertopäivää mielenkiintoisempaa tekemistä. Ymmärrettävästi jokaista yksityiskohtaa en päivästäni halunnut alkaa kirjaamaan, vaan esiteltynä on lähinnä ne keskeisemmät kohdat. Joskin yllättävän paljon tekstiä tuli silti. Joka tapauksessa tässä tämä tulee!

img_9477_2

Klo 7.30 Herään kännykän herätysääneen ja voisin vieläkin jatkaa unia. Edellisenä yönä iltana meni myöhäiseksi, kun yritin ratkaista yhden kurssin demotehtäviä. Mutta ei auta, unet on unohdettava. Pikainen meikkaus ja valmistautuminen lähtöön. Edellisiltana kokeilin meikinpuhdistussaippuaa meikkisiveltimiin ja kyllä kiilti sudit valoa vasten!

img_9479_2

img_9480_2

Klo 8.40 Yliopistolla Agoralla. Hetken ihailen kauniita ruskan värejä ja astun sisälle yliopiston ovista. Vielä ei ole paljoa muita opiskelijoita näkyvillä, sillä osa on jo luennoilla ja osa tulee vasta myöhemmin. Pääsen mukavasti sohvalle työskentelemään.

img_9483_2

Klo 8.50 Syön aamiaista ja koska päivän ensimmäinen luento on vasta klo 10.15, pystyn palaamaan jälleen demotehtävien pariin. Vielä olisi aikaa palautukseen parisen tuntia, joskin luennolla en aio demoja enää tehdä. Meillä ei tarvitse siis kaikkia demotehtäviä tehdä, mutta tietyt tehtävät ovat periaatteessa pakolliset ja loput oppimisen kannalta plussaa, jos ehtii ja jaksaa niitä tehdä. Yksi viikko meni tehtävien suhteen penkin alle, joten yritän paikkailla sitä nyt.

Klo 10.30 Kiusaus voittaa ja päätän vielä pikaisesti kokeilla luennon aikana muutamaa demotehtävää ennen niiden palautusta. Pari tehtävää ei onnistunut aamulla lukuisista yrityksistä huolimatta, joten päätän unohtaa ne ja yrittää eri tehtävää. Saan onneksi yhden demotehtävän onnistuneesti loppuun 30 minuutissa ennen määräajan umpeutumista. Jes! Loppuluennon yritän keskittyä taas asiaan, etten jää tästä kurssista jälkeen.

Klo 11.40 Päästään luennolta aiemmin, mutta harmikseni Agoralle on jo ehtinyt kerääntymään jono ruokalaan. Onneksi Mattilanniemen toisessa rakennuksessa pääsee hyvin syömään ja ehdin ruokailemaan juuri ennen jonoja.

img_9484_2

Klo 12.05 Aikaa jää n. 10 min ennen luennon alkua vielä muutaman käytännönasian hoitamiseen. Luento alkaa klo 12.15 ja tällä kertaa aiheena kurssin harjoitustyön tekeminen. Pitää alkaa miettimään, millainen voisi olla se oma harjoitustyö, jonka parissa työskennellään jouluun saakka.

img_9486_2

Klo 13.45 Luento päättyy ja seuraava luento alkaa vasta klo 16.15. Hetki menee etsiessä vapaata työskentelytilaa, mutta onneksi sellainen löytyy. Parituntinen vierähtää äkkiä muutamaan tapahtumaan liittyvien käytännön asioiden hoitamisessa, ihmisten kontaktoinnissa sekä yhteistyöpostaukseni viimeisiä viilauksia tehdessä ennen julkaisua. Postauksen voit katsoa täältä.

Klo 15.50 Käytännön asiat on melkein kaikki hoidettu. Hieman harmittaa, etten ehtinyt tekemään opiskelutehtäviä tässä välissä, kun aika meni kaikkeen muuhun. Mutta ainakin sain monta asiaa hoidetuksi!

Klo 16.15 Toisen kurssin harjoitustyöinfo alkaa. Tehtävien paino alkaa jo tuntua harteilla ja hieman jo hirvittää, miten sitä selviää taas tästä kaikesta. Mutta ehkä jotenkin, yksi tehtävä kerrallaan ja sitä rataa… Pitäisi tehdä tästä joku suunnitelma, että pysyisi paremmin kartalla ja stressi ei pääsisi kohoamaan.

img_9498_2

Klo 18.15 Harjoitustyöinfo ja samalla tämän päivän luennot ovat ohitse. Lähden kävelemään lempireittiäni Jyväsjärven rantaa pitkin kohti keskustaa. Matkalla näpsin innoissani kuvia ja asetukset olivat kamerassa lievästi sanottuna ihan pielessä… Onneksi on kuvanmuokkaus olemassa, niin saatiin tähän edes jossain määrin kelvollinen kuva. Kuvassa yksi lempinäkymistäni Jyväskylässä.

img_9499_2

Klo 18.30 Keskustassa nähdään Stoorin bloggaajista muutamien kanssa kahvila Wilhelmiinassa. Vitriineissä on laaja valikoima, mutta tekee mieli jotain makeaa. Arvon muutaman kakun välillä ja päädyn aina varmaan suklaakakkuun. Suklaa hikoilee pinnalta ja mousse maistuu kivan kevyenä. Oli kiva nähdä porukalla ja jakaa ajatuksia livenä.

Klo 20.00 Ah, Maajussille morsian! Niin sympaattinen ohjelma kuin voi olla. Jotain siinä on, maalaisidyllissä, mikä viehättää ja kiehtoo. Ehkä se näennäinen kiireettömyys, vaikka todellinen maalaisarki on usein kaikkea muuta. Ohjelma saa jälleen hymyn huulille, varsinainen hyvänmielen ohjelma.

Klo 22 Olen ihan rättiväsynyt pitkästä päivästä ja menen aiemmin nukkumaan. Onneksi tällaisia opiskeluntäyteisiä päiviä on vain se muutama viikossa, toisina päivinä on kevyempää, kun ei ole luentoja. Tai olisi, mutta en niihin pääse/jaksa aina reissata.

Sellainen päivä! Päivän aikana tuli käytettyä tunnit tehokkaasti, mutta usein siihen pyrin niinä päivinä, kun pakollisia luentoja on. Yleensä nimittäin saan yliopistolla parhaiten tehtyä opiskelujuttuja ja kaikki, mitä saa tehtyä, helpottaa aina loppuviikon työmäärää ja siksi yritän tsempata nuo luentopäivät. Joskin maanantain tehokkuus kostautui tällä kertaa tiistaina, jolloin en saanut mitään järkevää aikaiseksi lukuunottamatta luennoilla käyntejä, eikä päivä muutenkaan ollut mikään hohdokkain. Välillä niinkin.

Mitä piditte hieman (minulle) erilaisemmasta tekstistä?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.