VALIKKO
24.8.2016 11:18

Tätiydestä

IMG_8783_2

Parin viikon sisällä syntyi vauvat, jotka lisäsivät tätiyden katrastani kahdella. Jotkut nuoret naiset kokevat epämukavana tilanteet, joissa heitä nimitetään yleisellä tasolla tädiksi pienten lasten arkikielessä: ”istutko Vilhelm tädin viereen?”. Minullakin se joskus särähti korvaan, vaikka totta kai samalla ymmärsi sen, että pienille lapsille on helpompi puhua yleisesti tädeistä tai sedistä. Ja kai ongelma on oikeastaan siinä, että kokee tätiyden liittyvän vähän vanhemmalle henkilölle, kuin mitä itse on. Niin tai näin, on ollut hauska nähdä muutosta omassakin ajattelussa pienten tuhisevien kääröjen ilmestyttyä ensi kertaa sisarusteni käsivarsille: tätiys ei ole todellakaan mikään epämieluisa nimitys!

Viime vuosina olen pikemminkin tainnut olla sen ”täti”-nimityksen pahin viljelijä: ”täti voi auttaa”, ”tädin täytyy kohta lähteä”, ”täti nostaa” jne. Samalla ymmärtää olevansa etuoikeutettu ja onnekas, kun pääsee seuraamaan ja olemaan mukana näiden pienten elämässä ja kasvussa. Sitä vain toivoo, että osaisi olla läsnä oikealla tavalla ja lapset kokisivat turvalliseksi aikuiseksi. Ja että oma rooli kasvaisi myös lasten mukana ja osaisi löytää yhteistä tekemistä, eikä jäisi liian etäiseksi. Vastuullinen tehtävä, jota kukin toteuttaa varmasti parhaansa mukaan ja niillä voimavaroilla, joita on.

Kolmessa vuodessa on myös ehtinyt unohtamaan, miten pieni vastasyntynyt onkaan! Hyvin heiveröinen ja täysin aikuisten huolenpidon varassa. Sitä melkein pelkää rikkovansa toisen, kun toinen on niin tavattoman pieni ja hauras. Siitä huolimatta vanhemmat tottuneesti käsittelivät vauvojaan pitivät huolta.

Elämä on kyllä tavattoman hauras ja miten hauras se onkaan vielä noin pienellä. Ja millainen matka onkaan pikkuisilla edessä, kuka tietää. Toivoo vain, että osaa olla luomassa tukiverkkoa, johon tukeutua tarvittaessa ja että osaa kannustaa, rohkaista ja lohduttaa. Huh!

Löytyykö muita tätejä? Millaisena koette roolinne tätinä?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.