VALIKKO
22.10.2018 18:31

Teko, joka hävettää

Meillä jokaisella on varmasti tehtyjä asioita joita katuu jälkeenpäin.

Tänä aamuna bussissa istuessani kohti loppuvuoden sosiaalialan harjoittelupaikkaani mieleeni tuli yksi vuosia vanha harjoitteluni, lähihoitajaurani ensimmäinen.  Virhe, jonka siellä harjoittelupaikassa tein, on kaduttanut minua edelleen vuosia myöhemmin. Todella harmittaa, että ohjaajani ei kuullut sanomisiani, jotta olisin voinut saada kuulla kunniani siitä hyvästä. Ihan toivon, että olisin saanut. Puolustukseni sanon (vaikka se ei mikään puolustus olekaan), että olin kuullut  nämä samaiset sanat talossa työvirassa olevan hoitajan suusta ja jotenkin luulin nuorena tyttönä, että niin on ok tehdä. En ikinä, ikinä, voisi kuvitella enää sanovani kenellekään samalla tavalla tai saatikka kohdella ketään niin. Hävettää todella paljon.

 

 

Kyseessä oli vanhusten hoivapalvelu yksikkö ja siellä asiakkailla oli mm. pidätyksen kanssa ongelmia, joten he joutuivat käyttämään erilaisia suojia mm. vaippoja. Opiskelijana minut ohjattiin yhtenä päivänä hoitajien palaverin ajaksi piirtelemään päiväsaliin muutaman pyörätuolissa istuvan vanhuksen kanssa. Piirreltyämme ja jutusteluamme tovin, yksi heistä pyysi pääsevänsä vessaan. Hän istui pyörätuolissa, ei osannut kelata tuolilla saatika suunnistaa itse vessaan, jalat eivät kantaneet eikä hän ollut millään kykenevä selviytymään vessassa käynnistä itsenäisesti. Hänellä oli vaippa eritevahinkojen välttämiseksi. Mitä minä nuori opiskelija tein siinä vaiheessa, kun minulta pyydetään vessa-apua enkä voinut lähteä palaveriin hakemaan hoitajaa avuksi, koska a) en voinut jättää vanhuksia yksin ja b) en saanut lähteä opiskelijana yksin käyttämään vanhusta wc:ssä. Vastasin tälle apua pyytävälle apua tarvitsevalle vanhukselle, jota pitäisi kohdella tasa-arvoisesti ja kunnioittaa hänen viimeisiä pyyntöjään ja itsemääräämisoikeutta; Sulla on se vaippa, pissaa siihen

 

 

En IKINÄ, siis IKINÄ voisi enää toistaa samaa virhettä. Vanhus tottakai oli häpeissään, koska tiedosti muiden pöydän ympärillä olevien vanhusten kuulleen sanani ja vaikeasti muisti- ja monisairaana henkilönä luuli tottakai, ettei heillä ole samaa tilannetta. Ilmapiiri oli sanomani jälkeen todella jäätävä ja tajusin onneksi heti, mitä olin mennyt tekemään. Minua hävetti niin paljon. Ikuisuudelta tuntunut muutaman minuutin hetki onneksi raukesi hoitajien palaverin loppuun ja sain sanottua ohjaajalleni vanhuksen vessatarpeesta. Lähdimme sitten yhdessä avustamaan häntä.

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta silti edelleen olen itselleni todella vihainen tästä tapahtumasta. En ymmärrä mitä minulla on pyörinyt mielessäni. Toisin sanoen, ei yhtikäs mitään. En enää koskaan toista samaa virhettä uudestaan. Muistetaan pitää huolta toisistamme ja kohdella toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.