VALIKKO
12.5.2018 19:25

Kesäinen Praha toukokuussa

Blogin puolella on pidellyt hetken hiljaista, sillä meillä on ollut nyt aika haipakkaa reissujen ja ihan vaan arjen kanssa. Nyt kuitenkin ehdin viimein istua alas ja kirjoittaa matkakoosteen parin viikon takaisesta Prahan reissusta. Matkaan lähdimme kaksistaan miehen kanssa ja Hemmo jäi kotiin tuttujen hoitajien ja koirien kanssa. Nyt oli myös oiva hetki lähteä ”parisuhdematkalle” kaksistaan, sillä en usko, että vauvan syntymän jälkeen taas ihan hetkeen ilman lapsia reissataan. Nytkään emme halunneet jättää miniä viikoksi hoitoon, mutta tällaiselle pidennetylle viikonlopulle Praha oli erittäin hyvä kohde.

Helteinen ja mielenkiintoinen Praha

LIIKKUMINEN JULKISILLA PRAHASSA

Olemme suunnitelleet matkaa Tsekkeihin jo kauan, mutta homma on aina kaatunut lentojen aikatauluihin. Itselle riittää kaupunkilomille se 3-4 päivää, joten lentojen pitäisi palvella pidennetyn viikonlopun aikatauluja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menon pitäisi ajoittua aamuun ja paluun mieluusti iltapäivään/iltaan. Yleensä Praha on kuulunut niihin maihin, joiden kohtuuhintaiset lennot sattuvat juuri päivastaisiin aikoihin. Nyt kuitenkin bongasin jo viime syksynä ihan täydelliseen aikaan osuvat meno- ja paluulennot Finnairilta, vieläpä tosi edulliseen hintaan. Lentomme laskeutuikin paikallista aikaa siinä kymmenen jälkeen aamulla ja kotiin lähdimme vähän ennen puoltapäivää.

Praha on suhteellisen tiivis paikka siinä mielessä, että etäisyydet turistin näkökulmasta ovat varsin lyhyitä. Etenkin ilman lapsia matkustaessa julkiset palvelevat erittäin hyvin, eikä tarvitse huolehtia epärehellisistä taksikuskeista. Suosittelenkin kaikkia hyödyntämään busseja, metroja ja ratikoita Prahassa liikkuessa.

Lippusysteemi kaupungissa on varsin simppeli. Lippuautomaatteja on nykyään miltein joka metroasemalla, mutta vähintäänkin isoimmilta asemilta näitä löytyy. Myös kioskit myyvät lippuja, mutta itse koin automaatit helpoimmiksi vaihtoehdoiksi. Kieleksi voi valita englannin ja koko ostotapahtuman voi hoitaa ”ohjeistettuna” eli nimenomaan turisteille suunnatun tuutor ohjelman avulla. Valittavana on kestoltaan joko 30min, 90min tai 1-3vrk lippuja. Idea on sama, kuin Helsingin liikenteessä: samalla lipulla voi liikkua ja vaihtaa kulkuvälinettä niin usein kuin vain kerkeää voimassaoloajan sisällä. Lippuja voi ostaa ennakkoon useampia, sillä niiden käyttöaika alkaa juoksemaan vasta, kun sen leimaa metroon/ratikkaan/bussiin siirtyessä. Muista aina leimata lippu, sillä tarkastajat ovat usein siviilipukuisia ja sakko napsahtaa liputta liikkuvalle!

LENTOKENTÄLTÄ KESKUSTAAN

Jossei sinulla ole poikkeuksellisen kiire aikataulu tai saapuminen hankalaan aikaan, suosittelen lentokenttäsiirtymisiin julkista liikennettä. Kentältä keskustaan pääsee mielestäni kätevimmin bussi+metro kombolla: Terminaali 2. edessä sijaitsevalta laiturilta pääsee bussilla 119 metrolinja A:n varteen (vihreä linja)  asemalle Nádraží Veleslavín. Oma hotellimme Ariston Patio Prague sijaitsi päärautatieaseman lähellä, joten meidän kohdalla viksuinta oli mennä A linjalla Muzeumin asemalle ja vaihtaa siinä C linjalla Hlavní nádražílle eli päärautatieasemalle. Siitä menimme välillä kävellen, välillä ratikalla 9. suoraan hotellin eteen.

Matka lentokentältä keskustaan kestää julkisilla suunnilleen 40-60 minuuttia, riippuen miten satut aina osumaan vaihtoyhteyden kohdalle. Kannattaakin siis ostaa kentältä 90minuutin lippu, ellet ota suoraan useamman vuorokauden versiota. Isojen matkatavaroiden (tai esimerkiksi lastenvaunujen) kanssa matkustavien pitää peruslipun lisäksi ottaa ”lisälippu”, joka oikeuttaa isompien tavaroiden kuljetukseen. Vuorokausilippujen kanssa tätä ei tarvita.

LIIKKUMINEN KESKUSTASSA

Praha on tosiaan esimerkiksi Lontooseen verrattuna kävelijän unelma. Etäisyydet eivät ole mahdottoman pitkiä ja kevyenliikenteen väyliä on jokapuolella. Isoimmat ostoskadut ja vanhakaupunki ovat melkein kokonaan rauhoitettu kävelijöille. Mekin hyödynsimme jalkojamme ison osan matkaa ja askelia kertyikin joka päivä 20 000-30 000. Mutta koska sää oli helteinen ja itsellä salamatkustaja mukana, hyödynsimme me etenkin hotellille palatessa hyviä ratikkalinjoja. Hotellimme nimittäin sijaitsi kivasti ison mäen päällä, jonne kiipeäminen ei houkutellut enää illalla väsyneillä ja turvonneilla jaloilla.

TEKEMISTÄ PRAHASSA

Kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle Praha tarjoaa monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä, joko ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Varmasti suosituimpia näistä ovat Kaarlensilta, joka ylittää Vltava joen, Prahan linnoitus, Petrinin kukkula ja yleisesti koko vanha kaupunki. Itse kävimme näistä kaikissa, paitsi kukkulalla. Mäelle pääsee ilmaiseksi kävellen tai funikulaarilla, johon käy perus julkisen liikenteen lippu. Olisimme menneet myös ylös, mutta nousu jyrkkää tietä pitkin ei houkutellut ja funikulaarille oli kymmenien metrien jonot.

Tunnetuimpien nähtävyyksien lisäksi vietimme yhden aamupäivän Prahan eläintarhassa, joka oli varsin positiivinen kokemus. Edelleen ykköspaikkaa pitää Berliinin eläintarha, mutta tämä tuli hyvänä kakkosena. Suurimmalla osalla eläimistä oli hyvät, tilavat aitaukset ja puisto on jakautunut laajalle alueelle. Miinusta tuli kyllä mäkisestä maastosta ja sokkeloisista reiteistä. Mutta etenkin lapsiperheille tosi kiva vaihtoehto yhdeksi aktiviteetiksi! Aikuisen lippu alueelle maksoi n. 8 euroa, perheliput taisivat olla vähän halvempia. Alle 3-vuotiaat pääsetvät puistoon ilmaiseksi. Tännekkin liikut kätevästi bussi+metro yhdistelmällä!

SYÖMINEN JA JUOMINEN

Praha on oluenystävän luvattu kaupunki. Oli nimittäin ensimmäinen paikka, jossa on huomattavasti halvempaa tilata ruokajuomaksi olut kuin vaikkapa tuoremehu. Joissain paikoissa ohrapirtelön voi saada eurolla, mutta keskimäärin terasseilla ja ravintoloissa hinta pyöri 2-4 euron välillä. Ei siis ihme, että tsekkiläiset ovat ykkössijalla oluenkulutuksessa. Terassien lisäksi ihmiset kulkivat kaduilla ja puistoissa kaljatölkki kädessä, mutta varsinaisia känniörveltäjiä ei hirveästi näkynyt. Kadunmiehiä kyllä, mutta ei humalaisia nuorisoporukoita yms.

Sitten päästäänkin lempiasiaani eli ruokaan. Syöminen on Prahassa suhteellisen halpaa, ainakin jos vertaa Suomeen. Meillä ruokailu maksoi juomineen n. 6-10e/henki riippuen, missäpäin satuimme syömään. Kaupungista löytyy ketjuravintoloita, kuten Hard Rock Cafe, TGI Fridays ja Burger King, mutta myös hyviä paikallisia mestoja. Kävimme kertaalleen syömässä Hard Rockissa, mutta myös ihan perus kuppiloissa. Vaikka tsekkiläinen ruoka on yleisesti tuhtia lihasafkaa, saa nykyisin lähes kaikista paikoista myös kasvis- ja kanavaihtoehtoja.

ÄRSYTTÄVÄ TIPPAAMINEN

Suomalaisena minulle aiheuttaa aina päänvaivaa, jos kohdemaassa on tapana harrastaa tippaamista. Tsekin tippikulttuuri on siitä ärsyttävä, että siinä on monta mutkaa ja vaikuttavaa tekijää. Nyrkkisääntönä voisi sanoa 10% palvelurahaa, jos menet ulos syömään. Jos kuitenkin otat ruuat mukaan, ei tippausta yleensä vaadita. Kannattaa myös tarkistaa maksun yhteydessä, onko laskuun kirjattu erikseen 10% palvelurahaa.

Tässä kuitenkin muutama vinkki Tsekin tippikulttuurista selviämiseen:

  1. Pienten kolikoiden jättäminen on epäkohteliasta.
  2. Itse asiassa tipin jättämistä pöytään katsotaan yleisesti nihkeästi, mutta parempi sekin kun ei tippiä ollenkaan.
  3. Pelkistä juomista ei tarvitse jättää isoa tippiä.
  4. Palveluraha pyöristetään yleensä laskun loppusummasta sopivaan kymmeneen tai sataan, riippuen tipin määrästä. Jos siis sinulle tuodaan terassilla pelkistä juomista lasku, jonka loppusumma on vaikka 61 korunaa, voit sanoa tarjoilijalle maksavasi 70 korunaa.
  5. Jos palveluntaso on mielestäsi oikeasti huonoa, voi tippi olla vähemmän, kuin 10%. Varaudu kuitenkin kylmiin katseisiin myös tässä tilanteessa. Huomioi, että Prahassa tilausten otto ja yleisesti palvelu voi olla verkkaisempaa, kuin esimerkiksi Suomessa.

Itseä jäi harmittamaan meidän viimeisen illan ruokailu, sillä emme vahingossa jättäneet ollenkaan tippiä tarjoilijalle. Olimme siis syöneet ihan perus pastaruuat ja siihen kyytipojaksi juomat, kunnes tuli maksun aika. Saimme laskun, joka oli muistaakseni jotain 640 korunaa. Sanoin tarjoilijalle mielestäni selvästi ja kuuluvasti ”make it 700”, eli pyöristä 700. Maksoin käteisellä ja tarjoilijan annettua vaihtorahat hän alkoi muistuttelemaan, ettei palveluraha kuulu laskun loppusummaan. Sanoin uudelleen, että tiedän, siksi pyysin pyöristämään summan. Laittelin rauhassa vaihtorahat takaisin, mutta tarjoilija norkoili edelleen pöytämme vieressä minua tuijottaen. En enää tiennyt, paljon olin saanut vaihtorahaa, joten tyydyimme poistumaan ravintolasta. Vasta jälkeenpäin tajusin, ettei tarjoilija varmaankaan ollut kuullut kommenttiani laskun loppusummasta ja näinollen hän oli antanut minulle täydet vaihtorahat, ottamatta mainitsemaani tippiä itselleen. Vähän harmitti, mutta toisaalta olin kyllä yrittänyt hänelle tuon palvelurahan maksaa.

TÄYDELLINEN KAUPUNKIKOHDE AIKUISILLE

Itse en osaisi kuvitella, että olisin saman reissun toteuttanut taaperon kanssa. Ehkä aiemmin keväällä tai myöhemmin syksyllä, kun turisteja on liikkeellä vähemmän ja keli viileämpi, mutta nyt ei missään tapauksessa. Tungos, helle ja pitkät kävelymatkat eivät olisi tulleet kuuloonkaan tuon ikiliikkujan kanssa, jonka keskittymiskyky on vielä varsin heikko. Muutenkin rutiineista tarkka taapero ei ole ihanteellinen reissuseura pidemmille matkoille.

Kuitenkin aikuisten matkakohteeksi suosittelen Prahaa oikein lämpimästi. Nähtävää ja tekemistä riittää, eikä reissu vaadi miljoona budjettia. Kaupunki tarjoaa nähtävyyksien lisäksi hyvät ostosmahdollisuudet, vaikkakin keskustan merkkiliikkeet ovat usein melko samoissa hinnoissa, kuin Suomessakin. Halutessasi tehdä halvempia ostoksia, kannattaa suunnata vähän kauemmas tekemään löytöjä.

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.