VALIKKO
18.12.2016 18:45

Kun juoksu tuntuu taas hyvältä ja hyvien kuulokkeiden metsästys

Valittelin hetki sitten, kuinka on muuton ja muiden kiireiden takia jäänyt liikunta ja erityisesti juoksu pahasti taka-alalle. Pitkän tauon jälkeen oli vähän hankalaa saada itsensä raahattua takaisin lenkkipoluille, olo oli saamaton ja väsynyt. Lopulta pääsin irroittautumaan keskiviikko iltana lyhyelle juoksulle ja hyvä niin, sillä olo parani kummasti. Luulin askeleen olevan kankea ja painava, mutta tulikin heitettyä n. 45min kierros reippaalla vauhdilla. Ainut hankaluus oli pakkasen ja reippaan vauhdin aiheuttama ”astmahönkä”, ei pysähtyessä hengittäminen tuppasi vähän vinkumaan ja olemaan hankalampaa hetken aikaa.

dsc05272

Jalat eivät menneet lenkistä jumiin, vaan tuntuivat itse asiassa seuraavana päivänä kevyemmiltä kuin ennen lenkkiä. Lähdin vielä siis illalla samalle kierrokselle Könsikkään kanssa, mutta vähän rauhallisemmalla temmolla. Otimme nimittäin vaunut ja Näädät mukaan, jolloin vauhdista on vähän tingittävä. Mummonäätä on aina juossut hyvin vierellä pidemmätkin lenkit, mutta tuolla nuoremmalla on vaihtelevasti joko veto tai hinausvaihde päällä. Nyt mentiin onneksi pääsääntöisesti ihan mukavasti porukan kanssa samaan tahtiin.

Viikonloppuna meillä oli Hemmon kummitäti kylässä ja tänään taas vuorostaan anoppi ja Könsikkään sisko. Valvoimme illalla pidempään ja melko hyvistä yöunista huolimatta päivällä olo oli univelkainen ja nahkea. Päässä oli särki ja teki vain mieli kömpiä sohvan pohjalle viltin kanssa. Olin jo skippaamassa juoksun, mutta viime tingassa vetäisin juoksulenkkarit jalkaan ja käytiin porukalla heittämässä mukava muutaman kilsan pätkä. Kotiin tullessa vielä sauna päälle ja avot! Vielä väsyttää, mutta päänsärky jäi matkalle.

dsc05270

Olen pystynyt kyllä lenkkeilemään jo pitkään raskauden jälkeen, mutta nyt vasta voisi sano juoksun kulkevan hyvin ja tuntuvan mukavalta. Jalat eivät enää puudu, kropan asento tuntuu olevan oikea ja askellus ei tunnu raskaalta. Melkein jo ehdin unohtaa, kuinka mukavaa juoksu taas olikaan. Minulla tosiaan on suunnitelmissa osallistua koko maratonille ensi vuonna, mutta jos lenkit eivät olisi alkaneet rullaamaan paremmin, olisin ehkä joutunut harkitsemaan tavoitetta uudemman kerran.

 

dsc05549

Mutta eräs vastoinkäyminen tässä vielä olisi voitettavana. Käytössä mulla on ollut pitkään Philipsin Action Fit sankakuulokkeet ja olen ollut niihin melko tyytyväinen. Nyt omani sanoivat sopimuksemme irti ja olen lainannut väliaikaisesti miehen vastaavia. Kuulokkeet eivät kuitenkaan ollut ”juuri ne oikeat”, vaan kaipailisin entistä toimivampia kuulokojeita.  Nuo Philipsit pysyvät sankojen ansiosta kyllä hyvin korvissa, mutta pidemmällä lenkillä ja enemmän hikoillessa nappiosat tuppaavat lipeämään ulos korvasta. Juostessa piuhat eivät suuremmin haittaa, mutta salilla kaipaisin bluetoothilla pelittäviä versioita. Plussaa näissä oli kosteudensietokyky, eikä tarvinut miettiä pilaako tällainen superhikoilija kuulokkeet heti ekalla kesälenkillä.

Hakusessa olisikin siis mielellään langattomat bluetooth kuulokkeet, jotka pysyisivät hyvin mukana reippaammassakin menossa. Ehdotuksia? 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.