VALIKKO
25.4.2017 13:28

Kun oma lapsi ärsyttää

Sohaisen nyt muurahaispesää oikein kunnolla, eihän ole nimittäin sopivaa myöntää, että joskus se oma jälkikasvu ei ole pelkästään hymyä ja naurunkikatusta. Eheei. Tai jos näin jonkun perheen kohdalla on, niin onnittelen! Mutta meidän perheessä ainakin huudetaan, kiljutaan, känätetään, kitistään ja kiristellään hampaita. Ainiin ja nykyisin niitä hampaita käytetään myös puremiseen.

Pikku-Myyn nuttura kasvaa, tapahtuukohan tempperamentille sama?

VÄSYMYS

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka tarvitsisivat oikeasti paljon yöunta. Ennen raskautta pyrin nukkumaan öisin minimissään kahdeksan tuntia, mieluusti jopa enemmän. Tämä tarkoitti, että usein olin nukkumassa jo viimeistään kello 21. Kammosin ennen synnytystä mahdollista koliikkia, jota ei meidän kohdalle onneksi sattunut. Hemmo olikin ensimmäiset 5kk erittäin hyvä nukkuja: heräilimme 1-3krt/yö pikaisesti syömään ja jatkoimme samantien unia. Viime kuukausina ollaan valvottu öitä, huudettu ja itketty itse kukin vuorollaan. Käyty läpi flunssia, hampaiden tuloa ja unikouluja.

Olisi emävale väittää, ettei sitä ikinä olisi miettinyt, kuinka helppoja monet asiat olisi ilman lasta.

Tällä hetkellä meillä nukutaan taas hyvin, mutta on tässä ehditty itkeä öisin ihan itse kukin turhautumista ja epätoivoa useampaan otteeseen. Väsyneenä oma pinna kiristyy ja tulee tiuskittua ihan turhista asioista. Riita saadaan aikaiseksi vaikka auki jääneestä kaapinovesta. Olisi emävale väittää, ettei sitä ikinä olisi miettinyt, kuinka helppoja monet asiat olisi ilman lasta. Erityisesti valvotun yön jälkeen, kun muksu päättää aloittaa aamun kukonlaulun aikaan, aamupalalla ruoka lentelee pitkin seiniä ja mikään ei kelpaa.

Itsetehdyt rahkapannarit & tuore mansikkahilloke hetkeä ennen lentohavaintoa

Tällaiset päivät on puhtaasti selviytymistä Könsikkään kotiutumiseen asti. Känätys saattaa toki jatkua vielä senkin jälkeen, mutta silloin on sentään toinen henkilö, jolle kiemurtelevan mytyn voi jättää ja lähteä itse vaikka happihyppelylle rauhoittumaan. Yöitkut ovat olleet ehdottomasti omalla kohdalla niitä haastavimpia, silloin tuntuu ettei aamu tule koskaan. Päivisin itkun kestää paremmin ja pystyy ajattelemaan tätäkin taas ”yhtenä vaiheena” : kyllä se lapsi vielä joskus nukkuu.

PÄRJÄÄMINEN YHDESSÄ ERI VAIHEIDEN KESKELLÄ

En tähän keksi sen osuvampaa otsikkoa. Mutta yleisesti pärjääminen muksun kanssa aiheuttaa ison stressipiikin vanhemmille. Huolta aiheuttaa taloudellinen tilanne, kasvatuksessa onnistuminen ja tavallaan myös oman minuuden säilyttäminen.

 ”Lapset ovat kaikessa ihanuudessaan uhka ja rasite parisuhteelle. Pienten lasten vanhemmat ovat usein väsyneitä ja monille kehittyy nukahtamisvaikeuksia. Väsymys kiristää hermoja ja alentaa stressinsietokykyä. Usein pikkulapsivaiheessa aikuisten kahdenkeskinen huomaavaisuus jää vähemmälle.” – Tarja Vilén 

Joka tuutista toitotetaan, kuinka pikkulasten vanhempien eroriski on korkea. Tämä takaraivossa, koliikkivauva sylissä ja puolison likaiset sukat sohvan nurkalla on meillä oiva pohja rakentavalle aikuisten jutustelulle. Valitettavan usein keskustelun avaus menee enemmän luokkaan ”vittu kun jätit taas roskat viemättä”  kuin ”hei miten sun päivä meni?” . Aina kaivataan sitä toisen huomioimista, mutta itse unohdetaan ihan samalla tavalla olla mukavia sille puolisolle.

”..siä varmaan tykkäät, kun toi muksu on niin kiinni sinussa.”

Hemmolla oli tosi vahva eroahdistus- ja vierastusvaihe. Siinä jäi aikuisten aika melko vähiin, kun hoitajaksi minille kelpasi vain äiti. Joku sanoi jo, että ”siä varmaan tykkäät, kun toi muksu on niin kiinni sinussa.” Voin kertoa, että suorastaan rakastin sitä. Kukapa ei tykkäisi koko aika lahkeessa tai sylissä keikkuvasta takiaisesta, josta lähtee palosireeniä muistuttava ääni heti jos satut laskemaan sen lattialle. Ei vaan se oli ihan järjettömän väsyttävää, onneksi lopulta edes isä alkoi kelpaamaan kanniskelijaksi, muuten olisi varmaan ihan oikeasti napsahtanu päässä. Pari viikkoa sitten Hemmo pääsi yhtäkkiä korkeemmalle levelille ja lopetti vierastamisen kuin seinään. Huomasin viime viikolla syöväni pitsaa minin ollessa oman äitini sylissä vallan tyytyväisenä ja olo oli hetkellisesti tosi hölmistynyt. Mutta ette usko, kuinka helpottava fiilis tuli!

…MYÖS HYMYÄ, NAURUA JA ILOA

Samaan hengenvetoon haluan todeta, että kaikkien vaiheiden keskellä meillä myös nauretaan, leikitään, halaillaan, peuhataan ja rakastetaan kovasti.  Vaikka joskus tuntuu, ettei jaksa tai että elämä lapsettomana olisi helpompaa, on tuo Hemmo vaan silti parasta ikinä. Tällä hetkellä meillä on niitä aurinkoisia päiviä huomattavasti enemmän, kuin Via Dolorosa koettelemuksia. Hemmo oppii pikkuhiljaa kertomaan, mitä haluaa ja samalla jossain määrin säätelemään tunteitaan. Neiti on varsin temperamenttinen tapaus, enkä ihmettele, sillä näen samanmoisen katsovan peilistä takaisin.

Nykyisin voimme jättää minin hoitoon muutamiksi tunneiksi eikä kaveri ole millänsäkkään. Onneksi lähipiiristä löytyy luotettavia hoitajia useampia ja näin pääsemme välillä ihan keskenämme hetkeksi haukkaamaan happea. Kesäkuun alussa meillä olisi tiedossa ensimmäinen yönyli reissu ilman Hemmoa ja odotan tätä ihan älyttömästi. Muut seurueesta suuntaavat varmasti Tallinnan yöhön, mutta itse olen jo miettinyt, kuinka iltasafkailun jälkeen painun pitkään kylpyyn, nukun pitkät yöunet ja syön aamupalan rauhassa.

Minusta vanhempien on ihan okei myöntää, että välillä se oma lapsi ärsyttää ja turhauttaa ihan urakalla. Muistelen hatarasti lukeneeni tutkimuksen, jonka mukaan lähes kaikki vanhemmat sanoivat olleensa vauvan ensimmäisenä vuonna harvemmin onnellisia, kuin ilman lasta. Päällimmäisinä tunteina oli  väsymys, stressi, turhautuminen ja huoli. Tämä ei tarkoita, ettei vauva olisi vanhemmille rakas ja tärkeä. Se kertoo ihan realistisesti, kuinka haastava ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on, erityisesti jos kyseessä on perheen ensimmäinen lapsi. Taaperon kanssa elämä oli jo tasaisempaa, vaikka haasteita toki riittää kaikenikäisten lasten kanssa.

Tänään meillä on kiljuttu, karjuttu, itketty ja komennettu. Ruoka on lentänyt pitkin seiniä ja päiväunille rauhoittuminen oli yhtä UFC ottelua. Aamupäivällä ärsytti. Unilta kuitenkin heräsi yhtä hymyä päästä varpaisiin oleva Hemmo ja ärsytys oli samantien tiessään. Voi olla, että illalla vielä lasketaan kymmeneen useampaan otteeseen, mutta pysyypähän laskutaidot kunnossa.

Tsemppiä teidän loppuviikkoon!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.