VALIKKO
19.2.2019 13:50

Miten yhdistää treeni, työ ja lapset? + huikea Arvonta!

Kaupallinen yhteistyö: treenaakotona.com

ARVONTA PÄÄTTYNYT!

 

En varmasti ole ainut, joka tuskailee omien harrastusten ja lapsiarjen yhteensovittamisen kanssa. Riippuen lasten iästä on harrastuksia, neuvoloita, kerhoja, omia ja puolison töitä sekä harrastuksia. Ainiin ja niitä kotitöitäkin taitaa monilla olla. Miten ihmeessä onnistuu näiden kaikkien yhdistäminen? Ei helposti, se on ainakin selvää. Me harrastamme miehen kanssa molemmat liikuntaa monipuolisesti ja treeni onkin iso henkireikä arjen keskellä.

Jollekkin se illan paras juttu on, kun pääsee rauhassa lukemaan hyvää kirjaa tai kansalaisopiston kielikurssille kerran viikossa, mutta meille se tasapainottava tekijä on liikunta. Yleensä pyrimme suunnittelemaan viikon niin, että molemmat saisivat suhteellisen tasapuolisesti aikaa treenata, mutta ihan aina tämä  ei tietenkään onnistu. On viikkoja, kun joku on sairaana, toisen pitää tehdä ylitöitä, on kyläilyjä tai muita menoja. Mutta noin pääsääntöisesti ajatus olisi, että molemmille liikenisi arkisin se pari iltaa omille harrastuksille.

ENNAKOINTI JA SUUNNITTELU

Arki saattaa yllättää ja suunnitelmat heittää häränpyllyä, mutta silti minusta helpoin tapa varmistaa se oma-aika lapsiperheessä on ennakointi. Katsokaa vaikka sunnuntaina joko ihan kalenterin kanssa tai edes suullisesti, miltä seuraava viikko näyttää. Minä päivinä on pakollisia menoja, milloin taas voisi toinen lähteä salille ja kumpa vie isomman lapsen liikkakerhoon tai uimaan. Näin vältytään siltä, ettei loppuviikosta toinen huomaa olleensa kaikkia iltoja lasten kanssa, kun taas toinen on käynyt viitenä iltana jo salilla tai juoksemassa.

Itse olen yllättäen kotona lasten kanssa, sillä äitiyslomaa on vielä koko kevät jäljellä. Salille en pysty lähtemään kesken päivän, mutta esimerkiksi vaunulenkkeily ja kotitreeni onnistuu kyllä myös päiväsaikaan. Treenaakotona.com on ollut tässä ihan sika hyvä apu, sillä näitä jumppia pystyy tekemään vaikka ilman välineitä olohuoneessa. Yleensä isompi tykkää jumppailla vieressä mukana ja vauva köllöttelee sen hetken sitterissä tai viltillä. Palvelusta löytyy toki myös perhe- ja vauvajumppia, joten näitä tehdessä toimii Epelikin kätevänä kahvakuulana.

MULTITASKAUS KUNNIAAN

Ja vaikka kuinka sitä kalenteria syynäisi, ei niitä lapsivapaita hetkiä välttämättä ihan älyttömästi aina löydy. Ja olisihan se mukavaa, jos joskus olisi mahdollista olla koko porukalla kotona samaan aikaan. Tässä apuun tulee multitaskaus, eli useamman asian tekeminen samaan aikaan.

Hyvänä esimerkkinä on lenkkeily. Ostimme jo esikoisen raskauden aikana sellaiset vaunut, että niiden kanssa pystyy kulkemaan ulkona melkein missä tahansa umpihangessa. Samoin vaakakupissa painoi keveys, sillä vaunujen kanssa oli tarkoitus myös juosta. Jos siis toisella on ohjelmassa juoksulenkki, voi hän ottaa ainakin yhden lapsista sinne mukaan. Esikoinen ainakin viihtyy lenkeillä varsin hyvin, sillä juostessa vauhti on kovempi ja busseja on kiva yrittää juosta kiinni. Itsehän en voi vielä juosta, mutta kahden lapsen kanssa lenkkeily onnistuu päivittäisten vaunukävelyjen muodossa.

Samoin jos teen kotijumppaa, otan siihen mahdollisuuksien mukaan molemmat muksut mukaan. Isompi tekee mielellään jo vieressä mallin mukaan liikkeitä, pienempi puolestaan ajaa lisäpainon virkaa.

HYÖTYLIIKUNTA

Ei hyötyliikunta ole sama, kuin tunnin hiit treeni salilla, mutta turhaa se ei missään nimessä ole. Tunti viikossa salilla ei ole vielä juuri mitään isossa mittakaavassa, mutta lisäämällä hyötyliikuntaa arkeen nousee päivittäinen aktiivisuustaso huimasti. Keinojahan on monia: valitse portaat hissin sijasta, jää bussista vähän ennemmin kyydistä, käy kaupassa kävellen/pyörällä ja siivoile kotona vähän rivakampaan tempoon. Askelia kertyy huomaamatta, kun kuskailee päivän mittaan tavaroita paikoilleen, etenkin kun samalla siirtyy ylä-ja alakerran väliä.

TREENAAKOTONA.COM

Jo aiemmin on tullut mainostettua, että käytän nykyisin kotitreenien suunnitteluun treenaakotona.com palvelua. Isoja plussia palvelussa on helppous, selkeys ja monipuolisuus. Treeni onnistuu melkein missä vain, jos käytössä on netti. Videoita voit katsoa puhelimelta, läppäriltä tai telkkarin kautta. Odottelen jo nyt kevättä ja kuivempaa pihaa, jolloin voin siirtää jumppailut pihalle ja leikkipuistoon.

Kun salit sun muut pitää ennakkoon suunnitella, onnistuu kotijumppa melkein koska vain. Videoiden käyttö ohjaajana mahdollistaa myös keskeytykset, eli treeni ei vaadi ehdotonta 60min häiriötöntä aikapätkää, jota ainakin meillä on hyvin harvoin päivällä.

Vaikka käytän palvelua pääsääntöisesti kotona, olen hyödyntänyt esimerkiksi levytanko-ohjelmia myös salilla. Pumppeja ohjanneena on muutama ohjelma valmiina takaraivossa omasta takaa, mutta välillä on kivempaa tehdä jotain uutta ja toisen valmiiksi suunnittelemaa. Tässä riittää, kun laittaa kuulokkeet korville ja puhelimen jonnekkin näkösälle.

ARVONTA!

Mulla on nyt ilo päästä arpomaan teidän lukijoiden kesken 6kk ilmaista käyttöaikaa treenaakotona.com palveluun! Aikaa osallistua arvontaan on sunnuntai 24.2. klo 18:00 asti. Käy jättämässä kommentteihin viestiä, mikä on sun tapa liikkua arjen keskellä. Varmista myös, että jätät yhteystietosi (näkyvät vain minulle), jotta voittajaan saadaan yhteys jälkeenpäin.

Ja jos haluat varmistaa itsellesi treenit edulliseen hintaan, saavat kaikki lukijat koodilla MATKASSA vuosijäsenyyden (12kk) alennettuun hintaan 79e/vuosi (norm. 149e/v). Alennus on siis oikeasti tuntuva. Liittyä voit sivustolla treenaakotona.com

 

Kommentit

  • Inka

    Arjen keskellä liikun käymällä kävelyillä ja hyvillä ilmoilla juoksemassa. Tein muutaman vuoden ajan kotijumppia, mutta ideat loppuivat ja ehdin kyllästyä, joten tällainen lisämotivaatio olisi paikallaan :)!

     0
  • Eeva

    En urheile mitenkään, vaikka haluaisin! Lähteminen ja aloittaminen tuntuu hankalalta pitkän taon jälkeen. Kotitreeni voisi kyllä olla hyvä tyyli päästä taas alkuun 🙂

     0
  • Aku

    Kotosalla roikun leuvanvetotangossa ja lankutan ja treenaan 2kertaa viikossa HanMooDo ta sitten työ matkat pyörällä noin 50km viikko mut koti treeniin olisi hyvä saada sisältö ja varmaan oikeaoppiset liikeet. 🙂

     0
  • Mia

    Salilla käyn 1-3krt viikossa ja lenkkeilyä koirien kanssa. Kotonakin voisi ruuhkavuosien keskellä treenata enemmän. Mutta sitä varten kaivataan vinkkejä 🙂

     0
  • Saana

    Työt liikuttaa sekä hyötyliikunta monessa eri muodossa

     0
  • Anni

    Koiralenkit ja oma aika kahvakuulan tai crossfitin parissa. Kotona en saa itestäni irti.

     0
  • Minttu

    Lenkkeily ja kotijumppa

     0
  • Anne

    Päivittäiset vaunulenkit koiran kanssa. Kotijumpille olisi nyt oikein hyvin aikaa 🙂

     0
  • Kaija

    Kotijumppa kiinnodtaa

     0
  • Nikeli

    Koiran kanssa lenkkeily ja sali

     0
  • Äiti

    En juurikaan liiku tällä hetkellä, mutta olisi kiva aloittaa kotona jumpat vauvan kanssa!

     0
  • Mira

    Mun tapa liikkua on monipuolisesti ja fiiliksen mukaan. Hyötyliikuntaa pitäisi lisätä. Treenit ei aina tunnu ”kivalta” mutta enimmäkseen teen sellaisia juttuja joista nautin. Pyrin myös kuuntelemaan että mitä kroppa kaipaa juuri sillä hetkellä.

     0
    • Jenni

      Hei onnea Mira! Arpa osui tällä kertaa sinuin, ja sulle napsahti siis 6kk ilmaiset treenit treenaakotona.com:ssa. Laitan sulle lähiaikoina vielä mailia asiasta 🙂

       0
  • Vauvavuosi

    Ei juurikaan tuu liikuttua. Vauvavuosi, vie veronsa. Ulkoilua isomman kanssa, ja oma liikunta painottuu iltoihin jolloin lapset nukkuu ja pääsee salille käymään. Usein päivästä on jo niin väsynyt, että salin sijaan makaa mielummin oman ajan sohvalla..

     0
    • Jenni

      Miä niin allekirjotan tänki fiiliksen!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.