VALIKKO
10.10.2016 17:00

Ne kuuluisat raskauskilot

dsc01642

Ekat ja vikat mahakuvat synnytysaamuna

Raskausajan liikunta ja -painonnousu tuntuvat olevan sellaisia aiheita, mitkä jaksavat kiinnostaa ihmisiä vuodesta toiseen. Eikä pelkästään odottajia, vaan ihan myös ne lapsettomat kokevat tarpeelliseksi kantaa kortensa kekoon mielipiteensä muodossa.  On myös totta, että jotkut yli 3- vuotiaiden lastenkin äidit puhuvat vielä ”raskauskiloistaan”, vaikka siinä vaiheessa ne ovat kyllä enää pelkästään kiloja. Näissä tapauksissa ylimääräistä on löytynyt vyötäröltä jo ennen vauvan tekoa tai niitä on hankittu syömällä synnytyksen jälkeen.  Tämä on kuitenkin jokaisen oma asia, eikä minusta ulkopuolisten arvostelun ja vertailun kohta.

 

 

Mutta siis faktahan on, että naisen paino tulee nousemaan raskauden aikana. Ennen ajattelin itsekkin, että tulen keräämään vain ne ns. pakolliset kilot, joita vauva tuo mukanaan ja ja ehkä pari extraa päälle, mikäli en pysty liikkumaan loppuraskautta kohti enää normaalisti.  Terveyskirjaston mukaan tämä olisi n. 8-12kg. Kuitenkin siinä rv 39+1 ennen synnärille lähtöä kävin vaa’alla ja huomasin keränneeni reilusti yli 20 lisäkiloa.  Siinä rv 30 tienoilla kävi pieni ahdistus mielessä kiloista, mutta lopulta päätin unohtaa asiasta stressaamisen ja antaa asian olla. Ihmettelen silti, miten niitä kiloja kerkesi niin paljon tulemaan, sillä pystyin liikkumaan melko normaalisti ihan sinne synnytykseen asti. Odotusaikana ruokavaliokin pysyi kohtuullisen hyvänä, vaikka mukaan mahtui toki jonkun verran niitä suklaapatukoita ja pulliakin. Raskauden viimeiset viikot ajoittuivat kevään ensimmäisille helteille, joten osa viimeisistä kiloista oli varmasti turvotuksestakin johtuvaa.

 

dsc_2997

Ristiäisissäkään ei syömisiä vahdittu

 

No mikä tilanne oli synnytyksen jälkeen?

dsc01641

rv 39+1

dsc01753

4 viikkoa synnytyksestä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Synnäriltä kotiuduttua kiloja oli pudonnut matkasta jo vajaa 10. Palautuminen oli omalla kohdalla epparista huolimatta aika nopeaa ja jo reilu viikon päästä pystyin käymään kevyillä vaunulenkeillä. Ensimmäisen kuukauden aikana ruokavalio heitti tosin häränpyllyä ihan kunnolla, sillä kyläilijöiden tuomat rotinat (pullat, kakut, karkit ja suklaat) hävisivät kyllä aika samalla tahdilla kun ilmestyivät. Kuitenkin paino pysyi tasaisessa laskussa ja nyt salilla puntari näytti jo n. 20kg vähemmän kuin 4kk sitten.  Vielä on matkaa siihen lähtöpainoon, mutta melko nopeasti ja vaivattomasti ainakin omalla kohdalla paino on normalisoitunut. Olen toki jaksanut liikkua hyvin koko aika, eikä esimerkiksi valvominen ole vienyt kaikkia voimia. Viimeisen kuukauden olen myös ohjannut jumppia satunnaisesti ja voi pojat että on kivaa vaihtelua! Edelleen syön pullaa silloin kun siltä tuntuu tai nappaan kaupasta mukaan suklaata kun tekee mieli.

Tässäkin tilanne on varmasti hyvin erilainen kaikilla. Meillä on ollut siinä mielessä hyvä tuuri, että Hemmo on synnäriltä asti ollut tosi perustyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva. Varmasti ei jaksaminen riittäisi näin hyvin arjen pyörityksen lisäksi liikuntaan mikäli niskassa painaisi muutaman kuukauden univelat ja päivätkin olisi itkua ja kitinää.  Tiedän nimittäin  olevani vahvasti tunnesyöjä, jolle pahimmat mässäilyhetket ovat niitä väsyneitä iltoja kun kaikki ottaa päähän. Silloin suklaalevy menee alas vartissa ilman että tekee edes tiukkaa.

En siis ottaisi (enkä otakkaan) mitään stressiä näiden viimeisten kilojen pudotuksen kanssa, sillä tiedän imetyksen ja rennon liikunnan hoitavan ne kyllä pois. Toki kehonkoostumus on hyvinkin erilainen kuin ennen raskautta, mutta se kyllä korjautuu ajan kanssa kunhan normaalit treenirutiinit palaavat arkeen.

Jos vielä joskus eläisin raskausajan uudestaan, niin en kyllä uhraisi energiaa murehtimalla kerääntyvistä kiloista. Olo oli valasmaisen muhkea pelkän vatsan ansiosta, eli ei siinä konkurssissa ne muutamat lisäkilot takapuolessa juurikaan hetkauttaneet. En enää myöskään oleta, että yli 12kg painonnousu raskausaikana on pelkästään omista syömisistä johtuvaa, vaikka sillä toki on vaikutusta asiaan.  Oli miten oli,  toivoisin meidän olevan armollisempia itseämme kohtaan, sillä onhan vauvan maailmaan tuominen nyt helkutti vie ihan älytön suoritus eli saa siitä hyvästä muutaman kahvipullan syödäkkin hyvällä omallatunnolla!

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.