VALIKKO
4.12.2017 13:29

”No mutta onhan ne sukua!” – Velvoittaako sukulaisuus oikeasti mihinkään?

Näin joulun alla nousee monilla tuttu ahdistuksen aihe pintaan: sukulaiset ja niihin liittyvät velvoitteet.  Varmasti lukijoista monilla on lämpimät suhteet sukulaisiinsa ja heidän kanssaan on ihanaa viettää kiireetöntä aikaa jouluna. Eri mummot, mammat ja tädit kierretään omasta vapaasta tahdosta, ei velvollisuudesta. Mutta mitäs sitten, jos itseä ei vain kiinnosta nähdä kaikkia sukulaisia? Onko sallittua valikoida rusinat pullasta ja jättää vaikkapa se puolison Inkeri Ankeista muistuttava täti vaille vierailua? Velvoittaako siis sukulaisuus pitämään yhteyttä vai voisiko ne harvinaset vapaapäivät viettää niiden kanssa, jotka oikeasti kokee itselleen läheisiksi?

VELVOLLISUUS VAI MUKAVA ASIA?

Omassa perheessäni ei ole kyläilty ja pidetty yhteyttä sukulaisiin, joiden kanssa ei syystä tai toisesta haluta olla tekemisissä. Taustalla voi olla riitoja, mutta ei aina. Välillä ihmiset vaan lopettavat yhteydenpidon, vaikka verisukua oltaisiinkin. Yleensä ihmisillä ei tällöin ole juurikaan muita yhdistäviä asioita, kuin sukulaisuussuhde, joka ei taas mielestäni velvoita yksinään minkäänlaiseen yhteydenpitoon. Sukulaisiaan ei voi valita ja aina tässä geeniarvonnassa ei osu kohdalle niitä parhaita matcheja.  Hyvänä esimerkkinä omat häät: vieraista omia sukulaisiani oli viisi henkeä.

Mielestäni ihmisten pitäisi rohkeasti keskittyä pitämään elämänsä tärkeät ja positiiviset ihmissuhteet kunnossa, eikä uhrata aikaa ja jaksamista niihin energiasyöppöihin. Tällä tarkoitan niitä ihmisiä, jotka vain vaativat ja ottavat, mutta harvoin antavat mitään takaisin. He ja heidän asiansa ovat tärkeitä ja yhteyttä pidetään, kun siitä itse jotain hyödytään. Näitä ihmisiä voi löytyä niin sukulaisista kuin kaveripiiristä. Voi siis miettiä, mitkä ihmissuhteet ovat itselle niitä mieleisiä ja voimaannuttavia ja mitkä puolestaan aiheuttavat vain stressiä ja pahaa mieltä.

”YSTÄVÄT OVAT PERHE, JONKA VOI ITSE VALITA”

Kuten tuli todettua, ei sukulaisiaan voi valita, mutta ystävät sen sijaan voi. Sanotaan, että mikäli ystävyys kestää yli 7 vuotta, kestää se läpi elämän. Omalla kohdalla tämä ei ihan ole pitänyt paikkaansa kaikkien kanssa, mutta ison osan kyllä. Vuosia kestäneissä ystävyyksissä toisen tuntee jo niin hyvin, ettei yllätyksiä yleensä enää tule. Tämä ei tarkoita, että pitkissä ystävyyssuhteissa voi jättää yhteydenpidon heitteille, sillä kaikki ihmissuhteen kaipaavat huolenpitoa voidakseen hyvin. Molempien pitää jaksaa ja haluta nähdä vaivaa suhteen eteen, etenkin jos asutaan eri paikkakunnilla. Välillä tulee kiireisempiä ajanjaksoja ja yhteydenpito voi jäädä vähemmälle, mutta pääsääntöisesti molemmat ovat tasapuolisesti vastuussa.

Ihmissuhteet eivät voi perustua pelkästään velvollisuuteen tai sukulaisuuteen

Minulle ystävistä on muodostunut miltein perhettä. Nykyisin suhde sukulaisiin on parempi, mutta erityisesti nuorempana ystävät tuntuivat olevan niitä läheisimpiä ihmisiä. En oikein ymmärrä, miksi joitain ihmissuhteita pitäisi pakolla pitää yllä, vaikka ne ovat itselle pelkästään painolastia. Jotkut ihmiset eivät vain istu omaan elämään, eikä niitä sinne tarvitse pakolla tunkea. Lähisuku ei ole poikkeus: pelkästään veriside ei velvoita olemaan tekemisissä sisarusten, isovanhempien tai vanhempien kanssa. Suhde vaatii lisäsi jotain extraa ollakseen kannattava molemmille osapuolille.

On olemassa viisaita vanhuksia ja sitten niitä munapää vanhuksia.

Kaikki kaverisuhteet eivät syvene ystävyydeksi ja jotkut vanhat ystävät valitettavasti tippuvat matkasta pois. Jos molemmat osapuolet jaksavat panostaa suhteeseen tasapuolisesti, ei ongelmia yleensä synny. Aikuisiällä voi hyvin saada uusia ystäviä, vaikkakin nämä ovat harvinaisempia. Välillä tietää jo ensikohtaamisella, että toinen ihminen menee ihan samalla aaltopituudella, kuin itse.

JOKAINEN HOITAKOON OMANSA

Avo- ja avioliitossa elävien keskuudessa näkee monesti asetelman, jossa vain toinen pariskunnasta hoitaa yhteydenpidon molempien sukulaisiin. Toinen (valitettavan usein mies) pääsee suhteellisen helpolla, yleensä riittää kun hyppää vaan autoon mukaan vierailulle lähdettäessä. Muun ajan toinen pariskunnasta hoitaa omat ja puolison sukulaisten kuulumisten vaihdot, lahjojen hankinnat, sopii kyläilyistä ja on kartalla edellisestä tapaamisajankohdasta. Useimmissa perheissä äiti hoitaa myös lasten asiat, joten velvoitetaakka on välillä aika raskas yhdelle ihmiselle.

Nykyisin olenkin päättänyt pitää niin sanotusti vain oman puoleni puhtaana. Tarkoitan tällä sitä, että jatkossa pidän huolen, että tapaan omia sukulaisiani ja ystäviäni. Huolehdin, että pysyn kartalla heidän asioistaan ja sovituista tapaamisistamme. Huolehdin, että lapsemme tapaa minulle läheisiä ihmisiä. Voisin pähkäillä maailman tappiin myös miehen sukulaisista ja heidän toiveistaan, mutta kun ei se nyt ihan oikeasti ole minun tehtäväni. Mies siis päättäköön itse, kuinka usein ja ketä haluaa tavata.

 

VOIKO VÄLIEN VIILENEMISESTÄ LOUKKAANTUA?

Jotkut loukkaantuvat, jos kyläilyt ja yhteydenpito harvenee. Usein loukkaantujina ovat itse asiassa välikädet, kuten isovanhempien ja lastenlasten suhteissa vanhemmat. Painostetaan vierailuille sekä muistamisiin ja usein syyllistetään, jos savumerkit harvenevat.  Sisaruksiin pitää säilyttää hyvät välit, vaikka mitään yhteistä ei olisi. Vanhempien tulisi ymmärtää, ettei lasten ihmissuhteet ole heidän asiansa. Varmasti jokainen toivoisi, että omilla lapsilla olisi keskenään lämpimät välit sekä tiivis suhde isovanhempiinsa. Jos näin ei ole, osoitetaan herkästi syyttävällä sormella vain sitä nuorisoa, vanhuksissa kun asuu viisaus ja he ovat aina oikeassa.

Ei. On olemassa viisaita vanhuksia ja sitten niitä munapää vanhuksia. Osa vanhuksista on vain puhtaasti ilkeitä. Joskus se on vain luonteenpiirre, joka kulkee mukana läpi elämän, mutta toisilla se johtuu monien asioiden summasta. Ollaan katkeria elämälle, on ehkä menetetty läheisiä ihmisiä, huomataan oman kunnon heikkeneminen ja elinvuosien väheneminen. Jos päätät purkaa tämän lapsiisi ja lapsenlapsiisi niin älä myöskään ylläty, jos ei jouluna ja äitienpäivänä ovikello soi.

Sama pätee sisaruksiin, täteihin, setiin ja serkkuihin. Yhteyttä ei ole pakko pitää, jos toisen naama pelkästään ottaa päähän. Synttäreitä, joulua ja häitä saa juhlia itse valikoimiensa ihmisten kanssa. Jos sinua ei kutsuta, on sille yleensä olemassa looginen selitys. Oma nyrkkisääntöni on, että jos emme ole tekemisissä 360 päivänä vuodesta, ei meidän tarvitse olla tekemisissä niinä muutamana juhlapäivänäkään. Minä ainakin keskityn tänä vuonna viettämään joulua itselle läheisten ihmisten kanssa, enkä uhraa ajatusta niille suvun mustille aukoille.

Miten teillä? Onko jouluna tiedossa kolmen päivän kyläilyrumba ja jäykkää kahvipöytäkeskustelua vai mukavaa yhdessäoloa läheisimpien ihmisten kanssa? 

 

Kommentit

  • Nimetön Niina

    Olipas hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä. Ei kaikkien sukulaisten kanssa tule toimeen/kaikista tykkää eikä tarvitsekaan. Pienenä jouduin kyläilemään vanhempien mukana itselle vierailta tuntuvien iso-setien ja tätien luona niin paljon, että nykyään kun on mahdollisuus valita niin toimin samoin kuin sinä, eli mukavaa yhdessäoloa läheisimpien kanssa. Mukavaa joulun odotusta!

     0
    • Jenni

      Näinpä! Toki lapselle kyläilyt ovat voineet tuntua oudoilta, mutta vanhemmille nuo sukulaiset ovat saattaneet olla läheisiä. Mutta kyllä, itse olen tulevaisuudessa ihan puhtaasti sen verran itsekä, että jätän ne rasitesukulaiset pois listalta:)

      Hyvää joulua!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.