VALIKKO
20.7.2017 19:54

PUHUTAAN! – sarja, osa 1. : Keskenmeno

Olen jo pidempään miettinyt, että haluaisin aloittaa blogin puolella postaussarjan aiheista, joista normaalisti vaietaan ihan liian usein. Tabu sanaa vierastan, joten kulkekoon sarja nimellä PUHUTAAN!  En uskalla vielä luvata, tuleeko postauksia 5 vai 10, mutta useampi joka tapauksessa. Pyrin julkaisemaan uuden joka viikko, mutta välillä saattaa kiireiden takia tulla pidempikin väli. Nyt kuitenkin olisi luvassa ensimmäinen osa sarjasta ja aiheena niinkin kevyt kuin Keskenmeno.

MIKÄ IHMEEN KESKENMENO?

”Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 13. raskausviikon täyttymistä. Keskenmeno tarkoittaa kuitenkin raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai jos sikiö painaa alle 500 g ja on syntyessään kuollut.

Suurin osa naisista ei edes huomaa saaneensa keskenmenoa, sillä se tapahtuu monesti niin raskauden alkuvaiheessa, että raskautta ei ole ehditty edes todeta ” – Terve.fi

 

Kuva Väestöliitolta

Näin asia luokitellaan Terve.fi sivustolla. Ja aika tyhjentävä vastaushan tuo onkin, vaikkakin vielä voitaisiin tehdä jaottelua kemiallisiin raskauksiin sun muihin, mutta puhutaan näistä kaikista nyt ihan yleisesti samalla nimellä.  Läheskään aina keskenmenolle ei löydy selvää syytä ja suurin osa onkin valitettavasti vain luonnon tapa karsi elinkelvottomia ihmisenalkuja pois pelistä varhaisessa vaiheessa. Isossa osassa on kyseessä kromosomipoikkeavuus tai geenivirhe, eikä alkiosta siis ikinä tulisi tervettä vauvaa.  Keskiraskauden aikaan taas voi jo syynä olla äidin perussairaus tai rakennepoikkeavuus, mutta tällöinkään ei aina syytä keskeytyneelle raskaudelle löydy.  (Lähde: Terve.fi http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/keskenmeno )

MISTÄ KESKENMENON TUNNISTAA?

VUOTO:  Varmasti jokaiselle raskaana olevalle se hälyttävin oire. Yllättävän moniin normaalisti eteneviin raskauksiin kuuluu myös veristä vuotoa, mutta kannattaa silti aina olla näiden kanssa tarkkana ja soittaa neuvolaan/päivystykseen.  Mikäli vuotoon liittyy alavatsakipua, on se todennäköisemmin keskenmenoon liittyvää.

KIPU:  Kuten yllä mainitsin, kipu on vuodon ohella yksi yleisimmistä oireista. Toisaalta alkuraskauteen kuuluu erilaiset kiputuntemukset alavatsalla, kuukautiskipuihinkin verrattavissa olevat, mutta erityisesti vuodon ja kivun kombo on melko huono merkki yleensä.

VERIHYYTYMÄT: Taas palataan sinne ensimmäiseen kohtaan ja vuotoon: kirkas tai rusehtava vuoto voi vielä olla vaaratonta, mutta sen mukana tulevat hyytymät eivät yleensä kuulu asiaan.

Aina keskenmenoa ei ole helppo tunnistaa ja voikin kulua päiviä, ennen kuin asia varmistuu. Joissain tapauksissa tilanne todetaan ilman suurempia tutkimuksia oireiden perusteella, mutta usein tilanne tarkistetaan vielä ultralla varmuuden vuoksi. Olethan aina siis yhteydessä päivystykseen/omaan neuvolaasi, mikäli pohdit keskenmenon mahdollisuutta.

”EDES TÄSSÄ EN ONNISTU”

Faktaosuuksien jälkeen voidaan vaihtaa tähän ”lähteenä Jennin pääkoppa” osuuteen. Keskenmenot valikoituivat aiheeksi ensimmäiselle PUHUTAAN! – sarjan postaukselle siksi, että aihe oli melko ajankohtainen itselle pari vuotta sitten. Osalle lapsia tulee kuin sieniä sateella kun vaan näkeekin naapurin Keijon likaiset kalsarit, mutta toisille ne muksut tulee sitten vähän kivuliaamman taipaleen kautta, jos tulevat ollenkaan. Me kuuluttiin tähän ei niin helppoon porukkaan.

Asiasta ei ole hirveästi kylillä huudeltu, vaikkei sitä ole varsinaisesti salailtukkaan. Osittain siksi varmaan halusinkin aiheesta kirjoittaa, jotta tulevaisuudessa ihmiset uskaltaisivat puhua asiasta, eivätkä jäisi sen kanssa yksin. Hemmoa siis tehtiin reilu vuosi ja siihen aikaan mahtui kaksi keskenmenoa, molemmat varhaisessa vaiheessa kyydistä tippuneita. Muistaakseni ensimmäinen meni kesken rv8 ja jälkimmäinen rv 6. Näiden jälkeen olin varma, ettei meille elävää vauvaa ikinä syntyisi, vaan kaikki seuraavatkin jäisivät matkasta pois kesken kaiken. Toisaalta taas olin tyytyväinen, että raskaudet keskeytyivät niinkin varhaisessa vaiheessa, eikä esimerkiksi vasta ensimmäisen ultran jälkeen.

Keväällä Hemmon kanssa merta ihmettelemässä

 

…siinä parhaalle kaverille soittaessa oli ihan sellainen olo, että on epäonnistunut pahemman kerran.

Muistan, kuinka testin tuplaviivojen jälkeen oli onnensa kukkulolla, mutta hetken päästä alkoivat ensin kivut ja miltein heti perään vuodot. Alkuun sitä googletteli kaikki mahdolliset keskutelut läpi ja jaksoi ajatella kaiken olevan normaalia, olihan vauva.fi keskustelussa kahdella ollut runsaat vuodot kipuineen ja silti nyt siellä on terve taapero. Kuitenkin pian oli selvää, ettei meillä vajaa vuoden päästä olisi tuhisemassa vauvaa, vaan oltii takaisin lähtöruudussa. Raskauksista ei oltu huudeltu juuri kelleen, oikeastaan vain parille parhaalle kaverille ja omalle työtiimille, sillä pahoinvointi ja oireet olivat iskeneet päälle melko samantien. Surun lisäksi keskenmenosta kertoessa oli vahvasti mukana häpeän tunne, vaikkei siihen todellakaan järjellä ajateltuna ole mitään syytä. Silti siinä parhaalle kaverille soittaessa oli ihan sellainen olo, että on epäonnistunut pahemman kerran. Vieläpä asiassa, jonka pitäisi tapahtua suhteellisen pitkälti omalla painollaan.

Kävinkin miettimään, miksi asia, joka yleensä ei johdu millään tavalla naisesta itsestään, aiheuttaa monille niin vahvan epäonnistumisen ja häpeän tunteen? Olinko kuullut kenenkään puhuvan avoimesti omista keskeytyneistä raskauksistaan? En ollut. Joskus saattoi kuulla tutun saaneen keskenmenon tai kaverin kaverin, mutta kertaakaan en ollut kuullut naisten (tai miesten) puhuvan avoimesti omista kokemuksistaan kaveripiirissä.  Tilastoja tarkastellessa veikkaisin silti jokaisen lähipiiriin kuuluvan pareja, jotka ovat tämän kokeneet.

PUHUKAA PUHUKAA PUHUKAA!

Keskenmeno ei varmasti ole kelleen sen kokeneelle helppo asia. Toisaalta taas vaikka aihe on raskas, helpottaa asiasta puhuminen muita saman kokevia. Itse en ainakaan tiennyt, että niin iso osa alkaneista raskauksista keskeytyy hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Vaikka aihe on surullinen, olisi se ehkä helpompaa kestää, jos asiasta puhuttaisiin avoimemmin. Tai ainakaan siitä ei tulisi niin epäonnistunutta oloa.  Itse sain melko huonosti apua ja tukea terveydenhuollon puolelta ensimmäisen KM:n aikaan, joka sattui viikonlopulle. Päivystyksestä todettiin hyvin tympeästi, että asialle nyt ei vaan voida mitään ja tulee ulos jos on tullakseen. Minua ei otettu tarkistukseen eikä muistaakseni kertaakaan edes pahoiteltu tai oltu myötätuntoisia.

En nyt sano, että jokaisen keskenmenon kokeeneen pitää heti lähteä torille asiaa kuuluttamaan, mutta ehkä aiheesta voisi jollain tavalla puhua jälkeenpäin edes avoimemmin kavereille ja sukulaisille. Ehkä juuri se serkun tyttöystävä onkin vuoden päästä samassa tilanteessa ja uskaltaakin tulla juttelemaan sulle aiheesta? Tai ehkä kaveri huomaa, että keskenmenoista huolimatta lopulta syliin voi saada terveen vauvan?

Nyt meillä pörrää ja ilostuttaa toimelias taapero, kaikesta huolimatta

Jos joskus itse olen vielä raskaana, osaan ehkä varautua varhaiseen keskenmenoon paremmin. Varmasti asia ei muutu sen kivuttomammaksi, mutta ainakaan se ei enää tule niin isona yllätyksenä. Mulla lukee neuvolakortissa raskauksien lukumääränä 3, mutta lapsia meillä on vain yksi. Meillä oli onnea, kun kolmas kaveri pysyi matkassa mukana ja on nyt jo hyvinkin eläväinen taapero. En sure enää tuota aikaa, mutta toivoisin tämän ehkä helpottavan jonkun toisen oloa siellä ruudun toisella puolella. 

 

Kommentit

  • Nimetön Siru

    Minulla on takana 3 keskenmenoa ja olen onnekseni saanut myös 3 lasta syliin asti. Ensimmäinen raskaus meni kesken rv 8. Toinen ja kolmas raskaus sujuivat hyvin. Neljäs meni kesken rv 5, eli käytännössä pari päivää plussaamisen jälkeen. Viides raskaus sujui hyvin. Kuudes raskaus sujui hyvin rv 17 asti, kunnes huomattiin, että vauva oli kuollut kohtuun rv 16. Ei kipuja, ei supisteluja, ei mitään. Sikiö oli jo niin iso, että piti synnyttää ns. normaalisti. Pieni enkelipoikamme. Ikinä ei syytä saatu tietää, miksi kuoli. Sikiö oli patologin mukaan normaalisti kehittynyt eikä muutakaan poikkeavaa löytynyt istukasta tai muista rakenteista. Surutyö oli pitkä ja raskas, kuten myös itse synnytys henkisesti erittäin raskas. Sain sentään nähdä kämmenelleni mahtuvan pienen pojan. Emme ole tämän jälkeen enää yrittäneet raskautta. En halua enää ottaa sitä riskiä, että koen keskenmenon uudelleen, varsinkaan myöhäisessä vaiheessa. Onneksi meillä on kolme elävää lasta, heistä ikikiitollisia. Keskenmenot ovat kipeä osa joidenkin naisten elämää, niin kipeä, ettei niistä joskus haluta puhua. Ja jos haluaisi, niin kuuntelijoita tuntuu olevan hyvin vähän. Onneksi minulla on hyvä mies, jonka kanssa olen asiaa saanut puida silloin kun haluan. Viimeisimmän enkelivauvamme muistoksi istutimme valkoisen syreenin pihallemme. Se tuo lohtua kukkiessaan alkukesästä. Paljon voimia kaikille keskenmenoja kärsineille.

     0
    • Jenni

      Kuulostipa tutulta, vaikkei tosiaan onneksi tuota myöhäistä keskenmenoa ole itselle sattunut. Ja varmasti puhuminen ei ole helppoa, eikä toisaalta se kuuntelukaan. Mutta silti jaksaisin uskoa, että vain puhumalla ja tiedon levittämisellä aihe tulisi ”kuluneemmaksi” ja ainakin siihen liittyvä häpeä/epäonnistuminen ei olisi surun lisäksi niitä päällimmäisiä fiiliksiä naisella. Mutta onneksi sullakin on ne terveet lapset kanssa päässeet syliin asti! 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.