VALIKKO
22.8.2017 14:35

PUHUTAAN!- sarja, osa 3. : Kilpaileminen lapsilla, hyvä vai huono asia?

Ajatus tähän PUHUTAAN!- sarjan seuraavaan osaan on pyörinyt mielessäni jo moneen otteeseen, itse asiassa jo vuosia sitten lasten kanssa työskennellessä. Nyky-yhteiskunta perustuu pitkälti kilpailulle ja usein ihmiset vertailevat itseään muihin mitä ihmeellisimmissä asioissa. Kuka on nopein, kaunein, hoikin tai varakkain? Kilpaileminen ei ole aina huono asia, mutta onko se nykyään mennyt jo överiksi ja kuuluuko kilpaileminen lasten maailmaan? Jutussa mietin asiaa pitkälti urheilun näkökulmasta, vaikka kilpailu ulottuukin elämän jokaiselle osa-alueelle.

Voitto kotiin 😀

KUULUUKO LAPSEN OPPIA HÄVIÄMÄÄN?

Kilpaileminen tulee kuin huomaamatta kuvioon jo päiväkodissa, kun eri asioissa mitellään leikin varjolla. Kuka saa nopeiten kengät jalkaan? Kuka ehtii portille ensin? Kenen lautanen on ensin tyhjä? Itsekin olen käyttänyt leikkimielistä kilpailua pienten kanssa työskennellessä ja yleensä sillä saakin hyvin jopa ne vastahakoisimmat taaperot vetämään kiireellä kurahousut jalkaan. Normaalisti vältän kilpailuttamasta lapsia toisiaan vastaan ja  kuvio onkin usein ”lapset vs. aikuinen”, jossa harmillisesti lapset tuppaavat aina voittamaan. Kilpailuvietti onkin selkeästi sisäänrakennettu ominaisuus, joka vain on toisilla vahvempi kuin toisilla.

Voiko kilpaileminen sitten mennä liiallisuuksiin? Samoin kun olen nähnyt lapsia, joille kilpaileminen on vain hauska motivaattori, olen myös työskennellyt ”huonojen häviäjien kanssa”. Nämä ovat lapsia, jotka eivät siedä tappiota, eivätkä vastoinkäymisiä noin yleensäkään. Heidän kanssaan saatetaan ihan tietoisesti harjoitella häviämistä: valitaan pelejä ja leikkejä, joissa lapsi häviää aikuiselle. Toki lapsi joskus voittaa ja saa onnistumisen kokemuksia, mutta välillä valitaan ihan tietoisesti aktiviteetti niin, ettei lapsi voita. Samaan kastiin menee opetukset ”aina ei voi olla ensimmäisenä jonossa”, ”aina ei ehdi valita lorupussista lorua” ja ”aina ei saa sitä varaston hienointa rekkaa leikkeihin”.

Mielestäni on tärkeää oppia olemaan hyvä voittaja / häviäjä. Toisilla häviö ei laukaise järjetöntä raivokohtausta ja pelilautojen heittelyä, mutta uskallan väittää jokaiselta löytyvän jonkinasteisen kilpailuvietin. Eikä tämä päde vain lapsiin, myös aikuisista löytyy erilaisia kilpailijoita. Mielestäni on tärkeää oppia olemaan myös se hyvä voittaja, eikä ilkkua vastapuolelle oman onnistumisen jälkeen.

HYVÄ PAHA KILPAILU

Olimme juuri viime viikolla Hemmon ensimmäisissä Hippo-kisoissa. Neitimme osallistui 40m juoksuun, vaikka ikää oli vasta 1v2kk. Kentällä näki pääsääntöisesti iloisia perheitä, joissa lapset osallistuivat innoissaan eri lajeihin. Pienimmillä ei ainakaan otettu aikaa ja kaikki saivat palkinnon: mitali ja trip mehu. Aivan pienet olivat vain tyytyväisiä osallistumisesta, eikä sijoutuksia mietitty. Vähän isommilla näki selvää kisailua ja pahan mielen, jos ei voittanutkaan omaa lähtöä. Itse olen aikoinaan aloittanut urheilun juurikin Hippo-kisoista ja omat muistikuvat ovat pelkästään positiivisia. Mieltäisinkin tapahtuman onnistuneeksi sekä lapsen että aikuisen näkökulmasta: osallistua voi kuka vaan ja kaikki palkitaan.

Alkulämmittelyt isimiehen kanssa

Toisaalta sitten on erilaiset junnu joukkueet, joissa kilpailu on jo pienillä melko rankkaa. Alle 10-vuotiaiden pitäisi käydä lähes joka ilta treeneissä, sitoutua harrastukseen ja mieluusti olla vielä tosi hyvä. Itse olen aikoinaan ohjannut urheilukoulua ja liikuntaleikkikoulua, joissa nimenomaan oli ideana liikunnan ilo ja uusien taitojen opettelu. Erityisesti pienille lapsille pitäisi tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia harrastaa ja testata eri lajeja, joista toivottavasti löytyisi se liikunnanilo loppuelämäksi.

Oma urheiluharrastukseni on nuorena loppunut, kun olisi pitänyt alkaa kunnolla käymään kilpailuissa ja treenaamaan tavoitteellisesti tiettyä lajia. En ikinä tykännyt käydä kisoissa, olisin vain halunnut harrastaa rennosti. Toki ymmärrän, että mikäli haluaa lajinsa huipulle, on harjoittelu aloitettava jo pienenä. Oli sitten kyse viulunsoitosta tai jääkiekosta.

”TÄRKEINTÄ ON OSALLISTUMINEN, EI VOITTO”

Tässäpä onkin sitten se ristiriita: toisaalta pitäisi kaikkien saada osallistua ja harrastaa, mutta toisaalta pitäisi panostaa niihin lupaaviin nuoriin. Suomalainen urheilu on kokenut kovia, eikä tarvitse kuin katsoa esimerkiksi yleisurheilun MM- kisojen tuloksia huomatakseen, ettei Suomi siellä ihan aallonharjalla tällä hetkellä ole. Mietinkin, miten nämä kaksi asiaa saisi yhdistettyä? Pitäisikö jo lapsille olla tarjolla niitä hupiseuroja, joissa ei lasketa maaleja tai oteta aikaa ja sitten erilliset valmennusryhmät näille tulevaisuuden toivoille? Ja kuka sitten päättäisi, kumpaan näistä lapsi tai nuori voi osallistua?

Meille tärkeintä oli liikunnanriemu, niinkuin lähes kaikille Hippokisoihin osallistuneille

Välillä on ihan kiva pelailla ilman pisteidenlaskua tai kirjanpitoa, mutta kyllä se pieni kilvoittelu kuuluu moniin lajeihin. Pisteidenlasku ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hampaat irvessä taklailua ja mailojen katkomista, vaan mukavaa lisämotivaatiota tekemiseen. Mielestäni meillä aikuisilla (vanhemmilla, ohjaajilla ja valmentajilla) on tärkeä rooli näissä tilanteissa. Kukaan ei kaipaa sinne 10-vuotiaiden futisturnaukseen kentänlaidalle isää haukkumaan vastustajaa ja kiroilemaan kovaan ääneen. Valmentajan tulisi kohdella kaikkia joukkueenjäseniä tasapuolisesti, mutta samalla pystyä tukemaan niitä selkeästi lahjakkaita harrastajia.

KILPAILLAAN MUTTA EI KUITENKAAN

Nyt tekstiä lukiessani en saanut kunnolla itsekään kiinni, mihin lopputulokseen päädyin asian suhteen. Ehkä sanoisin, että annetaan lasten olla lapsia, kannustetaan kaikkia harrastamaan ja kokeilemaan uusia juttuja ja jätetään ne hampaat irvessä kisailut sitten isompien maailmaan. Pyritään tukemaan niitä selkeästi lahjakkaita yksilöitä, heitä kuitenkaan suosimatta. Kilpatasolla pärjäämistä tärkeämpänä pitäisin yleisen hyvinvoinnin, jota tuetaan sitouttamalla lapsia ja nuoria erilaisiin harrastuksiin. Tuskin yksi kultamitali olympialaisista tuottaa yhtä paljon hyvää isossa mittakaavassa, kuin isomman joukon aktiivinen liikuntaharrastus, joka kantaa aikuisikään asti?

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.