VALIKKO
30.5.2017 13:17

Saako tai kannattaako SOMEssa olla oma nolo itsensä?

Luen vaihtelevasti blogeja ja seuraan näiden kirjoittajia usein myös eri somekanavissa, kuten instagramissa ja facebookissa. Joitain henkilöitä olen seurannut vuosia, toisia seuraan ehkä kuukauden tai kaksi ja etsin uutta luettavaa tilalle. Monien (erityisesti pidempään hommia tehneiden) sivustot ovat aika loppuun asti hiotut kuvia ja tekstejä myöten. Luetummat blogit löytyvät usein myös jonkun isomman blogiportaalin alla eikä monestakaan kirjoittajasta tule ensimmäisenä adjektiivina mieleen nolo.

Mulle kirjoittaminen on ollut nuoresta asti harrastus. Välillä kirjoittelin lyhyitä novelleja, välillä reissublogia ulkomaan vaihdon ajan. Moneen vuoteen en jaksanut ylläpitää mitään sivustoa, sillä tuntui, ettei mitään kiinnostavaa sanottavaa ollut. Hemmon syntymän ja äitiysloman jälkeen aloin hoitovapaalla kaipaamaan jonkunlaista ajatustyötä arkeen. Silloin alkoi Munkin matkassa- sivuston taival.

KIILLOTETTUA ARKEA VAI KAATUNEITA MAITOMUKEJA?

Monen perhebloggaajan kirjoituksista ja kuvista saa helposti kuvan, että henkilön elämä on kovin siloteltua ja helppoa. Lapset ovat kuin enkeleitä tahrattomissa Mini Rodinin ja Pomp De Luxin vaatteissaan ja koti on aina järjestyksessä. Voihan jollain näin olla, mutta vähän jaksan epäillä. Yleensä olohuoneen kuvasta rajataan pois se lego räjähdys ja ruokablogien annoskuvissa ei näy se kaaos, joka ruuan laittamisesta on syntynyt.

Ja mikäs sen parempi tapa nauraa itselleen, kuin napata kävelysauvat kainaloon ja suksia pitkin olohuonetta näätä kintereillä?

Itse koitan olla vähän siinä välimaastossa. En haluaisi antaa mitään kiillotettua kuvaa arjestamme, mutta toki sitä kuvia ottaessa pyrkii napsimaan ”onnistuneita” otoksia. Toisaalta miä en ahdistu, vaikka jossain kuvassa näkyy leluja hujan hajan tai lapsen vaatteissa jämiä aamupuurosta. Noloahan on sekin, että ne meidän vaatteet on usein Prismasta, kirpparilta tai ihan vaikka Tokmannista. Syy miksi tämä aihe yleensä tuli mieleeni oli tämä kuva:

 

Kuva oli muutama postaus taaksepäin julkaistussa tekstissä mukana

Mielestäni kuva oli osuva ja hauska. En yleensäkään ota itseäni kovin vakavasti, joten en nähnyt mitenkään ongelmana laittaa tätä tekstin joukkoon. Minulle tuntematon henkilö kuitenkin huomautti kommenteissa, että miten olen kehdannut laittaa noinkin nolon kuvan nettiin? Varmasti otos olisi monille nolo, omasta mielestäni se vaan kuvastaa fiilsitäni sinä päivänä: niin väsynyt ja ärsyyntynyt, että pakko heittää huumoria mukaan päivään. Ja mikäs sen parempi tapa nauraa itselleen, kuin napata kävelysauvat kainaloon ja suksia pitkin olohuonetta näätä kintereillä?

Olisi mielestäni ristiriitaista, jos tekstissä kertoisin Hemmon olleen super hankala, heitelleen ruuat pitkin seiniä ja vääntäneen vielä päälle niskakakat, mutta kuvat kertoisi tarinaa pelkästään aurinkoisesta ja jälkensä siivoavasta taaperosta. En silti koe tarpeelliseksi kuvata pelkkää tomaattisoseista seinää tai sitten niitä vessatuotoksia, mutta olisihan se hyvä jos teksti ja kuvat kertoisivat samanhenkistä tarinaa.

MILLAINEN KUVA ITSESTÄ KANNATTAA SOMESSA ANTAA?

Kannattaako siis antaa itsestään todenmukainen, mahdollisesti nolokin vaikutelma netissä? Itse näkisin asian niin, että tiettyä sensuuria kannattaa harrastaa myös somen puolella. Siviilissä olen hyvinkin äänekäs, impulsiivinen ja heittäytyväinen persoona, mutta esimerkiksi työelämässä osaan halutessani käyttäytyä asiallisesti ja ammattimaisesti. Blogin ja instagramin kautta haluan kuitenkin antaa itsestäni ennemmin sen rennomman vaikutelman, kuin tiukan asialinjan pitäjän. Pidän silti mielessä, että mahdolliset työnantajat saattavat eksyä selailemaan kuvia ja tekstejäni, joka luonnollisesti vaikuttaa julkaisemaani sisältöön. Toisaalta kyllä mulla huumori pelaa myös työhaastatteluissa, joten sitä voi hyvällä maulla huoletta viljellä myös täällä tekstien seassa.

Tällaiset bloggarit saavat toki jatkaa valitsemallaan tiellä, ottaa vaikka kuinka monta salaattikuvaa ja painua sitten mäkkäriin oikealle lounaalle, mutta mun klikkaukset jäävät silloin siltä sivulta pois.

Turha kiillottaminen on silti mielestäni ärsyttävää, sillä miksi haluaisin lukea ja katsella jonkun feikattua arkea, jos tarkoitukseni on hakea esimerkiksi vertaistukea lapsiperheenä jaksamiseen? Tällaiset bloggarit saavat toki jatkaa valitsemallaan tiellä, ottaa vaikka kuinka monta salaattikuvaa ja painua sitten mäkkäriin oikealle lounaalle, mutta mun klikkaukset jäävät silloin siltä sivulta pois. Uskoisin ihmisten yleisesti seuraavan mieluummin todellisempien henkilöiden elämää, sillä niihin on helpompi samaistua. Loistokkaan ja pumpulisen arjen seuraaminen saa parhaillaan vain entistä huonomman fiiliksen itselle.

Voisin ottaa Mummo-näädästä suhteellisen rajatun kuvan, jossa ei näkyisi juurikaan taustaa…

 

… tai kuvan jossa näkyy viikonlopulta sohvalle jääneet yövieraan petivaatteet, Hemmon lelut pitkin pöytää ja sohvatyynyt sikin sokin.

Eli lisää niitä kaatuneita maitomukeja ja pohjaanpalaneita kaurapuuroja. Kannattaa hehkuttaa, kun kaikki oikeasti menee putkeen, mutta myös todeta reilusti, jos joku ei nyt mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Voisikin melkein tehdä joku päivä postauksen pelkästään päivän sotkuista, ovenkarmeihin lyödyistä varpaista ja jokasuuntaan sojottavista hiuksista. Todennäköisesti se teksti tulisi ulos maanantaina 😀

Kommentit

  • Jenna

    Puhut asiaa! Musta tuntuu, että meillä kaikilla on jonkinlainen some-identiteetti, se miten se sitten vastaa todellisuutta, niin on jokaisen itse päätettävissä ja tietysti sekin riippuu, mitä niillä somekanavilla haluaa itsestään kertoa. Mutta kyllä rehellinen pitää olla, mutta toisaalta kaikkea ei tarvitse sinne someen aina elämästä laittaa. Musta ne parhaat asiat on niitä, joita ei tarvitse kuvata. Niitä nauruja, ihania ihmisiä ja hetkiä joiden äärellä ei kaiva puhelinta taskusta ja ikuista sitä snäppiin, josta sitä kuvaa ei kukaan enää muutaman tunnin päästä muista.
    Ihmisten pitäisi olla enemmän läsnä. Läsnä elämässä ilman täydellisiä kuvia, joita postata someen.
    Mutta ei musta tuossa kuvassa ole mitään noloa! Huumoria pitää viljellä ja ihmisen persoonan pitää näkyä! Se on sitä aitoa sometusta. 🙂
    Olen itsekin kirjoittanut tästä aiheesta joskus blogiin, joten samoja ajatuksia täälläkin pyöritellään. 🙂

     0
    • Jenni

      Juurikin näin. En ainakaan itse jaksa olla kokoaika kamera kourassa, vaan nauttia arjen jutuista pääsääntöisesti ihan 100% ja etenkin silloin, kun olen tuon muksun kanssa. Tottakai niitä kuvia tulee napsittua lähes joka päivä jossain vaiheessa, mutta ei se mulla ole mitään jokaisen hiuskarvan, vaatteiden mätsäilyn ja tavaroiden millintarkan järjestelyn operaatio 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.