VALIKKO
21.2.2017 18:04

Miten Näädät tulivat meille ja sopiiko koira yleensä lapsiperheeseen?

Meillä on ollut aina eläimiä, sekä kissoja että koiria. Ensimmäinen perheen koira taisi olla beagle Ami, jonka jälkeen on ollut kissoja, kultainennoutaja, berninpaimenkoira ja etelävenäjänpaimenkoira. Taisi siellä jossain välissä ihan pieniä kun oltiin, niin olla yksi kanikin?  Enivei meillä on siis lähes aina ollut joku lemmikki kotona. Me ollaan myös ”jouduttu” olemaan mukana näiden hoidossa, lähinnä lenkittämisen osalta. Koirat olivat mukana arkihommissa, oli sitten kyse perunan istutuksesta tai puutöistä metsässä. Kultainennoutaja oli vallan hyvä kalakoira verkkoja koettaessa!

Miten Näädät tulivat meille?

Olin ilman koiraa useamman vuoden opiskeluiden takia, kunnes opintojen loppusuoralla alkoi taas tuntumaan, että aikaa liikenisi koiran kanssa peuhaamiselle. Ajattelin, etten ala mitenkään aktiivisesti etsimään lemmikkiä vaan katsotaan jos sopiva karvakasa tulee vastaan. No tulihan se, ihan pari viikkoa päätöksestä Mummonäätä eli keeshondimme Pipsa oli jo tulossa mulle Orivedeltä. Huvittavinta koko episodissa oli, että olin kasvattajan tietojen mukaan (kiitos huonon puhelinyhteyden ja epäselvän puheäänen) menossa katsomaan 5kk vanhaa Pitsa nimistä kaveria. Paikan päällä selvisi, että kyseessä olikin 1,5v Pipsa. No yhtä kaikki koira lähti mukaan samana päivänä ja edelleen painelee matkassa mukana, vaikka useaan otteeseen on lämpöset näätärukkaset vaikuttaneet houkuttelevilta.

Toisen koiramme päätimme ottaa, kun asuimme jo Könsikkään kanssa yhdessä. Tutkailimme jonkun aikaa eri rotuja ja päädyimme lopulta eurasieriin. Taas ajattelimme, että ei nyt pidetä hoppua etsinnässä, mutta yllättävän nopeasti Espoosta löytyi urospentu, joka sattui vielä olemaan soopeli väritykseltään. Sovittiin treffit kasvattajan kanssa pentujen ollessa 5vko ikäisiä ja 9vko iässä kävimme hakemassa Kakkosnäädän eli Sulon kotiin. Näädät tulivat alusta asti hyvin toimeen keskenään ja paletti kahden koiran kanssa pyöri oikeasti aika hyvin.

 

 

Kun vauva tulee taloon

Olen jo aikaisemmin maininnut kommentista, jonka sain kuulla aika usein raskausaikana: minne laitatte koirat, kun vauva syntyy? Edelleen ihmettelen tuota kysymystä. Eikai niitä minneen laiteta, samalla tavalla ne jatkavat meillä asumista kun tähänkin asti. Toki muutoksia rutiineihin tulee ja tuskin kaksi isompaa koiraa ainakaan helpottaa vauva-arkea, mutta eikai nyt vauva ole syy heittää koiria pihalle perheestä, jossa ne on saaneet asua koko aikuisikänsä? Ainoastaan poikkeustilanteissa näen perustelluksi luopua lemmikeistä ja silloinkin mieluusti siirto tapahtuisi perheen sisällä. Syynä voisi olla esimerkiksi allergia tai jos lemmikki ei yksinkertaisesti sopeudu yhteiseloon vauvan kanssa, vaan osoittaa merkkejä agressiivisuudesta. Tällöin vauvan turvallisuus ja muutenkin perheenjäsenten terveys menee koiran edelle.

Mutta muissa tilanteissa vauva-arki pitäisi sovittaa niin, että aikaa riittää edelleen myös niille karvaisille jäsenille. Myönnän, että meillä on rapsuttelut ja koirien ”oma aika” vähentynyt Hemmon myötä, mutta itse asiassa yhteiset ulkoilut ja lenkkeilyt taas ovat lisääntyneet. Uskon myös Hemmon korvaavan kaikki vähentyneet rapsuttelut kunhan ikää tulee lisää, eikä kontakti koiriin ole pelkkää turkista repimistä. Ja ei, emme anna vauvan repiä koiria karvoista, hännästä tai mistään muistakaan ulokkeista. Kenenkään ei pitäisi antaa lastensa retuuttaa lemmikkejä.

Meillä näädät ovat ottaneet Hemmon hyvin vastaan. Etenkin Kakkosnäätä on kovasti vahtimassa pienen päiväunia ja touhuja. Mummokin ottaa päin kaatumiset ja jokeltelut tyynesti vastaan, mutta ei ole ehkä niin selkeästi Hemmon perään kuin kaverinsa. Hemmo puolestaan on löytänyt liikkumisen tuoman vapauden ja on jatkuvasti suuntaamassa hihkuen joko koirien vesikupille tai itse koiria kohti. Onneksi näädät pääsevät vielä toistaiseksi nopeammin väistymään kuin mitä minityyppi liikkuu. Emme ikinä jätä vauvaa valvomatta koirien kanssa, sillä lopulta koira on aina eläin ja arvaamaton esimerkiksi säikähtäessään tai jos Hemmo pääsisi vahingossa nykäisemään tiukemmin karvoista. Tiedän ja luotan näätiimme, mutta ne ovat silti lopulta aina koiria.

 

Kannattaako lapsiperheen ottaa koiraa?

Mikäli perheessä on jo lapsia ja harkitsette lemmikin ottoa, kannattaa tilanne punnita tarkemmin. Minkä ikäisiä lapset ovat? Onko koira täysin vanhempien vastuulla vai voivatko vanhemmat lapset osallistua jo ulkoiluttamisiin? Onko perheellä varaa maksaa lemmikin kulut muiden menojen lisäksi? Mikäli perheeseen on vasta tulossa vauva tai elätte vauvavuotta uuden tulokkaan kanssa, suosittelisin siirtämään koiran hankintaa. Ihan vaan siksi, että saatte rauhassa aikaa tottua perhe-elämään ja katsoa sitten jonkun ajan päästä, josko aika ja jaksaminen riittäisi vielä nelijalkaiselle lisäykselle. Tämä on omalta osaltaan myös koiran etu, etenkin jos on tarkoitus ottaa pentukoira. Kouluttaminen ja talontavoille opettelu vie aikaa eikä pentukoira osaa välttämättä varoa vauvaa samalla tavalla, kuin aikuinen koira.

Mutta jos lapset ovat jo isompia tai perheessä on koira ennen lapsia, on lemmikki parhaimmillaan ihan mielttömän iso rikkaus lapsen elämässä. Lapsi oppii hyvinkin pienestä, miten eläintä kuuluu käsitellä ja isompi oppii huolehtimaan lemmikin tarpeista vanhempien ohella. Koirasta on seuraa ja se ei ikinä tuomitse lasta, vaan kuuntelee ja on läsnä tarvittaessa. Lemmikkitalouksissa kasvaneilla on usein vähemmän allergioita ja tutkimusten mukaan koiraperheiden lapsilla on myös vähemmän korvatulehduksia. Koirien sanotaan myös parantavan elämänlaatua ja  vähentävän ahdistuneisuutta, stressiä ja verenpainetta.

Itse pelkäsin pienenä pimeässä nukkumista, mutta perheemme kissa tuli lähes joka yö tyynylleni pötköttelemään, jonka ansiosta omassa huoneessa nukkuminen ei ollutkaan enää niin paha juttu. Nykyisinkin koen olevani enemmän turvassa kotona yksinollessani, sillä luotan koirien ilmoittavan jos jokin on hullusti. Samoin pimeällä lenkkeily on mielestäni turvallisempaa, kun mukana on kaksi isompaa koiraa.  Jos koirat saavat tämän aikaiseksi minussa, aikuisessa ihmisessä, mikseivät ne toisi turvaa myös lapselle? Iltapäivisin kotiin on kivempi tulla koulusta, kun talo ei olekaan ihan tyhjä. Lemmikille voi jutella, vaikkei se vastaa takaisin. Sille voi harjoitella ääneen lukemista (tätä käytetään itse asiassa monissa kirjastoissa!) , eikä se puutu jokaiseen pikku virheeseesi.

Ihanat kamalat Näädät

Mummonäätä on jo tänä vuonna 8-vuotias, Kakkosnäätä puolestaan täytti juuri 4-vuotta. En mistään hinnasta antaisi kumpaakaan pois, vaikka välillä hermo onkin näiden kanssa koetuksella. Mummolla on nimittäin paha tapa ilmoittaa kaikesta epäilyttävästä haukkumalla, eikä tapa ole ainakaan iän myötä vähentynyt. Onko näädissä asioita joita haluaisin muuttaa tai korjata? Toki. Mietinkö joskus, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman koiria? Kyllä, mutta samalla taas muistan ne hyvät puolet, mitä koirat ovat mukanaan tuoneet.

Vaikka liikumme paljon, on näädät varmistaneet päivittäiset lenkkeilyt niinäkin päivinä, kun vettä tulee niskaan ämpärillä kaataen tai lunta on tullut puoleen polveen ja tarpominen hangessa ei houkuttele. Koirat ovat oiva jäänmurtaja vieraiden ihmisten kanssa ja niiden pikaisellakin rapsuttelulla voi tarjota iloa jonkun täysin tuntemattoman päivään.

Omat koirani ovat molemmat olleet mukana päiväkodissa useampaan otteeseen. Voisi kuvitella lasten villiintyvän täysin, mutta itse asiassa vaikutus on ollut täysin päinvastainen. Ryhmä jatkaa alkuinnostuksen jälkeen omia juttujaan, yleensä normaalia rauhallisemmin. Palapelien teon ohessa käydään vähän rapsuttamassa koiraa, mutta pääsääntöisesti keskitytään omiin leikkeihin. Meillä osalla lapsista on ollut huonoja kokemuksia vihaisista koirista, jolloin on ollut ihan mahtavaa tarjota heille positiivisia kohtaamisia eläinten kanssa.

Haluan tarjota Hemmolle samanlaisia muistoja lemmikkien kanssa, mitä itselläni on ollut. Koira on parhaimmillaan paras kaveri, kuuntelija ja lohduttaja, välillä ainoa sellainen.  Omassa mielessä olisi jo monta rotua, jotka haluaisin perheeseemme joskus ottaa, mutta Könsikäs on ilmoittanut meidän pitävän näätien jälkeen hetken jos toisenkin ”lemmikkivapaata aikaa”.  Toivotaan siis, että Mummo ja Kakkosnäätä ovat seuranamme vielä pitkään kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.

Kommentit

  • Tia

    Toi on niin totta et vois lapslauman luulla villiintyvän ku vie koiran, mut meilläkin kun otan koiria mukaan töihin ni ei oo rauhallisenpaa työpäivää ollu ☺ ja se on paljo vaadittu pienryhmän oppilailta.

     0
    • Jenni

      Iteki yllätyin, että ne kaikista vilkkaimmatki lapset oikeesti otti aika iisisti koirakaverit. Olin ihan varma, ettei päivän pöytätehtävistä ainakaa tuu yhtään mitään, kun kokoaika ravataan rapsuttelemassa ja säätämässä 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.