VALIKKO
8.3.2019 14:22

Sormiruokailu kannattaa ainakin näistä 5 syystä!

Toisen lapsen kohdalla ei tule enää niin tarkasti suunniteltua jokaista tekemistä tai tekemättä jättämistä. Ruokailu nyt kuitenkin on sellainen asia, jota ei voi oikein kokonaan skippailla, kun vauva on saavuttanut puolevuoden iän, joten tavoitteena on ainakin hoitaa toimitus kaikille mahdollisimman mukavalla tavalla. Sormiruokailu, jolloin lapsi syö syöttämisen sijaan itse, tuli meille tutuksi jo esikoisen vauva-aikana. Tuntuikin siis varsin luontevalta jatkaa samalla tavalla myös kuopuksen kanssa. Sormiruokailu kannattaa mielestäni monestakin syystä, mutta alta voit lukea ainakin ne tärkeimmät syyt!

Ja painotan, että on jokaisen oma asia, syöttääkö lastaan lusikalla, sormiruokaillen vai näiden sekoituksella. Kunhan se tehdään turvallisesti ja lapsi saa monipuolista ravintoa, ei kellään pitäisi olla asiaan mitään nokankoputtamista. 

Epeli tutustui ensimmäiseen kanapötköönsä

1. SAAT SYÖDÄ ITSE RAUHASSA

Toki pystyt syömään samalla, kun syötät vauvalle sosetta. Mutta on ihan eri asia keskittyä lusikoimaan ruokaa vauvalle ja koittaa samalla syödä vasemmalla kädellä nopeasti oma ruoka, kun vapauttaa se oikeakin käsi kahvikupille. Sormiruokailu kannattaa myös siitä syystä, ettei moni vauva jaksa istua tuolissa kauaa. Näin ehditte molemmat syömään samaan aikaan.

2. SUUN MOTORIIKKA KEHITTYY

Sormiruokailu kehittää vauvan suun motoriikkaa. Tottakai myös soseiden syöminen kehittää suun motoriikkaa, mutta kiinteitä paloja itse syövä oppii yllättävän nopeasti työstämään erilaisia ruokia suussaan.

3. VAUVA SAA ALUSTA ASTI OLLA ITSENÄINEN TOIMIJA

Oho, kuulostipa hienostelevalta! Mutta siis yksinkertaistettuna sormiruokailu mahdollistaa sen, että lapsi saa itse valita mitä ja kuinka paljon syö. Oli teillä syömismuoto mikä tahansa, ei siihen tulisi ikinä kuulua pakottaminen. Lapselle toki tarjotaan monipuolista ruokaa, mutta hän itse lopulta päättää, kuinka paljon haluaa syödä.

4. SAMAA RUOKAA KOKO PERHEELLE

Harva aikuinen tai isompi lapsi haluaa syödä pelkästään soseita. Sormiruokailijalle taas voi tarjota lähes kaikkea, mitä muukin perhe syö. Pitää vain muistaa rajoitukset maustamisessa (ei suolaa alle 1-vuotiaalle, ei maitotuotteita ennen 10kk ikää jne) ja tarjoilumuodossa. Hyvänä esimerkkinä makaronilaatikko: voit tehdä laatikon muuten samana kaikille, mutta ota vauvalle ennen maustamista ja mahdollisen munamaidon lisäämistä osa erilleen. Toki jos teet munamaidon kauramaidosta, sopii se myös vauvalle.

5. SORMIRUOKAILU EI SULJE SOSEITA POIS

Missään ei sanota, että vauvan pitää syödä joko tai- meiningillä. Kahta ruokailutyyliä voi vallan hyvin yhdistellä, kunhan sen tekee turvallisesti. Turvallisella tarkoitan sitä, ettei samalla ruokailulla tarjottaisi sekä sormiruokaa, että soseita. Tämä johtuu siitä, että soseita syötettäessä lapsi pelkästään nielee sileää sosetta, kiinteitä paloja syödessä lapsi taas joutuu työstämään ruokaa suussaan. Jos vauvalle annetaan ensin lusikalla sosetta ja seuraavaksi hän ottaa palan bataattia suuhun, saattaa hän vahingossa yrittää niellä sen soseiden tapaan sellaisenaan.

Äidin, vajaa 3-vuotiaan ja vauvan annokset.

Sormiruokailu kannattaa esimerkiksi siksi, että samalla saa tehtyä ruuat koko perheelle.

JOKAINEN PERHE TYYLILLÄÄN

Sanon siis vain, että etsikää juuri teidän lapselle ja perheelle sopiva tapa syödä. Meillä on aikoinaan aloitettu soseet jo ennen 4kk ikää esikoisen kanssa, sillä neuvola tähän vahvasti painosti. Näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt silloin vielä aloittaa kiinteitä, mutta kyseessä oli ensimmäinen lapsi ja neuvola antoi varsin selvän mielipiteen asiasta. Nyt muistellen ei Hemmolla ollut valmiuksia syödä kiinteitä missään muodossa, sillä valmiudet soseiden ja sormiruokien syömiseen ovat samat.

En myöskään tuolloin tiennyt, ettei lasta saisi syöttää sitterissä ja näin ollen myös Hemmoa on alkuun syötetty huonossa asennossa. Sitterissä ei siis saa syöttää siksi, että asento on liian takakeno eikä lapsi pysty tarvittaessa nojautumaan eteenpäin ja kakomaan ruokaa ulos.

Epeli taas on vahvasti itse sitä mieltä, ettei hän aijo istua syötettävänä. Koitin nimittäin tarjota puuroa ja bataattia lusikalla, mutta jätkän suu pysyy edelleen visusti kiinni. Kun annan hänelle käsiin palan keitettyä bataattia tai puurorieskaa, alkaa hän heti kiinnostuneena maistelemaan ja tunnustelemaan sitä.

Siivouspartio on aina valmiina ruokailun jälkeen

Sormiruokailu siis kannattaa monestakin syystä! Jos kaipaat lisätietoa sormiruokailusta, suosittelen klikkaamaan Simppeli sormiruokakeittiön sivuille TÄSTÄ. Sieltä löytyy käytännössä kaikki tarvittava tieto, mitä sinä ja lapsesi tarvitsette päästäksenne alkuun. Otathan ensimmäisenä tarkasteluun kohdan ”sormiruokailun ABC”.  Ja vaikka olisit jo tutustunut sormiruokailun maailmaan, kannattaa jokaisen kerrata lapsen ensiapu tukehtumistilanteissa, hyvät ohjeet taas Simppelin sivuilta.

Kommentit

  • Ansku

    Hyvä tietää näin jälkikäteen, että sitterissä ei saisi syöttää. No, täytyy pitää mielessä jos minusta joskus tulee mummo. 🙂

     0
  • Maria

    Meillä 2/4 sormiruokailijoita. Oikea laiskan äidin unelma. Kakkosen jälkeen kyllästyin tekemään pieniä ruoka-annoksia pakastimeen vauvaa varten, joten onneksi löysin sormiruokailun. Ihan huippujuttu. Esikoisen kanssa aloitin kiinteät jo 4kk, koska eka lapsi ja neuvola suositteli. Seuraavien kohdalla tein oman pään mukaan, ja syömään alettiin 6kk.

     0
    • Jenni

      Kuulostaapa tutulta! Miä kanssa esikoiselle keittelin, soseutin ja pakastelin jääpalamuoteissa kasviksia, kun ei tolle neidille tietenkään maistunu kaupan soseet (enkä niitä kyllä halunnu ees tarjota)

      Helpotti siis arkea kyl ihan sikana 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.