VALIKKO
12.7.2019 21:06

Unelmien päivä- blogihaaste

Mutkatonta- blogista M-E haastoi minut kertomaan omasta unelmien päivästä. Jos samaa olisi kysytty muutama vuosi aiemmin, olisi vastaus varmasti varsin erilainen. Nyt alla on kolme vuotta kuormittavaa arkea, joiden aikana olen ollut lähes 24/7 saatavilla. Vaikka kuinka kauniisti ajattelisi vanhemmuuden olevan tasapuolista ja lasten näin ollen kiintyvän molempiin vanhempiin yhtä lailla, ei se ainakaan meillä näin mennyt. Esikoinen on edelleen 3-vuotiaana varsin paljon minussa kiinni, vaikka nykyisin ollaankin saatu hänet hakemaan turvaa myös isästään. Nuorempi kaveri, Epeli 10kk puolestaan on muuten varsin lupsakka kaveri, mutta myös hänellä yöt ovat olleet haastavia alusta asti. Tästä pohjalta lähdettynä oma unelmien päivä koostuisi ennen kaikkea kolmesta asiasta: rauha, liikunta ja uni. Harvemmin siteeraan kirjoja tai laulujen sanoituksia, mutta tässä kohtaa Irinan Haluun olla yksin tiivistää asian aika tehokkaasti:

”Mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa
haluun että nukkuu kerrankin voin.

Mä haluun olla yksin,lukee vaikka kirjaa
junamatka Turkuun ihana ois.
Mä haluun ihan helvetin pitkästä aikaa
tuijottaa kauas tyhjyyteen.
Ja ehkä sitten lopulta elämä voittaa
muistan ehkä miks tän kaiken teen.”

 

Mun unelmien päivä sisältäisi mm. merta ja ulkoilua

KOTIÄIDIN UNELMIEN PÄIVÄ

Arjessa unelmana olisi saada olla yksin kotona kokonainen vuorokausi, edes päivä. Viikonloppu olisi jo hulluttelua! Viimeksi olen ollut yksin kotona yön yli ennen esikoisen syntymää, eli yli kolme vuotta sitten. Mies on kyllä saanut kämpän omakseen useampaan otteeseen, sillä imetyksen takia ovat lapset kulkeneet aina mun mukana, jos olen itse reissuun lähtenyt.  Unelmien päivä (ja yö) toteutuisi siis ihan niinkin eksoottisessa lokaatiossa kuin oma koti.

LIIKUNTAA, KIRPPIKSIÄ JA RUOKAA

Tiedän tarkalleen, miten kuluttaisin vuorokauteni kotona. Heräisin aamulla ilman kiirettä eikä jokaista rasahdusta tarvistsisi varoa lasten unen takia. Voisin esimerkiksi vetää vessan myös yöllä, ajatella. En ikinä nuku pitkään, joten hereillä olisin silti varmasti viimeistään klo 7, mutta selailisin vielä sängyssä hetken puhelinta ennen aamuhommia.

Aamupalaksi olisin varannut tuoreita hedelmiä ja marjoja ison satsin. Paistaisin näiden kanssa jenkkipannareita tai vohveleita. Suolaisena söisin rapeaksi paistettua pekonia ja munakokkelia. Juomaksi olisi tuorepuristettua mehua ( appelsiini, inkivääri, ananas) ja vihreää teetä pilkullisessa kannussa haudutettuna.

Aamupalan jälkeen suuntaisin ulos lenkille koirien kanssa. Kiertäisimme rauhallisen haistelulenkin, jonka jälkeen voisin lähteä itsekseni kiertämään kaikki lähialueen kirppikset. Löytäisin itselleni retrot punapilkulliset teekupit ja -kannun, vieläpä todella edulliseen hintaan. Lisäksi joku olisi laittanut myyntiin juuri meikäläisen kurveille istuvia vaatteita isot pinot, jälleen sopuhintaan.  Lounasta söisin jossain kahvilassa, jossa olisi kattava salaattibuffa.

HIKEÄ, SAUNA JA HERKKUJA

Iltapäivällä vaihtaisin sandaalit lenkkareihin ja suuntaisin lenkille. Juoksisin poluilla pitkin merenrantaa fiiliksen mukaan. Kerrankin saisi juosta niin pitkään tai lyhyesti kuin haluaa, miettimättä kotona odottavia lasten iltarutiineja. Kotimatkalla hakisin vielä kotzonen Kotipitsasta.

Kotona odottaisi ajastimella lämmennyt sauna, mukaan ottaisin keltaisen limun, lasipullossa tietenkin. Saunassa saisi makailla rauhassa jalat seinällä, eikä kukaan kauhoisi löylyvettä muumilaakson vesisateeksi.

Illaksi vetäisin jalkaan kaapin paksuimmat villasukat. Iltapalaksi tekisin superhyvän smoothiebowlin ja ison mukin teetä. Varsinainen iltapalahan olisi herkkuvalikoima, jonka kattaisin olohuoneen sohvalle, jolloin kaikki olisi kurotusetäisyydellä. Mukaan mahtuisi ainakin Raffeleita ja tacodippiä, irtokarkkeja ja tuoreita marjoja vaniljakastikkeella. Telkkarissa pyörisi Downton Abbeyn uunituoreet jaksot, joissa se vanha leskikreivitär olisi vieläkin kuvioissa mukana.

OMA SÄNKY, KIRJA JA HILJAISUUS

Joku menisi mieluusti unelmapäivänä yöksi hotelliin, mutta minä nukun parhaiten omassa sängyssäni. Olisin vaihtanut jo aamulla sänkyyn uudet petivaatteet dottamaan ja nyt voisin sujahtaa puhtaisiin lakanoihin ihan niin leveästi, kuin vaan haluan. Kerrankin olisi aikaa ja jaksamista lukea muutama luku hyvää kirjaa ennen nukahtamista. Kukaan ei itkisi, ei huutaisi tai vaatisi vesilasia sänkyyn.

Yöllä saisi nukkua, eikä pelata häröbingoa kahden lapsen, kahden koiran ja miehen kanssa. Kukaan ei kakkaisia lattioille tai vaippoihin, kukaan ei huutaisi peiton pudottua lattialle eikä ilmoittaisi klo 03 yöllä aikovansa nousta ylös just nyt.

Kommentit

  • M-E

    Aww. Olipas se hyvä 🙂 unohtui itseltä jotenkin tuo juoksulenkki kokonaan kirjoituksesta.

     0
    • Jenni

      Naureskelin kuinka sulla oli kaikki perhepedit ja lasten tuijottelut.ja miä vaa haluun heittää kaikki pihalle täältä 😀

       0
      • M-E

        Kyllä mäkin voisin heidät heivata suurimman osan päivästä mut aamulla ja illalla tulis ikävä ♥️

         0
  • Noora Inkeroinen

    Sama biisi kuuntelussa ja sama unelma päivä: Saada olla yksin kotona. Itse en varmaan poistuisi edes ovesta ulos

     1
    • Jenni

      Hetki sitte jos oisin tän kirjottanu ni ite en ois varmaan poistunu ees sängystä :/

       1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.