VALIKKO
12.11.2016 18:03

Vatsantoiminta juoksijan riesana

Sykevyö paikalleen? CHECK!  Kotiavain mukana? CHECK! Lenkkarit jalkaan? CHECK! Lähtöpissit? CHECK! Ei muuta kun spotify päälle ja hyvillä mielin lenkille.

Kuitenkin välillä huomaan jo parin kilometrin jälkeen, että nyt ei vatsassa tunnu hyvältä. Fiilistelen hetken oloa, onko kyseessä kenties eksynyt pieru vai ihan oikeastikko kannattaisi alkaa etsimään lähintä vessaa tai pusikkoa. Useimmiten jälkimmäistä, mikäli lenkistä on vielä reilusti matkaa jäljellä.

Nyt siellä voi jotkut nyrpistellä nenäänsä ja kauhistella, että herranjestas sehän puhuu kakkaamisesta! Mutta voi kuulkaas kun se on aika iso juttu tällä hetkellä omassa elämässä. Kotona ollessa päänvaivaa aiheuttaa jälkikasvun vatsantoiminta tai sen puute ja toisaalta taas omia juoksulenkkejä häiritsee vaihtelevasti oma vatsantoiminta, liian ripeä sellainen. Kaikilla juoksijoilla ei tähän vaivaan ole kosketuspintaa, mutta uskallan väittää monen juoksijan samaistuvan ongelmaan edes jossain määrin. Vähintäänkin kisoja ennen tulee mietittyä tarkkaan, mitä voi syödä ja milloin, jotta ylimääräisiltä bajamaja pysähdyksiltä vältyttäisiin.

Ennen raskautta tilanne oli ihan ok, toki silloinkin satunnaisesti tuli näitä ”myyrä kurkkii” fiiliksiä ja kiire kotiin, mutta harvemmin. Nyt Hemmoa odottaessa ja etenkin sen jälkeen olen joutunut miettimään juoksupäivien syömisiä hyvinkin tarkkaan. Raskausaikana en itse asiassa uskaltanut lähteä aamulla kotoa ennen, kuin vatsa oli toiminut. Silloin nimittäin vessaan oli päästävä heti eikä kohta. Naureskelin aikaisemmin äidilleni, jolla oli aina pururatalenkeillä vessapaperia mukana ja hän kävi ”välipissillä” puolessa välissä lenkkiä. Nyt olen itse se, joka ei lähde lenkille kotoa ilman lambin extra soft arsenaalia.

Olin hahmotellut tätä tekstiä jo jonkin aikaa, kun törmäsin facen feedissä samaa aihetta käsittelevään tekstiin TÄÄLLÄ . Kyllähän aina bussimatkalla HCR:lle ja koko maratonilla kuuli muiden juoksijoiden kertomana kunkin peräruiske rutiineista ennen kisaa jne, mutta harva siinä alkaa kertomaan sponttaanisti käyvänsä välikakalla metsässä kesken pitkän lenkin.  Samasta syystä ihmettelen aina, miksi juoksutapahtumissa on reitillä ruokapuolen tarjoiluna miltein pelkästään banaania ja suolakurkkuja, sillä ainakin itsellä banaani on aika iso nounou jo valmiiksi ärtyneelle vatsalaukulle.  Samoin kuin yllä mainitussa linkissä, on ruisleipä ennen lenkkiä pannassa.

Nykyisin olen saanut aika hyvin rajattua, mitä voin syödä ja mitä en. Silti en ikinä lähde etenkään pitkälle lenkille ilman vessapaperia taskussa. Onneksi yksi vakkari juoksukavereistani on sellainen, jonka kanssa puhutaan töidenkin puolesta vaippatuotoksista vaikka ruokapöydässä, eli yksi kakkakeskustelu ei hätkäytä ilmettä suuntaan eikä toiseen.

Edelleen ongelmana on kuitenkin se, kuinka paljon ja milloin kannattaa syödä. Monet sanovat, että 1,5h ennen lenkkiä voi hyvin vielä syödä kunnon ruuan. Omalta osaltani voin sanoa, että kohdallani tämä tarkoittaa vähintään kahta tuntia. Mikään tätä myöhemmin syöty sapuska puskee joko jotain kautta tukka putkellaan ulos tai vähintäänkin saan kylkipistoksen riesakseni. Paljon ei siis voi syödä lähellä juoksua. Toisaalta taas se askel nousee silloinkin aika nihkeästi, jos murkinaa on tullut syötyä liian vähän. Tällöin huono olo iskee ennen kotipihaa ja hyvä lenkki on pilalla.  Olen huomannut parhaaksi vaihtoehdoksi tukevan, mutta helposti sulavan ruuan reilu 2h ennen juoksua ja tarvittaessa pieni välipala (pähkinöitä, smoothieta tms) vähän ennen urheilusuoritusta.

Loppujen lopuksi siis huono olo voi iskeä, vaikka olisi kuinka suunnitellut ja ajoittanut syömisensä oikein. Parempi vaan pitää paperia takataskussa ja liikkua syöksyläheisyydellä pusikoista. Joku voisi sanoa, että älä juokse, mutta sehän ei ole vaihtoehto!

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.