VALIKKO
4.10.2018 14:03

Vauva-ajan ohjeet, jotka eivät toimi enää toisen lapsen kanssa. Tai edes sen ensimmäisen.

 

Oli sitten kyse ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta lapsesta, on aina perusvinkkejä, joita ulkopuoliset mieluusti jakelevat vanhemmille. Suurin osa tarjotaan hyvässä hengessä, mutta ei se kyllä tee ohjeista sen toimivampia, etenkään useamman lapsen kanssa. Ohjeet vaihtelevat, mutta nämä ovat niitä mulle yleisimmin heiteltyjä:

Synnytyksen jälkeen nauti sohvalla suklaasta ja Netflixistä.  Esikoisen kanssa oli ihanaa viettää ensimmäiset päivät vauvan kanssa sohvalla pesien. Sarjoja ja leffoja kului tuntitolkulla, samoin Fazerin sinisiä. Nyt kuitenkin toisen kanssa pitää hoitaa myös isomman arki, johon ei valitettavasti kuulu Netflix ja suklaa. Ohjeet voivat käskeä lepämään, mutta samalla pitäisi selvitä aamuisin ulos, hoitaa pissatukset ja ruokailut.

Nuku kun vauva nukkuu. Uskallan väittää jokaisen uuden äidin kuulleen tämän ohjeen miljoonaan kertaan. En tiedä, ovatko neuvojat itse super hyviä nukkujia, lapsettomia vai mitä, mutta ainakaan itse en ole kertaakaan saanut unta päivällä. Ja jos unenlahjasi ovat kohdallaan, voi lausahdus toki toimia ensimmäisen lapsen kohdalla, mutta useamman lapsen perheessä voit unohtaa säännölliset päiväunet yhdessä lasten kanssa.

Laske siisteysvaatimuksia. Tämä neuvo kyllä voi toimia, riippuen ihmisen sietokyvystä epäjärjestystä kohtaan. Mutta ainakin itse ahdistun ja ärsyynnyn epäsiistissä kodissa. Eli mulle se vasta imuroitu lattia tuo enemmän iloa, kuin jalkapohjiin tarttuva hiekkamurju. Uuden vauvan lähtiessä liikkeelle ovat pitkin lattioita viljellyt pikkulegot myös selvä turvallisuusriski. Meillä ei myöskään ole miljoonia bodyja ja pöksyjä, joten puhtaiden vaatteiden toivossa olisi suotavaa jatkaa säännöllisiä treffejä pesukoneen kanssa.

Jätä kotityöt miehelle. Tämä liittyy edelliseen ohjeeseen tiiviisti. Monesti äitejä ohjeistetaan keskittymään päivisin vauvaan ja jättämään kaikki pakolliset kotityöt miehen hoidettaviksi. Jos oma fyysinen vointi ei kestä alkuaikana kotitöitä, niin toki mies niitä ensisijaisesti hoitaa. Mutta jos vointisi on normaali, kuuluvat kotityöt molemmille. Ison osan arjen töistä pystyy sitä paitsi vaivattomasti tekemään lastenhoidon ohessa, eikä niihin uppoa tuhottomasti aikaa.

Ota vauva/lapset nukkumaan perhepetiin. Ensinnäkin, perhepeti sopii varmasti osalle vallan mainiosti. Älkää kuitenkaan tyrkyttäkö tätä nukkumismuotoa kaikille ja etenkään ratkaisuksi kaikkiin uniongelmiin. Meillä perhepeti ei toimi, koska sänkymme on siihen liian pehmeä ja oma uneni kärsii siitä. Esikoisemme ei myöskään suostunut nukkumaan hetkeäkään perhepedissä, joten hänen kohdallaan tunne oli molemminpuoleinen.

Aloita vauvalle iltavelli, niin se nukkuu paremmin. Aina huonoihin yöuniin ei myöskään auta kuin aika, harvemmin ainakaan liian varhain aloitetut kiinteät. Eli vastoin monien vahvaa uskomusta, aina peruna ei ole ratkaisu.

Mikä on se ”toimiva” vinkkivitonen, jota sulle on tarjottu?

 

 

 

 

Kommentit

  • Sara Kuparinen

    Mua huolestuttaa se, että olen kuullut näistä kaikki! Niin siisn, että ne ovat sanottu minulle itselleni!

    Paha on etten ole itse tuonut suvussani esiin että tahtoisin lapsia; olin juuri pitkässä suhteessa naisen kanssa; olen edelleen toipumassa vakavasta sairastumisesta eikä kukaan suvussani -paitsi oma äiti- tiedä miten se vaikuttaa mahdollisuuteeni tulla raskaaksi, odottaa lasta tai synnyttää!
    Mutta sukulaistädeillä taitaa olla etuoikeus tuputtaa äitiysvinkkejä sille suvun vanhimmalle tyttölapselle, joka vaan aikuistuu, ja tuputus on moraalisesti oikein…

    Olen kuullut myös noin 16-vuotiaasta asti, että voisin ostella hienoja lastenvaatteita ihan vaan odottamaan omaani. Mitä ruttoa.. Jos olisinkin saanut vauvan vuonna 2017, niin kuin sinä kuopuksesi, haluaisinko/haluaisitko pukea hänet vuoden 2011 lastenvaatteisiin? Vaikka sinä vuonna kiistatta äitiyspakkauksessa olikin tosi ihania vaatteita! Sitä paitsi jos olisi antanut itselleen luvan teininä ostaa vauvanvaatteita, niin sitähän olisi jo hukkunut niiden paljouteen niissä shoppailuvieteissä mitä siinä iässä oli. 😀

     0
    • Jenni

      Näitä ohjeiden tuputtajia tuntuu olevan joka lähtöön. Koita siinä laskea toisesta korvasta sisään.ja toisesta ulos!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.