VALIKKO
20.3.2017 13:52

Vauvan vierastaminen ja eroahdistus, onko vika vanhemmissa?

Hemmo on aina ollut hitaasti lämpenevää sorttia. Hän ei ole koskaan innosta kiljuen kaivannut vieraampien tai edes isovanhempien sylittelyyn. Pienempänä, ennen vierastus- ja eroahdistusjuttuja hän toki oli muidenkin sylissä ilman suurempaa huutoa, mutta silti paras paikka oli minun tai isänsä syli. Sittemmin on vierastettu isovanhempia myöten kaikkia mahdollisia, myös isimiestä. Mutta kenen syytä vierastaminen sitten on, kun lähemmäs vuoden ikäinen kammoaa omia isovanhempiaan, naapureita ja ihan jokaista tuttuakin aikuista? Ovatko vanhemmat tehneet jotain väärin kasvatuksessa vai onko vika vauvassa? Kenties isovanhemmat ovat traumatisoineet lapsen?

Ei kenenkään vika, tai korkeintaan evoluution.

”Kun lapsella on eroahdistuskohtaus, monet vanhemmat luulevat tehneensä jotakin väärin – luoneensa liian vahvan riippuvuuden. Mutta eroahdistus on itse asiassa hyvä merkki. Se tarkoittaa sitä, että vauva on kiintynyt läheisimpiin hoivaajiinsa ja kehittyy normaalisti.” -Vau.fi

Toki vanhempi voi omalla käytöksellään edesauttaa vauvan liiallista takertumista itseensä, mutta useinmiten asialle ei voi mitään. Toiset lapset ovat rohkeampia ja ottavat uudet tilanteet  lunkimmin vastaan. Joku toinen lapsi taas (kuten Hemmo) haluaa ensin rauhassa tarkastella tilannetta turvallisesta sylistä ja lähteä sitten omalla tahdillaan tutustumaan uuteen ihmiseen. En pidä Hemmosta kynsin ja hampain kiinni, mutta en myöskään pakota häntä uuden ihmisen syliin, ellei hän sinne itse halua mennä.

Metsäretkellä viihdyttiin hetkittäin muidenkin kanssa

”Uskokaa pois, mieluusti ottaisin aina kylässä kädet vapaaksi ja istuisin kahvipöydässä ihan rauhassa, joisin teetä ilman pelkoa kaatuvasta kupista.”

Mutta kun aika monella ulkopuolisella tuntuu olevan mielipiteensä siihen, miten vierastava lapsi tulisi kohdata. Tuttumme kyllä tietävät, että Hemmo ei tällä hetkellä välitä olla muiden sylissä, mutta silti monet yrittävät napata hänet heti nähtyään syliin. Aina ei kehtaisi vängätä vastaan, mutta ei myöskään huudattaa lasta turhan takia. Toki ymmärrän, että ihmisistä olisi ihanaa ottaa Hemmo syliin ja leikkiä tämän kanssa. Erityisesti minin isovanhemmista tämä on varmasti turhauttavaa. Uskokaa pois, mieluusti ottaisin aina kylässä kädet vapaaksi ja istuisin kahvipöydässä ihan rauhassa, joisin teetä ilman pelkoa kaatuvasta kupista.

”Pitäähän sitä nyt opettaa olemaan muidenkin kanssa.” ”Anna nyt vaan olla mulla ni se tottuu.” ”Liian helpolla siä otat tän takasin itelles.” ”Nykysin lapsia paapotaan ihan liikaa.” ”Etteks tyä ikinä käy missään kun tää lapsi vaan huutaa?” ”Hemmo se vaan jaksaa huutaa!”

Näitä kommentteja kuullessa tulee oikeasti aika inhottava olo itselle. Löydän itseni näissä tilanteissa kertovani samoja asioita:

  1. Eroahdistus ja vierastaminen on ihan normaaleja juttuja. Menee ohi ajallaan, mutta nyt mennään näillä.
  2. Anna Hemmon tarkastella tilannetta rauhassa, kyllä se sitte tulee luokse kun siltä tuntuu.
  3. Ja lopulta päästään aina tähän vakuutteluun, kun Hemmon kuvitellaan itkevän kotona jatkuvasti: kyllä meillä kotona on ihan pääsääntöisesti reipas ja iloinen vauva.

Ja tämä keskutelu käydään parhaimmillaan ihan joka kerta, kun samaan paikkaan tullaan kylään. Tuntuu myös joka kerta tyhmältä joutua selittelemään omaa ja vauvan käytöstä vieraassa tilanteessa.

Myös kummin syli kelpaa, kunhan sinne saa kivuta omassa tahdissa

Miten vierastavan vauvan kanssa kannattaisi toimia?

Kuten varmaan tuli jo selväksi, vierastavaa lasta ei kannata pakolla iskeä ventovieraan syliin siedätys ajatuksella. Tilannetta voisi verrata uinnin opetteluun: eihän uimataidotontakaan heitetä laiturilta veteen ja toivota, että se oppii sillä uimaan, kun on pakko. Vauva kyllä tottuu pikkuhiljaa uusiin ihmisiin, mutta tähän voi mennä aikaa. Hemmo ainakin mieluusti pysyy alkuun hetken tiukasti vakavana vanhempien sylissä, hetken päästä hän jo naureskelee uusille ihmisille sylistä ja lopulta seikkailee pitkin kyläilypaikkaa iloisesti. Välttämättä syliin asti ei lämmetä koko kyläilyn aikana, mutta näin rauhassa hengaillessa ei yleensä myöskään huudeta naama punaisena koko aikaa.

”Turhaa vetkuttelua ei tarvitse harrastaa, mutta sano rauhassa, minne menet ja että tulet pian takaisin.”

Jos vierastava lapsi jätetään hoitoon, kannattaa tilanne tehdä mahdollisimman kiireettömäksi ja rauhalliseksi. Monet ajattelevat, että lapsi kannattaa hämätä vaikka leikkimään ja livahtaa sinä aikana takaoven kautta ulos. Näin ei kuitenkaan suositella toimittavan, sillä pahimmillaan muksu saa sen käsityksen, että vanhempi saattaa hävitä paikalta koska vain. Vaikka hoitaja olisi tuttu (esimerkiksi isovanhempi), kannattaa hetki ennen lähtöä olla rauhassa vaikka katselemassa leluja jne lapsen kanssa. Paikalta poistuessa kannattaa sanoa kunnon heipat lapselle, vaikka tämä tietäisi itkuporun alkua. Turhaa vetkuttelua ei tarvitse harrastaa, mutta sano rauhassa, minne menet ja että tulet pian takaisin. Sitten reippaat vilkutukset ja ovesta ulos. Kun sitten palaat takaisin, ole näkyvästi iloinen lapsen näkemisestä, unohda puhelin ja muut ärsykkeet, keskity lapseen.

 

Päiväkodin aloitus voi olla haastava, mikäli se sattuu samaan aikaan vierastamisen ja eroahdistuksen kanssa. Välillä tätä ei voi välttää ja tällöin hoitopaikkaan sekä hoitajiin tulisi tutustua mieluusti yhdessä vanhemman kanssa. Erityisesti pienille olisi ihanaa pystyä tarjoamaan yksi pysyvä ”oma hoitaja”, joka olisi aina lapsen saatavilla. Mutta kyllä ne lapset tottuvat, vaikka alku voi olla kivikkoinen.

Sylitakiaiset & kainalokaverit

Olisihan se kivaa, jos Hemmo menisi onnesta hihkuen kummin tai mamman syliin, mutta näin nyt ei tällä hetkellä ole. Toisaalta ei tuo varovaisuus ja tarkkailu ole huonokaan luonteenpiirre, eipä ainakaan ryntää ihan jokaisen kadunkulkijan lahkeeseen roikkumaan. Mielellään meillä sylitellään, vaikka välillä kädet olisikin kiva saada vapaaksi. Mutta lohduttaudun aina sillä, että tätäkään ei kestä ikuisesti. Kyllä ne pahimmatkin takiaiset jossain vaiheessa tykästyvät mummolassa kyläilyyn (jos ei muuten niin kettukarkkien avulla) ja pian heitä saa jo houkutella hetkeksi sylittelemään leikkien välissä. Koitan siis ottaa tämänkin vaiheen positiivisen kautta ja lasken muiden kommentit meidän kasvatustavoista toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Juuri tänään jätin taas minin mammalaan hoitoon oman työaamun ajaksi ja normaalisti ikävä iskee jossain vaiheessa hoitopäivää, mutta nyt oli ihanaa jättää ja hakea mammalta todella iloinen pikkuneiti. Eli kyllä täältä ”apinaemo ja poikanen”-symbioosista vielä noustaan!

Tänään mammalassa meni aamupäivä tosi kivasti, kaikki muu oli äitiä kiinnostavampaa

 

Vierastamisesta ja eroahdistuksesta voit lukea mm. näiltä sivuilta :

http://yle.fi/uutiset/3-6776702

http://www.terve.fi/vauvaika/10-keinoa-lievittaa-lapsen-eroahdistusta

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsen_on_vaikea_erota_vanhemmis/

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.