VALIKKO
22.3.2018 17:42

”Virvon varvon tuoreeks terveeks…” – Virpominen ennen ja nykypäivänä

Sunnuntaina on taas se päivä, kun kaduilla voi vetää rastia ruutuun vuosittaiseen hahmobingoon. Nyt olisi vuorossa kaikki mahdolliset kissat, noidat, puput ja muut piirroshahmot. Pääsiäinen on varmasti monille lapsille joulun ohella mieleisimpiä juhlapyhiä, saahan silloin suklaata ja karkkia vaikka ventovierailta ihmisiltä. Omassa lapsuudessa meillä oli tapana pukeutua noidiksi, joka tarkoitti ihan vaan mummon vanhan essun ja huivin lainaamista, noella pisamien piirtämistä ja ehkä kahvipannun nappaamista rekvisiitaksi. Muistaakseni lähes kaikki sonnustautuivat silloin samaan tyyliin, joka poikkeaa isosti nykyisestä tavasta. Yleisesti koko virpiminen on mielestäni muuttunut tässä parissa vuosikymmenessä.

Virpominen kuuluu lasten pääsiäiseen.

VIRPOMINEN TUNTEMATTOMILLE?

Itse olen asunut koko lapsuuteni pienessä kylässä. Tästä johtuen melkein kaikki tunsivat toisensa tai vähintäänkin tiesivät kuka on kenenkin lapsi/lapsenlapsi. Samasta syystä oli pääsiäisenä helppoa kiertää lähes kaikki talot virpomisvitsojen kanssa. Harvoin piti lähteä pihasta tyhjin käsin, eikä yleensä ikinä tullut oloa, ettei virpojia haluttu soittamaan ovikelloa.

Nykyisin näkee usein ovilla kylttejä ”EI VIRPOMISTA”. Pakko myöntää, että vuosi sitten teki mieli laittaa varoiksi omalle portille sama viesti, mutta ihan puhtaasti käytännön syistä. Olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoon, joten emme tienneet, käykö täällä paljon lapsia virpomassa. Samaan aikaan muksumme oli vielä tosi pieni ja huono nukkuja, jolloin ajatus  pitkin päivää pimpottavasta ovikellosta ei ollut houkutteleva. Emme kuitenkaan laittaneet lappua, mutta eipä meillä tainnut yhtään virpojaakaan käydä.

Olen edelleen sitä mieltä, että virpoa kannattaisi vain tutuille. Toki jos tietää esimerkiksi lähellä asustelevan yksinäisen vanhuksen, joka toivoisi pieniä kyläilijöitä, niin ehdottomasti sinne oksia heiluttelemaan! Mutta noin yleisesti en suosi koko asuinalueen kiertoa suklaamunien toivossa. Tämä ihan siitä syystä, että meillä on käynyt ovella aika varttuneitakin virpojia, jotka eivät viitsi yhtään asiaan edes panostaa. Kerran olen kieltäytynyt antamasta virpomispalkkaa tyhjää pajunoksaa vastaan parille teini-ikäiselle pojalle.

KELLE SITTEN SAA VIRPOA?

No kelle sitten saa mennä virpomaan? Oma lapsi on vielä varsin pieni, mutta oli silti jo ihan täpinöissään oksien koristelemisesta. Nyt ja myös myöhemmällä iällä on minusta hyvä rajata virpomispaikat niihin tuttuihin, joilla käydään muutenkin kyläilemässä. Käytännössä tämä kattaa mielestäni isovanhemmat, mahdolliset isoisovanhemmat, kummit, tädit/sedät ja perheystävät. En alkaisi myöskään ajelemaan koko päivää pitkin kaupunkia ihan vaan yhden loruttelun takia, vaan mekin aiomme hoitaa virpomiset siinä muiden kyläilyjen lomassa. Toisena kriteerinä virpomispaikoille on myös se, että itse virvottavat toivovat pientä noitaa kylään.

Meilläkin varataan joka vuosi vähän hätävaraa mahdollisia yllätysvirpojia varten. Etenkin Haminassa asuimme perheiden suosimassa lähiössä, jolloin virpojia saattoi käydä enemmän, kuin tarjottavaa oli varattuna. Enkä voi sanoa iloinneeni ihan ventovieraista lapsista ovella, vaikka ajatus jutun taustalla onkin hauska. En vihaa lapsia, en vain itse koe mieluisaksi ostaa karkkia ja suklaamunia tuntemattomille lapsille. Jos tietäisin ovelle tulevan kavereiden tai sukulaisten lapsia, olisi meillä varmasti isot yllätysmunat varattuna jokaiselle.

MITÄ VIRPOMISPALKAKSI?

Virpomisesta on iät ajat saanut hyvin vaihtelevia palkkoja. Ennen vanhaan palkaksi on taidettu antaa ihan selvää ruokaa, mutta tänäpäivänä se perinteisin taitaa olla suklaamuna. Käytännössä palkaksi voi kuitenkin saada mitä tahansa suklaapatukoista tikkareihin. Omassa lapsuudessa saatiin myös rahaa, yleensä 1-5 markkaa. Itse en ole kertaakaan antanut rahaa palkaksi, vaan mieluummin olen jättänyt avaamatta ovea. Ovelana ja perinnetietoisena kettuna voi myös pyytää hakemaan virpomispalkan viikon päästä pääsiäisenä, niinkuin alunperin on ollut tapana.

Kaikista pienimpien kummilasten sun muiden kohdalla kannattaa etukäteen varmistaa vanhemmilta, mitä palkaksi kannattaa hankkia. Esimerkiksi Hemmolle en meinannut antaa useampaa tai edes yhtä kokonaista suklaamunaa syötäväksi, vaan palkaksi voi halutessaan antaa ihan vaikka rusinoita tai pelkän kiitoksen ylävitosella. Mielestäni palkan ei tarvitse olla edes syötävää, vaan tutulle kummilapselle voi halutessaan antaa vaikka pienen kirjan tai heijastimen palkkioksi.

Summa summarun, virpominen ja pääsiäinen yleisesti on tosi jees, mutta taidan itse edelleen panostaa niihin tuttuihin pikkuvirpojiin. Miten teillä, tykkäätkö varata kymmeniä suklaamunia koko kylän tenaville vai otatko tyynesti patterin ovikellosta veks?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.