VALIKKO
31.7.2019 14:05

Voihan nokkosten polttama takapuoleni ja neljännen asteen repeämä

Miten ihmeessä nokkoset, perskannikat ja neljännen asteen repeämä voivat liittyä toisiinsa? Siinäpä hyvä kysymys, johon vastaus selviää varsin pian. Pieni varoituksen sana kuitenkin ennen kellarijuttuihin siirtymistä: juttu sisältää asioita, joista osalla varmasti menee ruokahalu. Älä siis jatka lukemista, jos istut juuri ruokapöydässä tai et muuten vaan siedä mainintoja erinäisistä ruumiineritteistä. 

NELJÄNNEN ASTEEN REPEÄMÄ SYNNYTYKSESSÄ

Perheelliset tietävät, että tivolilaite nimeltä Synnytys sisältää vaihtelevan määrän erilaisia ikävämpiä liitännäisjuttuja. Osa pääsee helpolla ja lapsi sujahtaa ulos kuin rasvattu salama, ilman sen suurempia nirhaumia tai ongelmia. Moni onneksi kuuluu sinne kultaiselle keskitielle, jossa vauriot ovat pieniä tai kohtalaisia. Muutamat valitut taas pääsevät nauttimaan synnytyksen veemäisimmistä seurauksista, joihin neljännen asteen repeämä kuuluu.

Repeämät synnytyksessä jaotellaan neljään luokkaan. Neljännen asteen repeämässä ollaan jo kirjaimellisesti persaukisia, sillä silloin repeämä ulottuu peräaukon limakalvoille ja sulkijalihaksille asti. Yksinkertaisen taulukon ja infoa repeämistä ja niiden mahdollisista syistä voit lukea Terveyskylä.fi sivustolta.

ELÄMÄ SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Kolmen koon sääntö kuvaa hyvin omaa elämääni synnytyksen jälkeen. Nyt ei kuitenkaan ole kyseessä kylmä, koho ja kompressio, vaikkei niistäkään haittaa ole ollut. Sen sijaan tarkoitan

Kipu
Kakka
Kiire

Kipu ei loppunut vauvan syntymään, vaan on läsnä jossain määrin vielä 11 kuukautta synnytyksen jälkeenkin. Alkuun fyysiset vammat ja tikit aiheuttivat kipua ja kiristystä, myöhemmin ongelmia on aiheuttanut lantionpohjan kunto. Nämä kaikki ovat onneksi nykyisin jo melko hyvin hallinnassa, eikä kivun kanssa tarvitse enää jatkuvasti kärvistellä.

Kakka on valitettavan relevantti asia, oli kyse sitten vastasyntyneestä vauvasta tai pahasti revenneestä synnyttäjästä. Neljännen asteen repeämä tosiaan pisti itsellä molemmat sulkijalihakset nipsnaps ja korjausleikkaus tehtiin muutama tunti synnytyksen jälkeen. Monilla korjausleikkaus onnistuu, mutta osalle jää pysyviä ongelmia pidätyskyvyn kanssa. Itsehän kuulun ilokseni jälkimmäiseen porukkaan.

Kiire vessaan tulee lähes aina. Ensimmäiset kuukaudet synnytyksen jälkeen olivat pahimpia, mutta edelleen on kiva tietää, missä lähin hotelli helpotus sijaitsee.

MONEN ASIAN SUMMA

Mulla korjausleikkaus ei menny ihan oppikirjan mukaan. Tai varmaan itse leikkaus meni, mutta muu siihen liittyvä ei. Ensinnäkin vaurioiden laajuutta tutkiessa, pitäisi synnyttäjän aina saada kivunlievitystä, en saanut. Toisekseen on aika yleinen tapa kertoa potilaalle, millaisista vaurioista on kyse ja mitä leikkauksessa korjataan. Mulle ei kerrottu ja siitä johtuen ei myöskään briiffattu, miten kotona kannattaisi toimia parhaan mahdollisen toipumisen takaamiseksi. Sain tietää vaurioiden laajuudesta kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, kun posti toi kirjeenä epikriisin.

Huonosta tai kokonaan puuttuvasta jälkihoidosta johtuen ei sisempi sulkijalihas ole korjautunut kunnolla, ulompikin on kyseenalaisessa kunnossa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei vessaan parane jonotella ihan tuntikausia ja ponnisteluja vaativat liikkeet käynnistävät herkästi yhden naisen rumpusoolon.

NOKKOSPERSE-KEISSI

Alkuun en lähtenyt n. 100 metriä kauemmas vessasta ja joskus tämäkin oli liian pitkä matka. Tovin kerkesin jo vaipua epätoivoon, mutta vähitellen ja hyvän äitiysfyssarin avulla on lenkkeily normalisoitunut ja tavara ei enää tule hanasta kääntämällä ulos.

Kuitenkin lenkkeilijät tietävät, että liikuessa suolentoiminta vilkastuu ja vähintäänkin pian lenkin jälkeen on käytävä tervehtimässä posliinivaltaistuinta. Itsellä tämä kuitenkin tarkoittaa, että kesken lenkin on hädän yllättäessä hakeuduttava läheisimpään pusikkoon tahi kiven taakse hoitamaan homma.

No sattuipa tuossa taannoin, että olin pidemmällä lenkillä vaunujen ja koirien kanssa, kun alkoi tuntumaan, että vessaan olisi päästävä. Vieressä vilkkaasti liikennöity tie, toisella puolella metsikkoä. Siinä sitten kiireellä vaunut parkkiin niin, ettei kukaan luule vauvaa hylätyksi. Koirat mukaan metsikköön ja puuhun kiinni. Itsensä kun saisi vielä vähän näkösuojaan, niin hyvä on.

Tässähän ei ole varsinaisesti ongelmaa, tuttua huttua. Mutta kun huolimattomasti ja kiireessä sinne metsikköön kyykkäilet, voit osua nokkospuskaan perskannikoilla. Ja se polttaa, voin kertoa. Ja jossei tämä riitä, huomaat vielä kotona polttelun jatkuttua sietämättömänä, että housuista löytyy myös muutama kusiainen. Ei perkele mikä tuuri voi kohdalle sattua.

PÄRISEVÄ JUMPPAMAMMA

Onneksi sitä kakkaa ei loputtomiin riitä ja yleensä lenkkeilyt sun muut hoituvat ilman pakkolaskuja pusikkoon. Mutta siinä missä sitä fyysistä tuotosta on rajoitetusti, on kaasua suolistossa jatkuvasti tarjolla. Voin siis kertoa, että erityisesti ryhmäliikuntatunnit ovat ilo, kun esimerkiksi hyppysarjoja tahdittaa joskus tasainen pauke, joka ei kuulu maahan osuvista kengistä.

Joku voisi tästä nolostua, mutta itse en oikeasti enää jaksa. Lapset hihittelevät, kun joku pieraisee vahingossa liikkatunnilla, mutta jotenkin sitä toivoisi aikuisten päässeen tästä jo yli. Ja jos ei ole, tarjoan minä niitä hihittelyjä jatkossakin, kun kyykätään yhdessä.

LOPPUIÄN VAIVA

Tämä on omalla kohdalla vaiva, joka ei tule ikinä häviämään tai korjaantumaan täysin. Kunnollisella hoidolla olisi vauriot saatu ehkä paremmin minimoitua, mutta minkäs sille enää teet. En olisi esimerkiksi saanut istua yli viikkoon kovalla alustalla, istuin heti synnärillä. En olisi saanut kantaa mitään vauvaa painavampaa, kanniskelin kauppaostoksia heti seuraavalla viikolla. En päässyt fyssarin konsultaatioon ja hoitoon, vaikka se olisi kuulunut tapahtua vuorokauden sisään synnytyksestä.

Vaivojen minimointi ja tulevaisuuteen keskittyminen on minusta voivottelua tärkeämpää. Ikä tulee tuomaan omat haasteensa, mutta säännöllisellä harjoittelulla vaivojen pitäisi pysyä kuitenkin kurissa. Omat ongelmansa repeämä on tuonut muillekin osa-alueille, kuten seksiin, virtsankarkailuun, liikuntaan ja mielalaan, mutta kaikesta on onneksi päästy melko hyvin eteenpäin.

Ja lopuksi, pahat repeämät ovat oikeasti harvinaisia. Duodecim -lehden mukaan Suomessa on 0,2-0,4% mahdollisuus saada sulkijalihaksen repeämä alatiesynnytyksessä. Eli jos olet menossa synnyttämään, älä ota tätä kauhukuvana. On hyvä tiedostaa, että siinä hötäkässä kaikki on mahdollista, mutta yleensä asiat menevät varsin onnistuneesti. Mun kohdalla lopputulos on monen asian summa, joka ei toivottavasti satu kovin monen kohdalle.

Ja vaikka kuinka harmittaa oma huono tuuri vaurioiden suhteen, saatiin me silti terve poika, joka on ihan jokaisen housuun karanneen pökäleen arvoinen. 

 

Kommentit

  • Nimetön Sara

    Kaikki rispekri siitä, että kerroit oman kokemuksesi varmasti vähän puhutusta aiheesta!
    Itse en ainakaan vielä – toivottavasti pian raskauden ja synnytyksen ihmeistä enemmän tietävänä – osannut edes ajatella, että repeämät voivat olla noin laajoja.

    Tämä postaus on varmasti niitä, mitä luetaan ja jaetaan, sillä aihe on taatusti useita mietityttää!

     0
    • Jenni

      En miäkä tienny,ennen ku nyt. Ihme ettei näistä kerrota enempää ennen synnytystä, koska ite oisin ainaki halunnu tietää mahollisuuksista etukäteen. Ei pelotella tarvi tai saa, mutta kyllä kaikki skenaariot pitäis olla ees jollain tavalla tiedossa.

      Ja oisin nimenomaa ite kaivannu tän tyylistä vertaistukea silloin synnytyksen jälkeen, eli jos vaan tästä jolleen on mitään jeesiä ni sitte on kannattava teksti 🙂

      Ja toivottavasti sit jos ja kun sun kohalla synnytys on ajankohtaista, ni säästyisit isommilta ruhjeilta! 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.