VALIKKO
27.1.2016 09:52

Klassikko: Slayer – Reign in Blood (1986)

slayer - reign in blood 86

Kansi: Larry W. Carroll

Muistan edelleenkin kirkkaasti sen päivän, kun ensimmäisen kerran sain käsiini yhdysvaltalaisen thrash metal-yhtye Slayerin albumin noin parikymmentä vuotta sitten. Kyseinen levy oli tosin yhtyeen toinen albumi Hell Awaits (1985), joka oli lähtenyt mukaan erään kaupan mid price-laarista. Vasta jokunen vuosi myöhemmin tutustuin Slayerin koko sen aikaiseen tuotantoon ja niistä Hell Awaitsia seuranneet kolme julkaisua ovat tänäkin päivänä sellainen pahan kolminaisuus, että oksat pois. Tuon kolmikon ensimmäinen levy on tänä vuonna kolmekymppisiä viettävä Reign in Blood, joka on yksinkertaisesti yhtyeen paras albumi ja samalla koko genren ehdoton merkkipaalu. Alkoipa levyn myötä myös pitkään kestänyt yhteistyö legendaarisen tuottajan Rick Rubinin kanssa.

Komeammin ei levy voisi alkaa, kuin ikonisella, lähes viisiminuuttisella Angel of Deathilla, joka aikoinaan herätti närää Auswitchin kauheuksista kertovilla lyriikoillaan, eikä levyn kansikuvakaan alunperin miellyttänyt julkaisijoita tai jakelijoita. Siltikin levy on Slayerin ensimmäinen kultaa myynyt tuotos ja näin jälkeenpäin ajatellen menestys ei ihmetä. Vaikka kuinka pidänkin Hell Awaits-albumista ja sen keskimäärin yli 5-minuuttisista teoksista, on Reign in Bloodin materiaali harkitumpaa ja hiotumpaa. Alle puolituntinen albumi sisältää kymmenen kappaletta, joten ylimääräistä saatikka turhaa sälää ei ole kappalemateriaaliin eksynyt.

Pidemmänpuoleisen aloituskappaleen jälkeen koko levyn keskivaihe paahdetaan pari-kolmeminuuttisten thrash-tykitysten parissa. Vauhdikkaat rykäisyt esittelevät yhtyeen legendaarisimman kokoonpanon Araya-King-Hanneman-Lombardo saumatonta yhteistyötä ja soittotaitoa. Helvetillisen taidokkaat riffit ja Tom Arayan raivokas ulosanti ovat niin tunnuksenomaista thrash metalia kuin olla voi. Levyn kaikkia kappaleita voisi ylistää maasta taivaaseen, mutta tyydytään mieluummin muutamaan nostoon tarkan analyysin sijaan. Tehokkaimpia täsmäosumia tarjoavat Altar of Sacrifice, Jesus Saves, Piece By Piece ja äärettömän upealla introriffillä käyntiin polkaiseva Post Mortem. Angel of Deathin lisäksi klassisimpiin Slayer-biiseihin lukeutuu levyn viimeinen ja tavallaan nimikkobiisi Raining  Blood, joka päättää levyn aivan yhtä komeasti kuin se alkoikin. Sateenropinasta ja uhkaavista rumpuiskuista alkava verisade sisältää yhtyeen komeimpia riffejä. Kolmen minuutin paahtamisen jälkeen ukkonen jyrähtää kumeasti ja sade piiskaa viimeisen hiljaisen minuutin ajan. Voi mitä nostalgiaa. Ja sitten uusi kierros.

Vaikka Slayer on vanhoista thrash metal yhtyeistä ainut, joka on pitänyt yhtä tinkimätöntä ja tiukkaa linjaa tähänkin päivään saakka, ei 80-luvun tuotannon mahtavuudesta voi kiistellä. Erinomaisuutta toki lisää albumin todella korkeat nostalgia-arvot, mutta siitäkin huolimatta Slayer tai kukaan muukaan ei ole saanut aikaiseksi näin komeaa thrash metal-albumia koskaan. Alkuperäisestä yhtyeestä on jäljellä vain kaksi Jeff Hannemanin poisnukkumisen sekä Lombardon ja yhtyeen välisten kiistojen myötä, joten niitä aikoja kun ensimmäistä kertaa yhtyeeseen tutustuin, tulee melkein ikävä tätä klassikkoa kuunnellessa. Täydellinen levy. 5/5

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.