VALIKKO
8.6.2019 10:03

Jojoileva painoni ja minä

Olin lapsena pyöreä ja muistan kuinka neljännellä luokalla terveydenhoitajan sanat porautuivat aivoihini, olet liian lihava. Nuo sanat ovat vaikuttaneet toimintaani vahvasti lapsuudesta aina aikuisikään asti. Toisaalta positiivisesti, sillä olen tuosta eteenpäin panostanut vahvasti liikuntaan ja liikunnasta on tullut iso osa elämääni. Toisaalta nuo herättely tarkoituksessa sanoitut sanat pienelle tytölle, ovat vaikuttaneet erittäin vahvasti ruokailutottumuksiini ja minäkuvaani. Ruokailuni meni osittain överiksi, enkä uskaltanut vuosiin nauttia ruoasta oikeasti. Saatoin ahmia ja sitten kiduttaa itseäni nälkään. Olinpa minkä painoinen tahansa, niin en koskaan ollut tyytyväinen. En usko, että minulla kuitenkaan oli syömishäiriötä, mutta rajamailla taidettiin ajoittain mennä.

Viime aikoina olen harjoitellut olemaan itselleni tietoisesti lempeä. Olen opetellut löytämään minua vahvistavia ja onnellistavia liikuntalajeja, ruokia ja arkea. Itse en usko, että vaaka kertoo kaikkea, vaan arjen jaksaminen ja elämäntavat ovat pääosassa.

Lapsuus ja nuoruus

Olen aina ollut herkuttelija. Minun on ollut hankalaa hillitä herkutteluani. Useammankin kerran muistan oksentaneeni liiasta karkin syönnistä. Minut muistetaan kaveripiirissä sellaisista ”sokerihumalatiloista”, että ei mitään järkeä. Olen vain maannut ja nauranut kippurassa jossain, ja välillä oksentanut.

Yläkouluiässä ja lukiossa muistan kuinka kouluruoat jätettiin väliin, syötiin kuivaa näkkäriä ja vettä. Välitunnilla sitten juostiin kioskille ostamaan Korvavaikku-tikkareita.

Parhaat lapsuuden ja nuoruuden ruokamuistot tulevat ehdottomasti mummoloista. Ja tärkeintä näissä hetkissä on ollut tunnelma, ei niinkään se mitä on syöty. Irja-mummon Hopeatee eli vettä, maitoa ja sokeria näkkärin kera on asia, mitä edelleen serkkutyttöjen kanssa muistellaan. Näissä hetkissä parasta oli tunnelma oranssin kattovalon alla ja aito yhdessäolo.

Aikuisuuden alkutaival

Noin 20-vuotiaana muuttaessani omaan kotiin söin pääosin eineksiä, koska muuta en jaksanut ja osannut. Muistan kuinka poimin alitajuntaani  kaikkien ihmisten puheita ja muokkasin omaa ruokailuani sen mukaan. Esimerkiksi kuulin kerran sivukorvalla, kuinka eräästä tytöstä sanottiin, että ”Voi kun se on niin laiha, kun sehän syö kuin hiiri”. Otin tästä kopin ja yritin syödä kuin hiiri. Tämä toimi hetken, mutta koska urheilin paljon, niin pian hiiren syömisestä tuli norsun ruokailu ja kierre oli valmis. Jälleen halusin olla hiiri ja lopulta nälkä oli niin suuri, että siitä tuli norsu. Pahinta tässä kierteessä oli kuitenkin itsensä soimaaminen ja sättiminen sekä henkinen pahaolo.

Erotessani pitkäaikaisesta parisuhteesta 22-vuotiaana aloin syömään suruuni. Söin ja biletin puoli vuotta. Lopulta halusin viheltää pelin poikki ja muutin puoleksi vuodeksi Filippiineille au pairiksi. Tuon puoli vuotta elin lähes pelkästään hedelmillä. Punnitsin itseni joka aamu ja pidin kirjaa. Pakotin itseni laihduttamaan 10 kiloa ennen kotiin paluuta. Halusin näyttää kaikille kuinka upea olin, vaikka olin jätetty. Ajattelin, että löydän rakkauden, jos vain olen tarpeeksi laiha. Lopulta rakkaus löytyikin. Uskon kuitenkin vahvasti, että laihuuteni ei rakkauteen vaikuttanut, sillä tuosta hetkestä rakkaus on vain kasvanut, vaikka painoni on kuinka jojoillut.

Aikuisuus

Tullessani raskaaksi minua ei pidätellyt ruoan kanssa mikään. Sain luvan kanssa syödä ja olla lihava. Minua jopa ihasteltiin (tai tässä hetkessä minä kuulin nuo ihastelut). Painoa minulle tuli yli 20 kiloa. Aikaisessa vaiheessa alkaneiden supistelujen takia en voinut liikkua. Painon nousu ei kuitenkaan huolestuttanut minua, sillä raskauskilot jäävät tietysti synnytyssaliin. Tai sitten ei. Iisan synnyttyä aloitin aivan mielipuolisen liikkumisen. Käveltiin vaunujen kanssa päivittäin vähintään kahden tunnin lenkkejä. Kilot palasivatkin lähes lähtötasoon. Kunnes tulin jälleen raskaaksi ja sama kierre uudelleen. Tällä kertaa kilot eivät niin vain enää pudonneetkaan, sillä kahden lapsen kanssa pitkät lenkit eivät enää onnistuneet. Halusin kuitenkin laihtua ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Löysin ensimmäisen ihmediettini. Hiilarit ja rasvat pois ja kroppa ketoosiin. Kaikki tuli kirjata ja lipsua ei saanut. Lähtihän niitä kiloja paljon, viidessä viikossa lähes kymmenen kiloa. 👊 Hyvä minä. Puolen vuoden välein huomasin, että kilot ovat palanneet ja uusi dietti päälle. Olin todella väsynyt tuohon aikaan ja jaksoin hädin tuskin töiden jälkeen arkea pyörittää. Lenkki silloin tällöin oli jees.

Nyt

Pari vuotta sitten luin Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormoonidieetti -kirjan. Etsin jälleen jotain pikaista ratkaisua, jotta saisin kilot kuriin. Tuo kirja ei vastannut toiveeseeni pikadieetistä, vaan käänsi kokonaan uuden lehden minun elämässäni. Kyse ei todellaakaan ollut dieetistä eikä ruokavaliosta, vaan siitä paljon puhutusta elämäntavasta. Olin jatkuvalla jojoilulla ajanut kehoni mahtavaan jumitilaan. Rasva kertyi soluihin jemmaan, koska sisäelimet eivät enää osanneet toimia luonnollisesti ja niille ominaisella tavalla. Tähän ei auta mitkään poppakonstit, vaan oman ajatusmallin, elämäntavan ja arjen muuttaminen.

Tällä hetkellä haluan edelleen pudottaa painoa, mutta teen sen itseäni kuunnellen pitkällä tähtäimellä. Paino putoaa ikään kuin sivutuotteena. Opetan kehoani toimimaan uudelleen, siten  kuinka sen tulisi toimia luonnollisesti. Kehoni kuuntelu on johtanut siihen, että pääsääntöisesti pyrin syömään kasvisruokaa, välttelen vehnää ja sokeria. Nämä valinnat tukevat vahvasti suolistoni toimintaa. Olen huomannut, että toimiva suolisto on avain asemassa vireystilaani. Kyllä edelleen herkuttelen, kun on sen aika. Ja kun herkuttelen, nautin siitä ja yritän kovasti olla tuntematta syyllisyyttä.

Olen myös harjoitellut syömään riittävästi. Syön päivittäin proteiinia, hiilareita ja rasvoja. Pointti tässä on siinä, kuinka paljon näitä on lautasella suhteessa toisiinsa. Täytän lautasen puolilleen kasviksilla, tämän jälkeen laitan lautaselle n 1/4 proteiinia ja vajaan 1/4 hiilareita. Huolehdin päivittäin myös hyvien rasvojen saannista esimerkiksi siemenillä ja pähkinöillä. Joskus tuntuu, että keho on todella väsynyt ja suorastaan huutaa pientä hiilarilisää, tällöin otan esimerkiksi riisiä vähän enemmän. Lisäksi syön päivittäin D-vitaminiia, omega-3 valmistetta sekä magnesiumia.

Harjoittelen todella kovasti syömään kehoa kuunnellen ja sallivasti. Pyrin pitämään kiinni ateriarytmeistä. Harjoittelen tekemään ruokailuistani nautinnon hetkiä. En halua nähdä ruokaa vihollisena tai pakollisena pahana, vaan ihanana asiana, jonka äärellä jaetaan muistot ja toiveet.

Harjoittelen hyväksymään itseni ja nauttimaan tästä hetkestä. Etsin niitä hyviä puolia, kuuntelen tarkalla korvalla ulkopuolelta tulevia kaikenlaisia kehuja, harjoittelen kehumaan itse itseäni ja olen armollinen.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.