VALIKKO
4.6.2019 17:07

Nauruterapiaa

Olen tullut sukuuni, nauran äänekkäästi ja paljon. Olen tuttavapiirissäni tunnettu tästä ominaisuudesta. Mutta tiedättekö, että oikein vatsanpohjasta tuleva nauru rentouttaa todella ja laskee stressitasoa. Ei siinä voi oikein rahapulaa tai työhuolia pohtia, kun pitää keskittyä siihen, ettei lirahda housuun.

Oma nauruni on spontaania, eikä minun ole sitä tarvinnut harjoitella. Sukuvika ilmeisesti. Mutta, jos joskus ei naurata, niin mielestäni siihen kannattaa kiinnittää huomiota, ja välillä jopa vähän väkisin nauraa. Tällä en tarkoita, etteikö saisi olla surullinen tai vihainen. En missään nimessä. Kaikkien tunteiden tunteminen on äärimmäisen tärkeää. Mutta ne negatiiviset tunteet vain sattuvat olemaan kuin liima tai magneetti, ne jäävät helposti päällimmäisiksi ja niitä on helpompi ruokkia kuin positiivisia tunteita. Mutta lupaan, että positiiviset tunteet tuntuvat paljon mukavammilta. Tämän vuoksi juuri niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja ruokkia säännöllisesti.  Nauraminen ja ilo ovat pääsääntöisesti omasta asenteesta kiinni. Jos ajattelee, että mua ei kyllä naurata yhtään, niin silloin on kyllä hankala repiä iloa irti mistään. (Mutta silloin, jos ei oikeasti tunne iloa eikä ole nauranut aikoihin, kannattaa käydä lääkärin tai terapeutin luona. Tällöin kyse saattaa olla jostain vakavammasta kuin omasta asenteesta.)

Millä naurua voi ruokkia?

Vitsit

Mitä huonompi vitsi, sitä parempi. Itse olen maailman huonoin muistamaan vitsejä, vaikka kuinka yritän. Tässä top 3, joilla minua on ilahdutettu:

Kaksi kakkaa tappeli. Ripuli tuli paikalle ja pyysi päästä mukaan. ”Sori, tää on kovien poikien juttu” kakat totesivat.

Miksi Röllin vene upposi? No, kun siitä puuttui tilipitappi.

Mikä on Pilates suomeksi? Melilosvo.

😂😂😂

Eläimet

Ei tarvitse varmaan perustella. Pysähdy hetkeksi ja seuraa mitä tapahtuu. Ainakin meidän koira on niin hölmö, että päivittäin saa nauraa maha kippurassa.

Kutitus

Rakastan ja samalla vihaan, kun minua kutitetaan. Jo toisen kosketus rentouttaa. Sopikaa vaikka erillinen kutitustuokio sohvalla tai sängyllä.

Hulluttelu

Harjoittele temppuja, lähde pulkkamäkeen, mene huvipuistoon. Tässä osiossa lapset ovat mahtavia ”suojakilpiä”, heidän siivellään voi mennä paikkoihin, mihin ei ehkä yksin kehtaisi mennä. Muistele mistä sinä lapsena nautit? Voisiko samat asiat ilahduttaa edelleen? Kokeile. Saattaa tulla vähän paha olo, mutta so what.

Positiivinen ympäristö

Hakeudu positiivisten ihmisten pariin, sillä heidän seurassaan naurat varmasti herkemmin kuin sellaisen, joka murjottaa koko ajan.

Usein pohdin myös sitä, että missä tilanteissa minun odotetaan olevan joku muu kuin olen,”käyttäytyä” ja olla vakava? Voiko naurava ja iloinen ihminen olla vakavasti otettava?

Mutta silti ohjeeni on: Naurakaa niin, että melkein tulee pissit housuun. Antakaa naurun pulputa päivittäin. Vaikka sisätiloissa, lukkojen takana. Mutta parasta nauru on jonkun kanssa jaettuna.😘

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.