VALIKKO
18.9.2018 14:54

Havaintoja työskentelystä miesvoittoisella alalla

En tiedä onko hitti vai huti kirjoittaa feministien ja tasa-arvo keskusteluiden kulta-aikana ylhäällä näkyvä otsikko tai ylipäätään tälläisestä aiheesta, mutta koska itse koen asiat vähän toisesta näkövinkkelistä niin haluan jakaa nyt ajatukseni kaikille.

Olen työskennellyt koko lyhyen työurani lähes aina vain miesten kanssa ja elänyt 9 kuukautta elämästäni monen sadan kakslahkeisen keskellä. Turvallisuusala on edelleen aika miesvoittoinen ala puhumattakaan puolustusvoimista. Toki naisten määräkin on kasvanut huimasti esim. asepalveluksessa ja voi ollakkin että tilastollisesti ollaan jo tasaluvuissa, mutta näissä yksiköissä missä minä olen ollut niin naiset on ollut laskettavissa yhden käden sormilla. Työskentelen tällä hetkellä eräässä turvallisuusalan yrityksessä ja meidän yksikössä on mun lisäksi kaksi naista. Tämä sopii itselle enemmän kuin hyvin, sillä suoraan sanoen en jaksa oikein työskennellä naisten keskellä ja koen sen melko kuluttavaksi. Tiesin jo tähän firmaan tullessani, että olisin yksikössä selvästi vähemmistöä ja pohdin, että työilmapiirin täytyy olla puhtaampi kuin esim. harjoittelupaikassa jossa kouluaikana työskentelin ja missä oli selkeästi enemmän naisväkeä. Nyt 7 kuukautta myöhemmin voin todeta, että asia todellakin on näin. Me mennään töihin, tehdään rahan eteen asioita x ja lähdetään pois. Toki on persoonia ja ihmisiä kenen kanssa ei ole niin paljon yhteistä tai sen koko tyypin naamakin ärsyttää, mutta so what? Selkään puukottaminen, rankka paskan jauhaminen ja kateus ei kuulu meillä asiaan ja uskallan väittää, että se johtuu tasan marttakerhon puuttumisesta. Myös jos on mielen päällä jotain, on huono päivä tai on sattunut mokaamaan jonkun duunin niin palaute on välitön. Ei tarvitse arpoa ja miettiä, että sanoisko vaiko ei ja mitähän toi nyt ajattelee. Se on mun mielestä yks parhaita juttuja työskentelyssä miesten kanssa, suoraan puhuminen ja rehti oleminen ilman tähtitieteellisiä karttoja. Toki välillä sitä kaipaisi tauoilla jonkun hömpöttämään uusia vaatteita tai katsomaan Sinkkuelämää telkkarista ainaisten lätkäpelien sijaan, mutta lopulta niitä päiviä on melko vähän. Miehiset tuoksut kuuluvat myös asiaan ja välillä ympäristö on muutenkin vähän sotkuja ja roskia täynnä. (Totuus mä olen pahimmasta sotkija päästä..) Ei kannata siis elää luulossa, että ympärillä tuoksuisi aina suihkunraikas Axella marinoitu mies. Välillä se on jotain ihan muuta. Havaintona myös se, että miesväki ottaa useammat asiat paljon rennommin kuin mitä itse osaan ja se on tosi jees juttu. Rauhoittaa kummasti kun ympärillä ei ole kaikki samanlaisia häsääjiä kuin mitä naiset. Kärpäsestä siis harvoin tehdään härkästä!

Millainen persoona sitten sopii työskentelemään miesten keskellä tai pärjääkö kaikki naiset tälläisessä ympäristössä?

Varmasti kaikenlaiset sielut pärjäävät miesvoittoisilla aloilla, mutta on eri asia kuinka hyvin pääset porukkaan mukaan tai viihdytkö itse siinä ympäristössä. Huumori voi olla välillä todella roisia ja ylipäätään jutut vähän erilaisia kuin sisustamisesta ja kukkapenkeistä puhuminen. Kovin herkkänahkainen ei siis ainakaan kannata olla tai vähintäänkin suosittelen valikoivaa kuuloa.

Tiedän myös, että aina kaikkiin keskusteluihin ei kannata osallistua vaikka tietäisitkin asiasta jotain. Kuuleman mukaan mikään ei ole ärsyttävämpää kun joka väliin räpättävä nainen kertomassa nasevia mielipiteitä asiasta kuin asiasta. Vähän sama juttu kun se, että miesten ei ehkä kannata osallistua menkka-keskusteluihin ja vähätellä sitä tunnetta kuinka koko vatsa tuntuu räjähtävän ja mieli heittää vuoristorataa minuutin välein. Ymmärrätte varmaan pointin.

Joskus tulee myös vastaan töissä juttuja joita on vaikea saada hoidetuksi itse. Mulla puhkes mm. rengas yksi kaunis yö ja kappas kummaa en saanut itse avattua pultteja/kiristettyä niitä tarpeeksi tiukalle vaikka kuinka yritin. Tottakai sain apua heti kysymättäkin ja autoin itse niin paljon kun pystyin. Kannattaa kuitenkin jättää asenne ”minä en likaa käsiäni” kokonaan kotiin sillä tiedän myös, että tuo ärsyttää hyvinkin paljon miehiä ja antaa vähän hölmön kuvan omasta toiminnasta. Aina kannattaa yrittää mieluummin kun olla koppavana tekemättä yhtään mitään! Ja tämä pätee varsinkin intissä, mutta se onkin jo ihan toinen tarina. Kaikki hommat koskevat siis ihan kaikkia riippumatta ulkoisista tekijöistä.

Miehet ovat myös kovia vittuilemaan toisilleen ja se tapahtuu todella suoraan. Tulet myös saamaan oman osasi tuosta ihanasta ”vittuilu on välittämistä” kulttuurista ja siitä on turha ottaa itseensä. Kannattaa siis vaan heittää takaisin vähintäänkin yhtä pahasti! Toki aina kaikkea ei tarvitse kuunnella ja joskus jutut menevät tosi yli tai ovat tarkoituksella ilkeitä, yleensä siinä vaiheessa ”huumorin” heittäjä tekee sen ihan tietoisesti ja kaikki kyllä tietävät mikä on ok ja mikä ei.

Isoon äijä laumaan mahtuu aina myös niitä tyyppejä kenellä on naisia kohtaan kauheat patoutumat ja ketkä tulevat suoraan sanomaan että mitä sä täällä teet, miten muka pärjäät ja eikös sun pitäis olla kotona siivoamassa?! Nämä kommentit kannattaa ohittaa suoraan periaatteella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yleensä itse vastaan esitettyihin kysymyksiin niinkuin asiat sillä hetkellä ovat ja jatkan hommiani menettämättä yöuniani. En ala pohtimaan sen suuremmin omaa pärjäämistäni tai vähättelemään itseäni.

Tiedän, että monella on vielä mielikuvana, että miesvoittoisille aloille tai armeijaan hakeutuvat naiset ovat huomionhakuisia perheenrikkojia ja tyrkyttämässä itseään kaikille. Varmasti näitäkin tapauksia on, mutta voin sanoa, että kovin kauaa kyseinen tyyppi ei ole firmassa ja arvostusta tuskin tulee saamaan yhtään keneltäkään. Ei kannata siis panikoida jos puolisosi partio kaveri on nainen. Työkavereiden välinen suhde on usein sisarusmainen ja kunnioitus toisen perhettä kohtaan hyvinkin suuri. Ja teille tyrkyttäjille tiedoksi, että yhtä hyvin miehet voivat kokea seksuaalisena häirintänä ja epämukava sen jos työnnät rintojasi heidän naaman eteen tai kerrot ”huumori” mielessä minkä väriset pikkuhousut jalassasi on tänään. Eli ei ole vain niin että ainoastaan naiset kokevat häirintää työpaikoilla ja miehet tykkäisivät yllä mainitusta toiminnasta. Valitettavan vähän vaan puhutaan miesten ikävistä kokemuksista, mutta niitäkin on ihan lähipiirissä sattunut.

Viimeisenä havaintona otan esille sen, kuinka kuuleman mukaan ärsyttävää on liika itsensä esille tuominen. Tiivistettynä tarkoittaa sitä, että tuot joka hetkessä ja kaikille kokoajan esille sitä että olet nyt täällä ainut nainen ja olet tosi kova tyyppi kun pystyt näihin samoihin hommiin. Niinpä niin…

Varmasti paljon olisi vielä juttuja jäljellä mitä en tajunnut listata, mutta tässä yleisimpiä mitä tuli mieleen. Tiivistettynä sanoisin siis, että olemalla oma rehti ja reipas itsensä ilman esittämistä – sillä pääsee todella pitkälle! Tekstin kaikki esimerkit ovat suoraan tosi elämästä, mun tai työkavereiden/ystävien kommentteja ja kokemuksia, eli näkökulmia tuli paljon molemmilta sukupuolilta. Ja hei! Jos tätä lukee joku mies, joka tekee töitä naisvaltaisella alalla niin olisi kiva kuulla sun havaintoja siitä asetelmasta. 🙂 Kommentit eivät ole automaattisesti julkisia joten ne jää yksityiseksi mikäli niin haluat.

Kivaa tiistaita tyypit!

 


 

-Minna-

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.