VALIKKO
6.9.2018 01:00

Täysin vieras käsite nimeltä parisuhde

Nyt mennäänkin suoraan asiaan ilman alku höpinöitä. Täytän marraskuussa 21-vuotta ja en ole koskaan ollut parisuhteessa. Kyllä, luit oikein. Tuo koskaan tarkoittaa oikeasti sitä, sillä edes pienenä tyttönä mulla ei ollut koulussa poikaystävää enkä ole seurustellut teininä yhtään ainutta päivää. Nyt joku voisi ajatella siellä että no pöh, niin nuori vielä ja elämä edessä, miksi tehdä blogipostauksen arvoinen kirjoitus aiheesta? No ehkäpä just siks, että kuinka monta tyyppiä sä tiedät kuka ei ole eläessään seurustellut ja voi siis sanoa, että ei tiedä mitä se kaikki vaaleanpunainen hattara ja sydäntä riipivät erot on. Mä tiedän muutaman ihmisen, mutta vain muutaman. En väitä, että ollaan jotain uniikkeja lumihiutaleita, mutta ollaan kuljettu ainakin vähän erilaisempi polku kuin muut. Olen tälläkin hetkellä lähipiiristä ainoita sinkkuja ja välillä se tympii, mutta suurimman osan ajasta ei. Oon saanut tehdä koko mun elämästä oman näköistä ja mulla ei ole oikeastaan missään vaiheessa vielä elämäntilanne antanut periksi sitoutua kehenkään. Eikä kyllä ketään ole tullut vastaankaan. Oon kaikki tai ei mitään-tyyppinen eläjä ja jos sitoudun johonkin asiaan, eläimeen tai ihmiseen niin haluan panostaa siihen kunnolla. Tiesin aina kun lähdin inttiinkin, että haluan keskittyä olennaiseen, eli siellä olemiseen enkä halua murehtia siviiliasioita tai ikävöidä ketään. On siis ollut ehkä tietynlainen valinta olla yksin ja hyvä niin. Nyt kuitenkin kun ystävät ovat olleet parhaillaan parisuhteessa sen 6-vuotta, osa on kihloissa, ostanut yhteisen asunnon tai jopa saa jo lapsia niin sitä alkaa väkisin miettimään, että vaatiiko tuo kaikki harjoittelua? Mä oon aina ollut sitä mieltä että kyllä. Toisen ihmisen kanssa oleminen vaatii harjoittelua moneltakin eri osa-alueelta katsottuna. Ja mitäs sitten jos oot vaan aina ollut yksin, täytät 40-vuotta ja havahdut siihen ettet ole koskaan harjoitellut? Et osaakkaan olla ja elää muuta kuin minä statuksessa ja kaikenmaailman Bachelorit ovat kiitäneet ohi kovempaa kuin ilmavoimien hävittäjät. Jopa mulla, parikymppisellä ihmisen alulla on tullut joitain ”minä” juttuja jo esille omassa arjessa ja käytöksessä ja välillä se pistää oikeasti miettimään. Nautin siitä, että saan olla yksin omassa kodissa kun siltä tuntuu. En ole tilivelvollinen kenellekkään mistään ja saan tehdä asiat omalla tavallani just niinkuin parhaaksi näen. Saan päättää kaikesta kaiken. Mulla on paljon ystäviä, menoja ja elämä on värikästä. Niin se on aina ollut.

Jääkö vapauteen kuitenkin koukkuun ja lopulta se kaikki kostautuu?

 

Varmasti jotkut jäävätkin ja vuosien karttuessa on aina vain vaikeampaa päästää toinen tyyppi lähelle sun elämää ja näin ollen ristiaallokolta on lähes mahdotonta välttyä. Joidenkin mielestä mä olen nirso (lue useiden kavereiden…) mutta olenkin korjannut asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Miksi olisin jonkun kanssa vain olemisen ilosta? Tai miksi yrittäisin väkisin kiinnostua tyypistä joka ei viehätä lainkaan ulkoisesti eikä sisäisesti? Niin, en miksikään. Niinkuin aikaisemmin totesin niin olen kaikki tai ei mitään-tyyppi ja ”ihan ok” ei vaan tässäkään riitä. Mun luonne ja persoona on jo pelkästään niin vahvoja, että tuntuu ettei monikaan pärjäisi mun kanssa. Olen laiska tutustumaan uusiin ihmisiin ja en halua avata elämääni vieraille tyypeille jos mulle tulee yhtään nihkeä fiilis. Tiedostan kyllä sen, että ei kukaan tule hevosilla ja kurpitsavaunuilla hakemaan kotoa niinkuin mitäkin Tuhkimoa, mutta missä ja miten pariskunnat sitten löytää toisensa? Kuinka monta kertaa pitää nähdä kahviloissa ja miten monta sataa whatsappi viestiä pitää vaihtaa jotta tulee edes jonkinäköinen yhteys? Toi kaikki tuntuu vaan niin järjettömältä työmaalta näinkin sosiaaliselle ja menevälle tyypille kuin minä, ja ehkä siinä se syy piileekin miksi en ole koskaan ollut parisuhteissa eläjä. Ehkä se vaan on niin, että joku päivä vakka löytää kantensa ilman sen suurempia ponnisteluja ja kaikki mun kymmenet kysymykset aiheesta haihtuu tuhkana pois.

Ehkä myös joidenkin kohdalla harjoituskierrokset on turhia ja onnistuminen on vain tähtien asennosta kiinni?


-Minna-

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.