VALIKKO
8.1.2016 07:29

Se oli sellainen päivä.

Ei ollut eilinen mun päivä.

Tiedätte varmaan ne päivät, jotka olet etukäteen suunnitellut ja asiat ei ihan mene putkeen? Tai no alusta alkaen se menee ihan häränpyllyä. Niin nimittäin mulle kävi eilen. Oli tietty tahtotila työpäivän varalle, ja tietty aikataulu ja suunnitelma. Kuitenkin niin mahtavat pakkaslukemat tekivät oman lisänsä eiliseen aamuun, vaikka eipä sillä, en kuulunut siihen porukkaan joiden auto olisi hyytynyt kotipihaan. Niitäkin tiedotuksia ropisi riittävästi jo työkollegoilta, kenellä ei auto edes startannut, kenelle tuli uuden akun hakureissu ja kuka sitten löysikään itsensä autohuollosta. Niinpä niin, minä. Olipa melkoinen lottovoitto tuo ”voidaan ajaa auto tänne huoltoon sisään ja katsoa nopeaa mikä vikana”, ”otapa kahvilipuke ja käy hörppäämässä kahvit”. Harvinaisen pitkät kahvit ne olisi olleetkin, mutta yhtäaikaa vilkuilin kelloa sen satamiljoonaa kertaa. Olisi pitänyt olla jo aloittelemassa työpäivää. Nypläsin puhelinta edestakaisin, tarkistin sähköpostia ja yritin malttaa. Kolme tuntia mä maltoin, hei kolme tuntia! Aikamoinen saavutus jo minultakin, sillä en ole mitään kärsivällisintä taikka pitkäjänteisintä ihmisluonnetta lähellä laisinkaan.

Kolmen tunnin jälkeen tiedustelin auton tilannetta ja mahdollisuutta toiseen autoon. ” Auto ei ole kunnossa, eikä tiedetä saadaanko tänään kuntoon. Mekaanikko tutkii tilannetta.” Auto jää huoltoon, vuokra-auto alle ja menoksi. Tai no melkein. Tulipa toinenkin hidaste, nimittäin varastollani pistäytyessä hakemassa tavaraa vuokra-auton kyytiin samalla taisi hajota varaston oven lukko. Ovi ei vain mennyt lukkoon, ei sitten millään. Yritin kaikki mahdolliset macgyverin taitoni, monenlaiset tavat lukittaa ovi sisäpuolelta ja varaston ulkopuolelta. Voi tuskanhiki, pakkanen ja kiire. Kolmenkymmenen pakkasasteen kelissä matkapuhelimenkaan akku ei ole mitään kestävintä sorttia, varsinkaan kun sitä on nyplännyt juuri ne edelliset kolme tuntia autoa odotellessa. Eipä auttanut kuin kerätä hermoja, antaa puhelimen lautautua hetki vuokra-autossa ja soittaa lukkomiehille, mutta ne tulivatkin nopeaa ja pääsin matkaan. Jos normaalisti aloitan työpäiväni kahdeksan aikaan, niin eikai se ole niin paha juttu yhtenä päivänä aloittaa yhdentoista jälkeen? Eipä kai niin. Nimittäin sillä hetkellä tiedostin sen tarkoittavan myös sitä, että työpäivä venyisi iltaan. Ja arvaatte varmaan venyikö se?

IMG_8864

Ei kahta ilman kolmatta? Olisiko ollut parempi ollut jäädä vain kotiin?

Täytyy tunnustaa, että eilisaamun aikana uskoni oli todellakin koetuksella. Osasin silti nauraa jo tilanteelle, että tällaista voi sattua vain minulle. Olisin toki voinut hermota ja saada kunnon känkkäränkkäkohtauksen, ja nostaa verenpaineeni pilviin. Olisin voinut myöskin mennä kotiin takaisin peiton alle, ja toivoa heräävääni uudelleen vähän parempaan aamuun. Tällaisia aamuja ei ole onneksi kovin montaa vuodessa. Silti ne on aina yhtä ärsyttäviä ja yllättäviä, vaan jostain syystä aina mulle vaan sattuu ja tapahtuu. Mutta kuten aina elämässä, asenne ratkaisee! Eipä ainakaan ole tylsää elämä minun kanssani, ja olen totisesti oppinut nauramaan itselleni. 🙂

Tuollaisen epäonnen päivän kruununa olkoon se, että autoni jäi toiseksikin päiväksi huoltoon ja talvisaapikkaan toinen korko oli lähes irti päivän viimeisellä asiakkaalla. Niitä naisena olemisen huippuhetkiä kinkata yhdellä korkokengällä varoen ettei toisen kengän korko irtoa. Melkoista edustamista  ja uskottavuutta kerrassaan.. No loppu hyvin, kaikki hyvin. Illan sain lämmitellä takkatulen ääressä hymy huulilla miettien päivän tapahtumia. Saa nähdä miten mun hymy tänään hyytyy, kun saan tietää auton huoltokustannukset sekä vuokra-auton vuokramaksun yhteissumman – vai mahdanko saada koko autoa vielä tänäänkään. Pitäkää peukkuja, että oma auto olisi iltapäivällä jo mulla! Kaikesta huolimatta hymyllä ja sisulla tästäkin taas selvitään, ja johan tästä eilenkin osasin heittää jo huumoria. Ei tää vaan niin vakavaa ole, sitä sattuu tapahtuu. Toisille ihmisille enemmän kuin toisille, ja arvaatte jo varmaan kumpaan osaan mä mahdan kuulua?

IMG_8763

Parempaa perjantaita toivoen, ja viikonloppua jo odottaen!

Kommentit

  • Tiia

    ”Ei haittaa!” 😀 😀

    • Henna

      Just niin, ei haittaa 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.