VALIKKO

Bye bye känkkäränkkä!

Takana uneton yö. Oloni on aika zombi, tai no en mä edes tiedä mitä toi sana tarkoittaa. Mutta mun viime yö oli ihan mahdoton. Mulla alkoi eilen kipuilemaan vasemmanpuoleinen olka-niskalinja, josta kipu jatkui säteilevänä lapaluiden alueelle. Tästä kaikesta sain vielä pääkivun riesakseni. Uskallauduin kuitenkin eilen illalla kevyeen kahvakuulailuun, koska se ”mun hyvinvoinnin vuosi”-teema on käynnistynyt, mutta illalla nukahtamisen ja pikaisen heräämisen jälkeen totesin puhaltaen ilmaa ulos ettei se ollut kovinkaan hyvä idea. Yön aikana tuntui ettei hyvää asentoa löytynyt millään, fiilis oli kuin joku olisi työntänyt lapaluiden väliin todella terävän veitsen. Jokainen liikahdus, päänasento tyynyllä oli tuskaa. Kirjaimellisesti. Yritäpä siinä siinä yö nukkua yhdessä hyvässäasennossa, selällään, kun normaalistikaan selällään ei uni maistu. Mutta kyljellään nukkuminen oli vain yksinkertaisesti liian kivuliasta. Eikä ollut kovinkaan nannaa sängystä nouseminenkaan, taikka vaatteiden vaihto taikka yleensäkään tuon oikean käden liikuttaminen. Taidan kerrankin kuunnella omaa kroppaani ja suunnata aamulla työterveyteen, pohtimaan olisiko kohdallani fysioterapia se oikea juttu. Mullahan on jo luonnostaan havaittu oireita niska-hartiaseudulla, sekä saan helposti kyseisen alueen jäykkyydestä myöskin niitä migreenejä. Mutta tää fiilis nyt on aika järkky. Kuitenkin voin katsoa sinne peiliin, ja syvälle silmiini – olenko tämän aivan itse aiheuttanut?

Mutta se uni. Se on aika tärkeä juttu. Kun sitä eri saa tarpeeksi, ainakin minusta kuoriutuu vähän pientäkin suurempi känkkäränkkä, aika ärhäkkäkin. Ärsyttää. Väsyttää. Millä sitten taistella tuo känkkäränkkäfiilis pois, ehkäpä ulkoilu helpottaa? Ylimääräinen kahvikupillinen auttaa aina? Vaikka pakkamittari näyttikin -21 astetta, niin mielestäni se on pukeutumiskysymys, sekä vähän sitä asennekysymystäkin, lähteä ulkoilemaan. Me päädyimme talomme edessä olevalle järvelle luistelemaan. Pari liukastumista alamäen rinteessä, ja vaikka tekikin kovasti mieli heittää luistimet käsistä jonnekin jorpakkoon, niin päädyin nauramaan itselleni ja saimmekin porukalla melkoiset naurut aikaan. Sori vaan känkkäränkkä, taisit jäädä sillä reissulla sinne metsään! 🙂

IMG_8938

IMG_8936

IMG_8921

Vaikkakin nämä -20 asteen ilmat ovatkin selkeästi lempeämpiä kuin ne -30, niin silti jouduimme luovuttamaan puuhat varpaiden jäätyessä. Ja sepä onkin jännä juttu, kuinka hetkessä ne jäätyvät ja muuttuvat todella kipeiksi eikä liikutteleminenkaan kengissä enää onnistu. Ulkona on kuitenkin niin kaunista, taivas kirkastuu päivää kohden ja ainakin mieheni mielestä tänään on oiva ilma heittää petivaatteet pakkaseen raitistumaan – oletteko te hyödyntäneet pakkasia samoihin puuhiin? Vai oletteko tekin innostuneet ulkoilemaan pakkasista huolimatta? Joko olette laskettelurinteissä käyneet? Tässä osoitteessa meinaan kaikki me naispuoliset odotetaan jo kovasti ensimmäisiä laskuja rinteissä, mutta olen sen verran kuitenkin niiden hiukan kevyempien pakkasien suosija tuossa lasketteluhommassa..

IMG_8944

Ulkoilun jälkeen sulattelimme kylmettyneitä varpaita aluksi aidon takan kyljessä, joka oli mukavan lämmin yön jäljiltä, mutta sitten esikoinen laittoi myös virtuaalitakan telkkariimme. Ajatuksen voimalla, kylki kyljessä tulee myöskin mukavan lämmin. Mutta ehdottomasti, kipinkapin tuonne ulos haukkaamaan raitista pakkasilmaa ja nauttimaan valkoisesta luonnosta! Ulkoilu toimii ainakin minun kohdallani myöskin ärsytyksen poistajana ja ihan hereillä tässä ollaan välittättä viimeyön vähäisistä tunneista unen kanssa. Vielä kun tuo kipuilu saadaan pois, niin mikäpäs tässä on pienen ihmisen olla ja eleillä. Energistä sunnuntaita ihan jokaiselle!

ps. Uudet lukijat, blogini entiset postaukset löytyy vielä osoitteesta: www.pakkomielteet.blogspot.fi

Kommentit

  • Maiju

    Toi virtuaalitakka taitaisi sopia mullekin. Näin juuri sellaisen jollain videolla 😉

  • Maiju

    Leikkokukat on niin parhautta.

    • Henna

      Niin on! Oli ne sitten minkä värisiä vaan 😉

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.