VALIKKO
16.9.2016 15:18

Älä osta mitään!

Tiedättekö sen tunteen, kun shoppailu / ostosmania tahtoo viedä mennessään? Mä tiedän, ja olenkin jossain vaiheessa ollut melkoinen shoppailuholisti. Voiko holisti koskaan täysin parantua piirteistään? Ainakin mä olen skarpannut tosi hienosti, ja sijoittanut ne ”huivilaukkumitämilloinkinpakkosaadahuumani” kaikkeen oikeasti erilaiseen – nimittäin reissuamiseen ja esikoisen huoneen sisustamiseen. Eli iso peukku mulle.

Mutta, mun heikkous on siinä, että jos jotain sattuu eteen esimerkiksi työmatkalla, niin se päätös pitää tehdä heti. En voi jäädä puimaan ”ostanko vai en”, koska enää sitä tilaisuutta ei välttämättä tule. Olen kuitenkin tarkka myös siitä, mitä ostan ja mitä mikin maksaa. Esimerkiksi en ole valmis maksamaan ”muovikengistä” samaa hintaa kuin nahkakengistä. Enkä muuten ole valmis maksamaan satasia edes niistä nahkakengistäkään. Ja olen myös aika surkea heittämään käytöstä kenkiä pois, vaan käytän ne kyllä viimeiseen mahdolliseen käyttöhetkeen asti.

dsc_0982-001

  • Kengät – XIT, Dinsko
  • Huivi – Marimekko

dsc_0985-002

Mun vaatekaapissa on ollut selkeä tarve syyskengille ja oonkin pitänyt silmät auki. Mitään vaan ei ole tuntunut löytyvän, kunnes astelin Turkuun tällä viikolla.. Ja niin, kaksi paria syysnilkkureita rikkaampana, ja tili köyhempänä, palasin työmatkalta kotiin. Olenhan shoppailuholismia sairastaneena oppinut myös sen, että parempi kertoa ostokset kotona – se nimittäin hillitsee yllättävän hyvin. Ja toki niitä tukihenkilöitä on myös, jotka puhuvat sillä järjen äänellä. Mutta yhtälailla löytyy niitä samanlaisia holisteja kuin minäkin, taito on yrittää saada se järjenääni tällöin vahvemmaksi. Mitä näihin kenkiin tulee, olipa ihana kommentti kotona ”noniin, nuohan ovat ihan sinunnäköisiä kenkiä!”. Aivan, enkä juuri siksi voinut niitä jättää ostamatta. Varsinkaan kun toisessa parissa oli punainen hintalappu, jossa alennettu hinta. Enkä kyllä muista, olenko koskaan onnistunut hankkimaan kahta paria nahkakenkiä yhteensä alle 150euron hintaan?! Mun mielestäni siis hyvät, ja ihan oikeasti tarpeeseen tehdyt kaupat!

dsc_0983-002

dsc_0984-001

Nyt vielä pitäisi ihan oikeasti nostaa ne ballerinat eteisestä pois, kaivaa sukat jalkoihin ja astella katuja uusilla nilkkureilla! Mutta mitä olette mieltä mun uusista kengistä, eikö ollutkin hyvä ostos?

Kommentit

  • Liisa

    Oli hyvä ostos, oikeesti!

    Mä olen shoppailun suhteen ”tuurijuoppo”. Joskus voi mennä monta kuukautta etten osta mitään. Sitten homma karkaa lapasesta. Vähän kun alkoholistille antaa tilkan viinaa ja ryyppy jää päälle. Eli kun tauon jälkeen ostan jonkun pienen jutun niin sitten ostan parin viikon sisään enemmän kuin olisi tarpeen. Olen kyllä jatkuvasti viisastunut tämänkin asian suhteen. Reissuihin säästäminen on ehkä parhain motivaattori.

    Mutta tosi kivoja nilkkureita 🙂

    • Henna

      Hei kiitos! Ja hauska tietää, että holismiin vikaa sielläkin 😀

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.