VALIKKO
19.6.2016 22:22

Liian rohkeaa?

Onko vihreät housut liian rohkeaa? Vaikka ehdottomasti vihreä on yksi lempivärini, niin mitä mieltä olette, olikohan ihan huti ostaa kirkkaanvihreät farkut?

IMG_2837

IMG_2835

Vietin perjantaina kivan shoppailuhetken ystäväni, ja tyttäreni kummitädin kanssa. Saimme kutsun erään vaatekaupan tilaisuuteen, sekä hyödynsimme ajan ennen tilaisuuden alkua. Nimittäin yllätyin, kuinka mukavia vaatteita Flash-liikkeestä löytyykään, ja olimme molemmat pian sovituskopissa. Itseni mukaan lähti alesta nuo pirteät vihreät farkut, ja samaan sävymaailmaan tuo huivi. Myyjä suositteli valitsemaan mahdollisimman pienen koon housuista, koska ne antavat käytössä periksi – joten tällä hetkellä nuo housut kyllä ”soivat” jalassa.

http://www.flashwoman.fi/

IMG_2823

Viikonlopun pienet ilot olivat myöskin liljakimpussa, jollaisen sain lauantaina ylitöistä palanneelta mieheltäni. Kyllä tuollaiset leikkokukat nostavat suunpielet hymyyn, ja aivan erilaisen fiiliksen tekevät kotiin. Ja kuten varmasti olette huomanneet, niin lähes aina kotonani onkin jonkunlaisia leikkokukkia vaasissa. Harmikseni oman pihan pionit eivät tänä vuonna tainneet lähteä kasvuun, joten turha toivo niitä odotella maljakkoon..

IMG_2821

Vaikka nyt ei aurinko ole näyttäytynyt, tai hellettä kuulunut, vaan sade piiskannut luontoa ja ikkunoita – silti sitä kesäntunnelmaa saa juurikin värikkäistä vaatteista. Kyllä mä varmasti noiden vihreiden housujen kanssa toimeen tulen, sillä ihastuin niihin sen verran kovasti, että pakkasin alkuviikon työmatkallekin mukaan! Jätetään ne tummat ja mustat syksylle sitten, nyt revitellään vaatteissa väreillä. Eiks vaan?

-Henna-

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.