VALIKKO
9.5.2017 19:35

Muistot ovat osa minua.

Osa varmasti vihaa minua. Osa varmasti tykkää minusta. Osa kuvittelee tietävänsä minusta sitä ja tätä. Ja tälläkin hetkellä joku lukee blogiani pelkästä uteliaisuudestaan. Osalle olen kuin en olisi olemassa. Silti elän ja vahvasti. Itsenäisenä äitinä, naisena ja uranaisena. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitsekaan. Se elämänjuju on siinä, että pystyt rohkeasti olemaan oma itsesi, seisomaan selkä suorana omien arvojesi takana ja olemaan oman elämäsi herra. Menneitä ei saa muutettua, eikä asioita taikka ihmisiä tuotua takaisin. Menneisyydellä on oma painolastinsa läpi elämän. Menneisyydestä kaikuu kaipuu, muistot, hyvät ja huonot asiat. Menneisyydellä on kuitenkin tapana muokata meitä ihmisenä. Nimenomaan ne epäonnistumiset, pettymykset, menetykset ovat niitä jotka kasvattaa ihmisenä eniten. Menneisyys saattaa muistutella itsestään erilaisin aistin, joku tuoksu, joku kappale radiossa taikka jokin tutun näköinen ihminen. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Mä muistan ensimmäisen hitaan tanssini. Yläasteella ja taustalla soi Haddawayn ”What is love”. Mä muistan miltä se mun ”Samba” hajuvesi tuoksui ja näytti. Muistan poikaystäväni tuoksun, ja tunnistan sen vaikka ruokakaupassa edelleenkin. Muistan sen hetken, kun sain ekat ikiomat Leviksen farkut. Muistan mitä sain rippilahjakseni, ja millainen tunnearvo esimerkiksi niillä pronssisilla Kalevala Koruilla minulle on. Osaisin varmasti sanoa ja nimetä itseasiassa jokaisen koruni, koska ja missä yhteydessä olen sen saanut, sillä aivan, koruihin yhdistyy paljon muistoja ja tunteita. Muistan sen aamun, kun tapasin äitipuoleni ensimmäisen kerran teininä. Sukkahousuisillaan vessassamme kihartamassa hiuksiaan. Ja sen hetken, kun kymmenenvuotiaana en vielä tiennyt, että tapaamastani tytöstä tulisi elämänikuinen ystäväni. Rippikoulu ja alkoholin kokeilut, voi pojat, muistan nekin. Mä en syö sipulia, en missään muodossa, mutta muistan yhden illan, jolloin se oli siskoni mielestä todella hyvä idea ja niin minä söin sipualiakin. Ja muistan kuinka äitini kuoleman jälkeen näin hänen kaksoisolentonsa useasti Jyväskylässä, ja miten joka kerta säikähdin. Muistot ovat täynnä tapahtumia, ihmisiä ja hetkiä. Ja tiedän sen faktan, etten olisi ilman niitä juuri tällainen kuin mikä nyt olen.

Jyväsjärven jäällä eräänä talvena tapasin mieheni, muistan ne tunteja kestävät puhelut. Eikä käy moittiminen meitä mitenkään hitaan toiminnan ihmisiksi, sillä aika pian oli vauva masussa ja tonttia etsittiinkin omalle kodille. Muistan hyvin, kun taloa rakentaessa olin päättänyt itse maalata talon. Ja kattokin tuli vääränvärisenä, eihän tiilinpunainen ja punainen ollut minulle ollenkaan sama asia. Lapsien sektioiden jälkeen muistan hyvin ne äitini sanat, kuinka minustakin tulee huono äiti ja eroan, enkä osaa edes imettää. Muistan, miten olin päättänyt perhana pärjätä ja selviytyä ilman apua. Kuinka sitä apua oikeasti olisi välillä tarvinnut, kuinka väsynyt saatoinkaan välillä olla. Mutta mulla on kyllä ollut ihan parhaat ystävät ympärillä. Monta ihanaa elettä on mielessä mitä vuosien varrella on tapahtunut. Mahtavat appivanhemmat, jotka ovat mukana elämässämme. Ja ne reissut, mitä perheenä ollaan saatu kokea. Ja ne kaikenmaailman härvelit, moottoripyörä ja moottorikelkka. Kolari, johon jouduin moottoritiellä, ja josta olisin voinut tulla ilman jalkoja takaisin.

Mutta on asioita, joita en olisi halunnut kokea. Asioita joita en ehkä haluaisi muistaa, tai jotka voisin kumittaa mielestäni pois. Kuten esimerkiksi itsemurha läpipiirissä, sen aiheuttamat kysymykset ja syytökset. Oman lapsen sairastuminen ja kipuilu. Syöpäosastolla vierailu, jossa näki aivan liian paljon. Se huoli ja epävarmuus, jota vanhemmat kokivat ja silti taistelivat vahvaa lapsensa silmissä. Läheisten menettäminen. Riidat ja ne rumat sanat, sanat jotka ovat pureutuneet loukaten syvälle sinuuteen. Lähipiirin sairaudet ja epävarmuus huomisesta. Huoli läheisistä ja heidän asioistaan. Kaikki nämä asioita, joita elämässä voisi väistellä viimeiseen hetkeen saakka. Nimittäin elämä osaa olla aika musta ja raaka niin halutessaan. Elämä ei ota huomioon, sitä oletko sinä vahva vai et. Esitätkö vahvempaa kuin olet. Ja voit olla varma, että jos olet rakentanut kuoreksesi vahvan kuoren, niin tulee muuten molemmista suunnista avokädellä!

Ja ei vain elämä tätä hommaa hoida, vaan saattaa lähipiirissäsikin olla ihminen joka tekee aivan samaa. Mulle aikoinaan sanoi eräs viisas oppinut ihminen, että ”vältä kuluttavia ihmisiä, suosi niitä jotka antavat energiaa” ja tässä on kyllä oikeasti viisautta. Viisautta on myös pitää omat mielipiteensä ja kantansa, ja positiivinen asenne. Mitä sillä liiallisella pessimissillä tavoitetaan taikka negatiivisuuden lietsomisella? Pessimisti ei pety, niinpä varmaan, mutta miltähän näyttäisi positiivisempi näkemys? Uskaltaisitko kokeilla? Mä olen ihmisenä sellainen, että uskon viimeiseen saakka että asioilla on merkityksensä ja asioilla on tapana järjestyä. Mutta toisaalta, toiset ihmiset ovat vain susia toisilleen. Eikä kaikki ole kilttejä. Ja senkin asian kanssa on hyvä tulla toimeen, juuri sellaisena faktana kuin se on.

Mä kuitenkin ylpeydellä kannan muistoni osana minuuttani. Olen kokemuksia rikkaampana muuttunut paljon myös ihmisenä, ja varmasti saanut erilaista elämännäkemystä – ja väitän, etten hetkahda pienistä. Elämään mahtuu isoja murheita, mitä suotta murehtimaan pienistä taikka kriiseilemään asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Mutta kiitollinen pitää osata olla. Ja syitä onkin paljon. Ja muuten tämäkin hortensia muistuttaa edesmenneestä äidistäni. Sain eräänä äitienpäivänä sinisen hortensian lahjaksi, ja nostin sen terassillemme tuolloin. Tämän leikkohortensian sain valita käydessämme kukkakaupasta mieheni kanssa.

Mitkä muistot sinulle merkitsee? Onko sinulla jokin erityinen muisto?

Kommentit

  • Minnea/Minnean muruja

    Koskettava kirjoitus! Jotenkin vähän surumielinen. Omia muistoja tuli itsellekin mieleen nuoruusvuosilta, rippilahjoja ja ensimmäisiä poikaystäviä 🙂 Paljon hyviä muistoja, mutta myös paljon huonoja. Niiden huonojenkin kanssa on oppinut elämään.

    Ihanaa viikkoa sulle!

    • Henna

      Varmaan ne huonot ja pettymykset jääkin mieleen, ja hioo persoonaa. Mutta eteenpäin;) Kivaa viikkoa sullekin!

  • Nicola

    Todella hyvä kirjoitus.! <3
    Itselläni muistot merkitsee paljon, ja erityisiä muistoja on paljon.

    • Henna

      Voi kiitos<3
      Mä tykkään katsella vanhoja valokuvia ja palata kuvien tunnelmiinkin.

  • Teresa S

    Olipa vahva postaus! Mistähän johtuu, että joka puolelta sataa pilkahduksia 90-luvulta? Ei ihme, että se saa muistojen kaivautumaan pintaan. Minä luin jostain, että pitäisi ruokkia aina sitä mitä haluaa kasvattaa. Itse kasvattaisin ainakin ne lapsuuden rommileivokset yhtä isoiksi mitä ne olivat silloin. ♡

    • Henna

      Taikka ne vahvasti nonparelloidut mokkapalat! 🙂

  • Suvi

    Olipas herättelevä postaus! Just tänään mietin, et miten paljon sitä kantaakaan mukanaan niitä kokemuksiaan ja tunteitaan. Väitän kuitenkin, että myös onnistumiset voi muokata ja hioa ihmistä, onnistumisen kauttakin voi löytää itsestään paljon uutta. Viimeaikoina oon miettinyt paljon raskausaikaa ja silloisiin elämänmuutoksiin liittyviä tunteita. Jännä miten vahvana ne muistaa vieläkin, just jonkun tuoksun tai kuvan tai vaikka vaatteenkin myötä, vaikka siitäkin alkaa olla jo nelisen vuotta!

    • Henna

      Kyllä, juurikin näin. <3

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.