VALIKKO

Syy hiljaisuuteen.

Tervehdys!

Hups, melkein kaksi viikkoa viime postauksesta! Alkanut kesä on pitänyt kiireisenä talon seinien ulkopuolella, eikä sisäpuolellakaan hommat loppuisi kesken – villakoirat juoksevat lattiapinnoilla. Nimittäin aurinkoisella ilmalla onkin ihana tehdä hommia ulkona, kuten kesän ensimmäinen ruohonajo eilen! Entäpä voikukkien kitkeminen, aina yhtä ihanan ärsyttävää hommaa huomata, miten ne vuosi vuodelta sitkeästi taistelevat vastaan. Yleensäkin nuo rikkaruohot, taikka ruohon leviäminen vääriin paikkoihin ovat turhauttavaa puuhaa. Mutta yhtäaikaa, sormien upottaminen multaan on jotenkin todella rentouttavaa, päätä tyhjentävää. Hiekkalaatikko on pihasta purettu ja hiekkalaatikon tilalle uuden nurmensiemenet istutettu, ja innostuinpa toissapäivänä ostamaan uuden kaasugrillinkin. Ja voitte arvata, onko ehkä jo uusi grilli testattu kerran tai pari.. Selkeästi kesäfiilikset ovat tänne saapuneet, eikä käy kieltäminen ettenkö jo odottelisi niitä vapaita kesälomapäiviä!

Mulla on tietyt perinteet pihan kesäkasvien suhteen. Nimittäin etuterassilla isoissa styroksiruukuissa ovat istutettuina hortensiat, ja istutuslaatikoissa valkoiset petuniat terassinkaiteella. Toisaalta minua kiinnosti yhtäaikaa kokeilla, kuinka ruukkuruusut pärjäisivät terassinkaiteella istutuslaatikossa, mutta päätinkin kaivaa ne maahan etupihan istutusalueeseen. Ja tunnustettaisiinko, että nyt helatorstain iltapuhteina tein kaikki nuo istutustoimet jo valmiiksi, enkä malttanut jättää tekemättäkään kun taimipussit huutelivat terassilla. Takapihalla puolestaan havuistutusalueelle tein ruukkuistutelmat, ja sinne perinteisesti tulee ainakin ensimmäisessä istutuksessa pelargonioita sekä petunioita. Takaterassille suunnitelmissa olisi tehdä erilaisista amppelihyötykasveista kokonaisuutta, eli koukkuihin kiinnitetään roikkumaan useampi vaihtoehto. Ainakin amppelimansikkaa, amppelikirsikkatomaattia, ehkä chiliä tai paprikaa –  mitä kaikkea mahtaakaan amppelissa löytyä. Ja ehkä joitain yrttejä / muita hyötykasveja istutan myös ruukkuihin kasvamaan. Hyötykasvit on vielä hankkimatta, samoin kuin takapihalla pientä projektiakin on tiedossa, eikä vielä ole edes mielessä ihan tarkkaa tietoa siitä mikä mahtaa olla haluttu lopputulos. Lisäksi mitä takapihaan tulee, leikkimökin sisäänmenoa piristää tänä kesänä kaksivärinen orvokkiamppeli, jonka muuten mieheni valitsi. Saapa nähdä, onko tämä leikkimökin viimeinen kesä nököttää pihassamme, sillä haaveilemme jonkulaisesta pihamajasta isommassa koossa. Mutta tämän kesän budjetti on jo käytetty erilaisiin piha/talohommiin sekä ulkomaanmatkaan, mutta onhan niitä muitakin kesiä edessä.

Joten, jos blogi on hiukan hiljaisemman puoleinen, voitte päätellä siitä että aurinko paistaa ja pihahommia tehdään ahkerasti. Ja kyllähän pihahommien lomassa on hyvä välillä chillailla vaikka riippukeinussa taikka Fazerinajäätelöpurkillisen kanssa!

Ihania kesäpäiviä ihan jokaiselle!

Kommentit

  • Anniina

    Kuulostaapa kivalta sun pihahommat! Mäkin niin haluaisin upottaa sormet multaan, mutta tää kesä tulee olemaan vähän erilainen kun vietän sen toisella paikkakunnalla. En siis voi oikein laittaa parveekkelle mitään, ainakaan vielä 🙂 Toivotaan että nää mukavat säät kuitenkin jatkuu!

    • Henna

      No voi, pihajutut ja istuttamiset on kyllä jotain niin rentouttavaa ainakin minulle. Mäkin ”uhkasin” etten istuta oikein mitään tänä vuonna, ja olinkin sitä mieltä – kunnes mopo lähti käsistä Viherlandiassa tänään.. 😀

  • Niina

    Tätä lukiessa tuli ikävä omaa pihaa.. olis kiva puuhastella hyvällä säällä kans kaikkea. Parvekkeen sisustaminen ei oikein pihahommia korvaa 😀

    • Henna

      Juu ei se samanlaista parvekkeelle ole tehdä :/

  • hannamariavv

    Kesä kyllä on sellanen aika että toisaalta haluais päivittää blogia, mutta toisaalta tahtois vaan olla ulkona ja löhötä 😀 Mulle tosin riittää parvekkeella puuhailu, oon niin poropeukalo esim. kasvien kanssa että ihan pieni määrä niitä riittää mulle tällä hetkellä 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Henna

      Hah, vai poropeukalo 😀

  • Juulia S.

    Hyvin ymmärtää, että aurinkoisilla säillä fokus on jossain ihan muualla kuin blogissa. Itsekin tongin menemään tuolla pihan puolella paljon mieluummin. 😀 Ja niin sen pitää ollakin, meillä kun tämä kesä on niin hitsin lyhyt!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.