VALIKKO
5.12.2018 17:50

Auta luontoa yhdessä The Body Shopin kanssa

The Body Shop toi markkinoille taas kolme uutta kausisarja tuoksua joulun ajaksi, joihin ei voi olla ihastumatta! Vaikka kaipailen joka joulu ihania omena tuoksuja ja etenkin iki ihanaa Glazed Applea, niin tästä uudesta kolmikosta on löytynyt taas yksi uusi suosikki tuoksu mikä on erilaisuudellan ylitse muiden! Tänä vuonna kausisarjat ovat: Peppermint Candy Cane, Vanilla Marshmellow ja Berry Bon Bon. Kuten myös aiempina vuosina niin marras- ja joulukuun aikana tehdyistä ostoksista The Body Shop lahjoittaa jonkin summan hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna jokaisesta joulukuun aikana tehdystä ostoksesta The Body Shop lahjoittaa 2 senttiä heidän yhteistyökumppaneille Woodland Trustille ja World Land Trustille. Lahjoitussummalla autetaan suojelemaan ja villiinnyttämään yli 10 miljoonaa neliömetriä metsää Englannissa ja Armeniassa. Jotta tämä tulee toteutetuksi, The Body Shop on sitoutunut lahjoittamaan minimissään 113 000 euroa World Land Trustille ja 170 000 euroa Woodland Trustille. Riippumatta siitä minkälainen summa kertyy asiakkaiden ostoksista. Keskittämällä siis joululahja ostoksesi The Body Shoppiin autat itsekkin luontoa!

**Affiliate eli mainoslinkkiUntitled

Kaikista sarjoista on saatavilla suihkugeeli, vartalovoi, vartalovoide, käsivoide ja vartalokuorinta. Näiden lisäksi vielä löytyy todella suloisia kylpypommeja jotka ovat  ehdottomasti lasten mieleen! Kylpypommit on helppo sujauttaa vaikka itse tehtyyn joulukalenteriin tai joulusukkaan, mikäli jokin luukku on vielä hankkimatta. Kylpypommit on siinä mielessä ihana yllätys sillä ne sopivat loistavasti esimerkiksi jalkakylpyyn mikäli kotoa ei löydy kylpyammetta. Kylpypommin lisäksi löytyy kylpyvaahtoja reilun kokoisessa pullossa, sillä pieni tippa kylpyvaahtoa riittää saamaan aikaiseksi melkoisen vaahtokylvyn. Kaikista sarjoista löytyy suihkugeelin lisäksi myös palasaippua niitä rakastaville. Unohtamatta kuitenkaan ihania kimalletta tuovia vartalotuoksuja, jotka saa ihon loistamaan vaikka pikkujouluissa sekä puhumattakaan aivan ihanista joulu pakkauksista! Saatavilla on siis laaja valikoima erilaisia tuotteita tämän vuoden kausisarjoista joista varmasti jokaiselle löytyy se mieluisin tuote. **Tästä pääset katsomaan joulun kausisarjojen tuotevalikoimaa.

Untitled
Untitled

Peppermint Candy Cane, Vanilla Marshmallow, Berry Bon Bon

Ensimmäisenä mielenkiintoni herätti piparminttuinen **Peppermint Candy Cane jo pelkästään nimensä ansiosta. Kyseessä on todella raikas minttuinen tuoksu jossa on myös pieni vivahde suklaista tuoksua. Minttusuklaa on varmasti parhain sana kuvailemaan Peppermint Candy Canen tuoksua! **Vanilla Mashmallow kuulosti aluksi todella mielenkiintoiselta tuoksulta, sillä siinä yhdistyy madagaskarilainen vanilja ja paahdettu vaahtokarkki. En tiennyt oikein odottaisiko enemmän vaniljan vai överi makean vaahtokarkkin tuoksua, mutta onneksi Vanilla Marshmallow osoittautui yllättävän miellyttävän tuoksuiseksi. Koska Vanilla Marshmallow tuoksussa löytyy jokin kukka, niin se tekee tuoksusta hieman kukkaisen. Koska en ole kukkaisten tuoksujen paras ystävä, niin löydän sen kukkaistuoksun aina tästä tuoksusta tuoksutellessani sitä. Aluksi olin sitä mieltä, että tuoksu ei todellakaan ole mun juttu sen kukkaisen vivahteen vuoksi, niin loppuenlopuksi Vanilla Marshmallow kamppailee Peppermint Candy Canen kanssa ykkös paikasta. **Berry Bon Bon tuoksu on viime vuodelta jo tuttu, sillä siitä löytyy samat tuoksu raaka-aineet kuin viime vuoden Frosted Berriesistä. Tästäkin tuoksusta löytyy nimittäin karpalonsiemenöljyä, vadelmaa ja mustaherukkaa. Tuoksu on sen sisältämien marjojen ansiosta kirpakka, mutta raikas. Viime vuonna Frosted Berries oli joulun kolmikosta suosikkini, mutta tänä vuonna Peppermint Candy Cane ja Vanilla Marshmallow ovat enemmän itseni tyylisiä tuoksuja.

Untitled
Untitled

Sokeripohjaiset vartalokuorinnat

The Body Shopin kausisarjojen vartalokuorinnat on sellaisia mitkä on yleensä pakko saada. Tänäkin jouluna jokaisesta tuoksusta on vartalokuorinta jonka kuorivana raaka-aineena on sokeri. Olen monesti puhunut siitä, että sokeripohjaiset kuorinnat on ehdottomasti suosikkejani. En tykkää liian kevyistä vartalokuorinnoista vaan ne saavat todellakin olla rouhean tuntuisia iholla. Sokeri on yksi kuorintojen raaka-aineista joka tekee kuorinnasta kuin kuorinnasta tehokkaan oloisen. Kaikissa The Body Shopin joulun kausisarjojen vartalokuorinnoista löytyy yhteisökaupan luomuruokosokeria Paraguaysta ja parapähkinäöljyä Perusta. The Body Shopin sokeripohjaisten vartalokuorintojen koostumus on vähän tahmean tuntuinen joka tekee siitä todella erilaisen kun monien muiden vartalokuorinnat.

Untitled

Ihonhoitoa saippuattomalla suihkugeelillä

The Body Shopin suihkugeelit ovat tuotteita jotka ilahduttavat kaikkien suihkuhetkiä iästä riippumatta. Nämä saippuattomat suihkugeelit eivät pelkästään vain tuoksu ihanalle vaan myös kosteuttaa ihoa. Peppermint Candy Canen ja Berry Bon Bon suihkugeelien tuoksu on ihnan raikas joka sopii piristykseksi suihku hetkiin, kun taas Vanilla Marshmallow suihkugeeli sopii enemmän hemmotteluun sen ihanan pehmeän ja makean tuoksunsa ansiosta. The Body Shopin suihkugeelit ovat ihan suosikkejani ja jokainen uutuus tuoksu on aina saatava kokeiluun. Ehdottomana plussana on se, ettei suihkugeelit kuivata ihoa yhtään. Vanilla Marshmallow suihkugeelin koostumus on enemmän voidemainen kuin geelimäinen joten se etenkin sopii kuivasta ihosta kärsiville. Sen tuoksu on myös huomattavasti miedompi kuin esimerkiksi Berry Bon Bonissa tai Peppermint Candy Canessa. Suihkugeeleissä ei oikeastaan ole väliä miltä ne tuoksuvat kunhan vain tuoksu on mieleinen. Nämä kaikki ovat kuitenkin suihkugeeli tuoksuna älyttömän ihania, mutta uskon että Vanilla Marshmallow menee ehdottomasti kärkeen tuoksunsa ansiosta suihkugeelissä.

Untitled

Vartalovoit ja käsivoiteet ovat mieluisia joululahjoja, iästä riippumatta

Näiden ihanuuksien lisäksi sarjoista löytyvät vartalovoit ja käsivoiteet. Itselleni valikoitui Vanilla Marshmallow vartalovoi ja Peppermint Candy Cane sekä Berry Bon Bon vartalovoit pääsevät lahjaksi. Vartalovoit ovat varmasti aivan loistava ja mieluinen joululahja lahja jokaiselle, iästä riippumatta. **Pääset selailemaan The Body Shopin vartalovoi valikoimaa tästä. The Body Shopin pienet käsivoiteet ovat näppärän kokonsa ansiosta todella käteviä kantaa käsilaukussa mukana sekä myös kevyen ja nopeasti imeytyvän koostumuksen ansiosta käsiä rasvailee päivän mittaan useamminkin.

Untitled
Untitled

Eikö olekin ihana kolmikko! Itse tykkäsin todella paljon tämän joulun kausisarjojen tuoksu valikoimasta. Olin aluksi ehdottomasti sitä mieltä, että Peppermint Candy Cane tulee olemaan näistä kolmesta tuoksusta lemppari, mutta Vanilla Marshmallow on ehkä ollutkin enemmän mieluisampi tuoksu. Peppermint Candy Cane toimii vartalokuorintana ja etenkin käsivoiteena, mutta pelkään että se alkaa tökkimään suihkugeelissä niin kuin kävi vastaavalle eri merkin suihkugeelillekin. Berry Bon Bon on ihana suihkugeelinä ja kuorintana, mutta taas vartalovoi ei ole niin mieluinen. Berry Bon Boni vartalovoi olikin suunnattu lahjaksi ja jokin muu onnekas saa sen itselleen. Sitten toi ihana Vanilla Marshmallow jonka tuoksu on monen mielestä todella makea, mutta jotenkin se kolahti muhun ihan täysillä. Etenkin vartalovoi ja suihkugeeli ovat todella ihania. Tänä vuonna kannattaa siis todellakin suunnata The Body Shopille joululahja ostoksille sillä jokaisesta ostoksesta lahjoitetaan alussa mainitsemani 2 senttiä luonnon hyväksi. Nyt tämän viikon lopussa (7.-9.12) starttaa lahjaviikonloppu jolloin kaikki lahjat ovat -10% ja nämä ihanat joulun kausisarjat jopa -20%! Kannattaakin siis viikonloppuna hyödyntää nämä huikeat alennukset vaikka **The Body Shopin verkkokaupassa ja tilaushan onnistuu myös verkkokaupan kautta lähimpään myymäläänkin. Jos et ehdi ostoksille viikonloppuna niin 10-16.2 The Body Shop tarjoaa 50€ ostoksista lahjan kaupanpäälle!

Mikä on suosikki tuoksusi The Body Shopin joulun kausisarjoista? Peppermint Candy Cane, Vanilla Marshmallow vai Berry Bon Bon? 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.