VALIKKO
22.5.2018 11:54

Kuultoa ja heleyttä kasvoille

Vuoden 2018 meikkitrendit tulevat kumoamaan monet kauan jo pinnalla olleet meikkitrendit. Kuten esimerkiksi vahvat varjostukset sekä mattaisuus. Vaikka varjostukset saavat väistyä saa korostus jäädä, eikä glitterikään ole vielä väistymässä sivuun. Vuonna 2018 meikkitrendi jonka olen huomannut itse tekeväni lähes päivittäin, poiketen siitä ainaisesta mattaisesta pohjasta on kuulas ja heleä meikki. Paksu ja peittävä meikkipohja saa kesällä väistyä ja tilalle saa tulla kuulas ja heleä meikki jonka tarkoitus näyttää luonnollisesta jopa meikittömältä kasvoilla. Tässä markkinoilla olevia meikki tuotteita, jolla saa luotua ihanan heleän ja kuulaan meikkipohjan. Kaikki tuotteet sopivat käytettäviksi yksinään tai yhdessä.

FA52852C-3CAD-4339-B463-E91169B0F8E8

Meikkipohjaan:

Markkinoilla on tällä hetkellä paljon kuultoa ja heleyttä tuovia tuotteita jotka sekoitetaan yleensä meikkivoiteiseen, kasvovoiteisiin tai käytetään yksikseen meikin alla tai meikkivoiteen päällä. Itse tykkään laittaa nestemäisen korostustuotteen kasvovoiteen päälle ennen meikkivoidetta tai kokonaan kosteusvoiteen tilalle. Näin ollen nestemäinen korostustuote hohtaa kauniisti meikkivoiteen läpi vaikka kyseessä olisikin hieman peittävämpikin meikkivoide. Nämä kaksi hohtoa ja kuultoa tuovat nestemäiset korostustuotteet ovat ehdottomia suosikkeja meikkipohjani alla. Nestemäisiä korostustuotteita on markkinoilla monilla brändeillä. Kuten esimerkiksi Lumenella ja Isadoralla.

Manna Kadar Glo Illuminator

Manna Kadarin Glo Illuminator on tarkoitettu tuomaan kasvoille kaunista hehkua. Sopii käytettäväksi meikkivoiteen seassa tai sellaisenaan kasvoilla. Manna Kadarin nestemäinen korostustuote on sävyltään hieman tummempi ja kultapohjainen jossa on huomattavasti helmiäisempi kuin alla oleva Grops Of Glow . Manna Kadarin nestemäinen korostustuote pysyy meikin alla moitteettomasti koko päivän, eikä tarvitse alleen välttämättä meikinpohjustajaa.

The Body Shop Drops Of Glow

The Body Shopin Grops Of Glow on monikäyttöinen korostustuote jota voidaan käyttää sellaisenaan tai esimerkiksi sekoitettuna kasvo- tai meikkivoiteeseen. Sisältää marulaöljyä, E-vitamiinia ja auringonkukansiemenöljyä joten tuote vielä hehkunsa lisäksi kosteuttaa ihoa. Koska Drops Of Glow sisältää kosteuttavia ainesosia, sopii se käytettäväksi myös kosteusvoiteen sijasta. Drops Of Glow hohtavan vaalea sävy sopii käytettäväksi meikin alla koko kasvoilla tai kasvojen korkeimmilla kohdilla. Laita Manna Kadarin nestemäinen korostustuote koko kasvoille ja Drops Of Glow kasvojen korkeimmille kohdille, niin meikkipohja on varmasti heleä ja kuultava!

D5170D53-A9B7-41BE-BE21-B6315EC79A27

Korostustuotteena:

Korostustuotteet ovat varmasti monelle tuttu kasvojen korkeimmilla kohdilla käytettynä. Iki ihana highlighter ei ole lähtemässä muodista vieläkään. Maltillisesti ja monipuolisesti käytettynä puuterimaiset highlighter tuotteet saavat kasvot heleän ja kuulaan näköisiksi.

Wet n Wild MegaGlo Highlight Powder

Wet n Wildin korostuspuuteri tuo kauniin ja nimensä mukaisesti mega hohtavan hehkun kasvoille. Sävy Crown of My Canopy on yksinään käytettynä liian tumma, mutta poskipunan päällä tuomassa hehkua se on täydellinen! Sopii myös todella hyvin käytettäväksi vartalolla kuten esimerkiksi decolteella tai olkapäillä.

Jeffree Star Skin Frost 

Jeffree Starin Skin Frost sävyssä Ice Cold on todella pigmenttinen ja hohtava korostuspuuteri. Sopii käytettäväksi kuivana, että kosteana kasvoilla, vartalolla tai silmämeikissä. Todella viileän vaalea helmiäissävy jolla saa varmasti kasvojen korkeimmat kohdat hohtamaan!

774746D3-76B8-47E7-BEED-A872817EFDD1

Meikin päälle:

Koska ei riitä, että on lisännyt kasvoille kuultoa jo meikkipohjassa sekä korostustuotteessa, voi kuultoa vielä tuoda meikin päällekin. Hohtava kiinnityspuuteri sekä kasvosuihke yhdessä viimeistelevät kuulaan ja heleän lopputuloksen. Käytä kasvosuihketta meikinkiinnityksen päällä tai jätä kiinnityssuihke kokonaan pois.

*Ontic Minerals  Rice Powder Mystery Of Venus

Ontic Minerals riisipuuteri on kiinnityspuuteri jota voidaaan käyttää joko pelkästään meikin kiinnitykseen tai sen sisältämän mican ansiosta korostuspuuterina, joka antaa sille upeaa hohtoa. Itsessään jo kuultoa sisältävä kiinnityspuuteri viimeistelee kuulaan ja heleän meikkipohjan. Olen sekoittanut Ontic Mineralsin hohtavaa riisipuuteria irtopuuterin sekaan. Yksinään irtopuuteri voisi viedä meikin hohdon, joten ripaus hohtavaa riisipuuteria tekee meikkipohjasta kuulaan ja hohtavan näköisen sekä kestävän.

The Body Shop Rose Dewy Glow Face Mist

The Body Shopin vegaanisen kasvosuihkeen vadelmauute, kirsikkavesi ja ruusu-uute kosteuttaa ihoa yhdessä rauhoittavan ja kosteuttavan aloe veran kanssa. Kasvosuihke sisältää nimensä mukaisesti myös pieniä heijastavia hiukkasia, jotka tekevät meikistä hehkuvan kauniin. Kasvosuihketta voi lisätä päivän mittaan niin usein kun haluaa. Vaikka suurin ruusutuoksujen ystävä en olekkaan, mutta tämä The Body Shopin hohtava kasvosuihke on ihana! Se antaa meikkipohjalle kaunista hohtoa, mutta jättää kasvot myös raikkaan ja kosteutetun tuntuiseksi. Suihkaus meikin alle ja vielä meikin päälle, niin kosteutus ja hohto on taattu! Voit suihkia hohtavaa kasvosuihketta päivän mittaan niin monta kertaa kuin haluat!

*Tuote saatu

Onko kuulto tuovat tuotteet löytänyt jo meikkipussiisi?

Kommentit

  • Elli Leppiniemi

    Multa löytyy jo kesää varten vastaava kasvosuihke ja BB-voide, joilla saan heleämmän meikkipohjan aikaan 🙂 Oon vaan niin juuttunut vanhaan meikkirutiiniini, että saa nähdä koska vaihdan tuohon kevyempään 😀

     0
    • Viivi Nurminen

      Näitä kasvosuihkeita on markkinoilla nyt todella monia! BB-voiteet on ihania just kesällä, mutta mun mieleen ne on yleensä liian kevyitä. Joten sen takia en juurikaan ole vaihtanut kevyempään meikkipohjaan vaan lisännyt kuultoa tuovia tuotteita jolloin saa aikaan kuulaamman ja heleämmän lopputuloksen 😀

       0
  • Linda

    Olipa kiva postaus! Milloinhan mä suostun luopumaan mattaisesta meikkipohjasta.. 😀 Veikkaan etten ihan hetkeen vielä. Highlighteria täytyy kyllä aina lisätä, mutta muuten toivon meikkipohjani olevan mahdollisimman matta. Miellän sellaisen hehkun meikkipohjassa liikaa siihen, että naama kiiltelee, vaikka eihän se sitä tarkoita eikä edes näytä samalta 😀 Tää on vaan tällanen mun päässä oleva pelko, että omalla kohdalla sellainen kuulas ja heleä meikkipohja näyttäisi samalta kuin naaman kiiltely. Monien kohdalla se heleä ja raikas meikkipohja näyttää kuitenkin paremmalta kuin täysin matta 🙂

     0
    • Viivi Nurminen

      Kiitos Linda! Olin vielä muutama kuukausi samaa mieltä, että en luovu mattaisesta ja peittävästä meikkipohjasta! Niin kuin tossa juuri Ellillekkin sanoin, että en ole itsekään vaihtanut meikkivoidetta kevyempään vaan lisännyt kuulto tuotteitta jolloin saa luotua efektin kuulaasta ja heleästä meikkipohjasta. Kokeile ihmeessä tehdä hieman hehkuvampi meikki niin vannon, että ihastut! Niin kävi myös mulle 😉

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.