VALIKKO
3.10.2018 20:10

Paletilla 1v – Millainen on blogimaailma nyt verrattuna yhdeksän vuotta sitten?

Tänään on vuosi siitä, kun uskalsin jälleen painaa julkaise nappia monen vuoden jälkeen! Tänään Paletilla täyttää siis vuoden!  Vaikka vuosi on todella lyhyt aika niin siinä ajassa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Itsellänihän on blogimaailmasta kokemusta melkein 9 vuoden takaa tähän päivään saakka, joten ajattelin käydä läpi asioita joita olen vuoden aikana huomannut muuttuneen blogimaailmassa, verrattuna siihen mitä bloggaaminen oli yhdeksän vuotta sitten.

Laadukasta sisältöä

Yhdeksän vuotta sitten ei ollut väliä tuotitko minkälaista sisältöä. Kuvat otettiin pokkareilla tai järkyttävän isoilla järkkäreillä sekä vaihtoehtoisesti myös tyyliin ensimmäisillä älypuhelimilla. Visuaalisuudesta ei ollut tietoakaan ja tähän aikaan ei paljon taustoista välitetty. Asukuvat oli ihan hyvä ottaa keskellä rakennustyömaata tai vaikka kotona kokovartalo peiliä käyttäen. Tuotekuvissa taustana oli oman huoneen matto tai ne kuvattiin kaikkien romujen keskellä. Nykyyän taas törmää upean visuaalisesti toteutettuihin tuotekuviin ja asukuvienkin miljöö on tarkkaan mietitty.

Untitled

Vuorovaikutus

Olin positiivisesti yllättynyt vuosi sitten kuinka avoimesti ja helposti bloggaajat ja seuraajat ottivat yhteyttä. On ollut mahtavaa vaihdella viestejä muiden saman henkisten tyyppien kanssa esimerkiks Instagramissa. Oli kyseessä sitten seuraaja tai bloggaaja! Kehuja on ihana saada ja niitä on myös kiva antaa muille. Ennen vanhaan, kun ei ollut Instagrameja vaan ainoastaan blogin kommenttiboksi niin ei siinä saanut paljoa keskustelua aikaiseksi.

Yhteistyöt

Sillon yhdeksän vuotta sitten, kun kirjoittelin blogia ei kellään ollut hajuakaan yhteistöistä saatika sitten kaupallisista sellaisista. Tämän vuoden aikana oon kuitenkin päässyt tekemään erilaisia yhteistöitä eri brändien ja verkkokauppojen kanssa, enkä olisi uskonut että mulla on siihen mahdollisuus näin lyhyessä ajassa. On mahtavaa, että yritykset ovat huomioineet myös pienempiä bloggaajia.

Untitled

Samanlaisuus

Blogeja on ihan järkyttävä määrä verrattuna yhdeksän vuotta sitten ja sen takia tässä on myös huomannut niitä negatiivisiakin puolia. Monesti bloggaajat nappaavat vinkkejä toisiltaan vaikka postauksiin ja tämä on ihan okei. Mutta tuon äsken sanomani vuorovaikutuksen negatiivisena puolena on se, että kun vilpittömästi autat jotakin niin vähän ajan päästä huomaat, että asiat tehdään samanlailla kun itse olet tehnyt tai vinkannut.

Trendien jakaminen

Ennen kauneusbloggaajat ja miksei lifestyle- bloggaajatkin jakoi paljon omia suosikkejaan, mutta silloin ei juurikaan trendejä seurattu. Nykyään blogeista saa lukea paljon tämän hetken kuumimmista trendeistä ja siitä mitkä ovat tällä hetkellä pinnalla.

Untitled

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja haluan kiittää ihan super paljon teitä matkassa mukana olevia! En olisi uskonut, että tänne eksyy näin paljon seuraajia ja lukioita vuoden aikana.

Kiitos! 


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

Voita itsellesi ja ystävällesi liput I Love Me – messuille!

Blockfest 2018 – Miten festarikansa oli pukeutunut ja laittautunut kaupunkifestareille?

Habitare messut 2018

Kommentit

  • Hakkarainen

    Tänä päivänä suurin haaste on erottua, kun valikoimaa riittää. Näin ollen pelkällä perinteisen lempeällä värimaailmalla, tasapaksulla tekstillä ja kivahkoilla kuvilla ei saa suosiota blogimaailmassa.

     0
    • Viivi Nurminen

      Oot ihan täysin oikeassa! Mutta uskon, että jokainen yrittää jollain tavalla edes erottua joukosta juuri niillä omilla parhaimmilla tavoillaan!

       0
  • NelliL

    Totta on, että on vaikea erottua, se johtuu pitkälti juuri noista syistä mitä tässä jo lueteltiinkin. Kun kaikki seuraavat näitä kohtia niin blogit muuttuvat massaksi. Onneksi on tullut uusia tuulia, jotka luovat omaa ja erilaista tyyliä. Luovat uusia trendejä. Itse kaipaan noilta ajoilta juuri sitä, että jaetaan niitä omia lemppareita, ovat enemmän kiinnostavia ja löytyy enemmän mielenkiintoisia uutuuksia kuin niin, että kaikki kirjoittaa samasta tuotteesta. Se jo erottaa positiivisesti joukosta.
    Onneksi jokaiselle löytyy omat kiinnostuksen kohteet myös blogimaailmasta 🙂 Mukavaa syksyä.

     0
    • Viivi Nurminen

      On vaikea erottua, mutta niin kun alemmassakin kommentissa sanoin niin varmasti jokainen yrittää edes erottua joukosta jollain tavalla. Toit hyvän pointin esille, että omien lemppareiden jakaminen voi auttaa toista kiinnostumaan samasta asiasta. Itse kuitenkin tällein kauneusbloggaajana tykkään siitä, että saan lukea muiden juttuja uusista trendeistä, sillä ei sitä aina itsekkään pysy perässä.

      Mukavaa syksyä myös sinulle.

       0
  • Linda

    Onnittelut 1-vuotiaalle blogille! Vuorovaikutus lukijoiden ja toisten bloggaajien kanssa on kyllä yksi tän homman parhaita puolia 🙂 Kauneusblogeissa huomaa mun mielestä todella helposti ton samankaltaisuuden postauksissa, kun tietysti esimerkiksi uutuustuotteista postaillaan herkästi useassa blogissa samaan aikaan. Siihen on mun mielestä myös välillä vähän vaikea vetää rajaa, mikä on jo toisen matkimista ja mikä vaan inspiraation ottamista toiselta. Kuka tahansa voi vahingossa edes itse tajuamatta ottaa vähän liikaa sitä mallia tai inspiraatiota joltain toiselta, vaikka tarkoitus ei todellakaan ole matkia.

    Tai no, monissa tapauksissa homma on kyllä ihan selvä. Mä oon omalla kohdallani kerran törmännyt suoraan kopiointiin, kun eräs toinen bloggaaja oli kirjoittanut pari päivää mun jälkeen postauksen samasta aiheesta täysin samanlaisten kuvien ja tekstien kera. Enkä jaksa uskoa, että se oli sattumaa. Blogimaailma on vaan niin suuri Suomessakin, että joukkoon mahtuu niin monenlaisia ihmisiä eikä kaikilla ole tavoitteena se omaperäisyys ja omien aiheiden keksiminen, jos niitä kerran valmiina jo löytyy toisista blogeista.

    Mutta siis lyhyesti vielä tiivistettynä, mun mielestä inspiraation ottaminen toisilta on ihan ok, kunhan sitäkään ei vedä ihan överiksi. Toisen kopioiminen ja matkiminen taas on jotain, mistä en tykkää ollenkaan ja sellainen pitäisi saada kitkettyä pois blogimaailmasta!

     0
    • Viivi Nurminen

      Kiitos Linda! Mä olin ihan todella yllättänyt kuinka paljon lukijat ja toiset bloggaajat tulivat juttelemaan ja se on kyllä ehdottomasti bloggaamisen parhaimpia puolia myös omasta mielestä! Mä ymmärrän, että kun markkinoille tulee uusia tuotteita että moni hankkii sen ja kirjoittaa tuota pikaa blogiin siitä postauksen eikä tässä ole mitään väärää. Blogimaailmassa kopioimistaja vinkkien ottamista tapahtuu kokoajan, mutta kun se on huomattavaa niin se muuttuu sellaiseksi asiaksi mikä ei ole mun mielestä enään sallittavaa.

      Mä en itse pidä pahana tuota, että esimerkiksi kauneusblogeissa käsitellään samoja asioita melkein peräkkäin. Itse tuolla samanlaisuudella tarkoitin sitä, että olen tässä vuoden aikana joutunut kokemaan sen että yksi bloggaaja on vaihtanut instagram nimimerkeistä lähtien juttunsa samanlaisiksi, kun mulla ja se ehkä hieman häiritsee. Myös kun muutin blogitekstin tyyliä niin sama tapahtui hänellä pari postausta myöhemmin. Mun mielestä on myös ihan okei ottaa inspiraatiota toiselta, mutta suora kopioiminen ja matkiminen on todella ikävää.

       0
  • Mä vähän kaipaan sitä blogien alkuaikaa, kun kuvat otettiin just missä sattuu ja kaikki oli kotikutoista. Nykyään hyvien kuvien ottaminen on suht helppoa, joten toki sen ymmärtää että halutaan luoda kaunista materiaalia. Hyvän sisällön tuottaminen onkin sitten haastavampi juttu. Joskus ei aina arvaa mikä juttu on ollut lukijoiden mieleen ja mikä ei. En halua kuitenkaan liikaa miettiä, vaan teen mikä itseä kiinnostaa ja pitää blogin rentona harrastuksena 🙂

     0
    • Viivi Nurminen

      Toisaalta näin jälkikäteen mietittynä niin olihan se ihan hauskaa ettei kuvien ottamista paljoa mietitty, mutta kyllä mä itse luen kauniisti tuotettua sisältöä mielummin! On todellakin vaikea tuottaa sellaista sisältöä mikä lukijoita kiinnostaa sillä ne vaihtelevat todella paljon. Ikinä ei tiedä kun painaa julkaise nappia, että mitä tapahtuu. En itsekkään kauheasti mieti liikaa sisällöntuottamista vaan kirjoitan sellaisista asioista mitkä itseäni kiinnostaa ja mistä haluan puhua.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.